Kulissin takaa

ja siitä suoraan aamunkoittoon.

Terveisiä Mikämikämaasta!

Kävimme katsomassa Vartiovuoren kesäteatterissa Peter Panin. Ei ehkä niitä mieleenpainuvimpia teatterielämyksiä.

Tänään meillä on töissä lasten päivä. Henkilökunnan lapset ovat tutustumassa vanhempiensa työpaikkaan ja heille on järjestetty ohjelmaa. Nyt taitaa olla kasvomaalaus menossa.

Yskä on lähes loppunut. Nenä vuotaa. Antibiooteista huolimatta saa kuulemma nauttia juhannusjuomista, kunhan ei oksenna. Täytyy yrittää pitää juomat sisällään:-) Tai ainakin, kuten eräs tuttavani sanoo, pitää juoda sellaisia juomia, jotka maistuvat hyvälle mennen tullen.

Iltapäivällä lähdemme anopin huvilalle juhannusta viettämään. Muu perhe on ensi viikon lomalla, minä tulen vielä töihin.

Kirkasta juhannusta!

Kävin eilen lääkärissä näyttämässä kurkkuani. Hän ei löytänyt minusta mitään sen kummempaa vikaa, hieman punaista kurkussa. Määräsi kolmenlaisia lääkkeitä. Sanoi, ettei kurkussa ainakaan mitään kasveja ole, mikä on kaltaiselleni sikaroijalle helpottavaa kuultavaa.

Minä kärsin lääkärifobiasta. Minun terveyspoliittinen linjani on tiivistettynä: ei olla huomaavinaan pieniä kremppoja, jos niitä ei voi olla huomaaamatta ja niistä tulee isoja kremppoja toivotaan että kuolo korjaa nopeasti.

Tämä Pulssin erikoislääkäri on kuitenkin mukava mies. Kävin hänen luonaan vuosi sitten korviani valittelemassa. Hän kutsuu minua luokkatoverikseen, sillä hänellä on ollut minunnimiseni toveri aikoinaan Pieksämäen lyseossa(ko se nyt oli).

Kun arvoin eilen iltapäiväkahvilla töissä, mennäkö lääkäriin vai ei, työtoverini kannusti minua: "Rahan takia ne lääkärit siellä on, ei sinne menemistä tarvitse hävetä". Senpä takia käynkin aina yksityislääkärissä, etten vie mitättömillä vaivoillani terveyskeskuslääkärin kallista aikaa. Kaikesta saa siis tehtyä ongelman!

Lääkäri kehui, kuinka hyvin hän sai tutkittua kurkkuani, koska osaan kuulemma rentouttaa hyvin. Silmälääkärit kehuvat samaa. Johtopäätös on siis, että pääni on flegmaattinen, ei räpsy eikä yöki tutkittaessa, sama koskenee ajatteluani.

Minuun on iskenyt kesänuha: kurkku on kipeä, yskittää, aivastuttaa, on puolikuntoinen olo.

Viikolla minulla ja vaimollani oli työmatkoja samoina päivinä. Äitini lennähti kuuden sadan kilometrin päästä pitämään huolta jälkikasvustamme.

Oli mukava istua yksi ilta ja puoli yötä puhumassa kahdestaan meidän asioistamme. Enpä muista, milloin edellinen kerta oli.

Äitini palasi tänään kotiinsa. Ihana rauha! Äitini on ylisosiaalinen puhekone, jota on vielä siunattu kuuluvalla ja selkeällä artikulaatiolla.

Sattuiko kukaan katsomaan televisiosta ohjelman kirjailija Reijo Mäestä. Kyllä siinä jälleen kaunis kotikaupunkimme oli, niin, kaunis, sanoo nimimerkki Minustako nurkkapatriootti.

Jos minä olisin Turun matkailun kanssa tekemisissä, järjestäisin heti Reijo Mäki - kävelykierroksia kaupungissa. Mäen kirjoissa tätä kaupunkia kuvataan rakkaudella.

Itse olen lukenut Mäen kirjoista suurimman osan. Viime vuosina en enää ole jaksanut, kirjailija ei ole mielestäni osannut uusiutua riittävästi: nais- ja ulkomaalaisvitsit eivät enää naurata.

Vietin pari päivää Helsingissä. Osallistuin erään kansalaisjärjestön kehittämispäiville.

Väli-iltana isäntämme tarjosi meille, monivuotista perinnettään noudattaen, päivällisen Linnanmäellä ja Uuden iloisen teatterin pläjäyksen Da Lintsi-koodi. Ruuan ja esityksen taso laskee vuosi vuodelta. Tavanomainen alkupala noutopöydästä, pääruuaksi paistettu lohi korvasienikastikkeen kera, jälkiruuaksi suklaa-chilikakkua ja pannacottaa mansikoiden kera.

Da Lintsi - koodi oli kokoelma irrallisia vitsejä takavuosilta. Mukana olivat Miitta Sorvali, josta olen aina pitänyt, sekä Krisse. Krissen tyyli uppoaa minuun kuin you know what.

Linnanmäen jälkeen pyrin välttämään toisen seminaaripäivän väsymystä marssimalla suoraan hotelliin poikkeamatta yhteenkään baariin. Hotelllissa jäin sitten kiinni television tuojotteluun, vähän tuli aikuisviihdettäkin katsottua. Seuraavana päivänä väsytti taas.

Nyt sitten olisi teeskenneltävä jotain tämä päivä ja taas pääsee vapaalle.

Viikonvaihteen vietimme anoppini kesäpaikassa meren rannalla Pohjanmaalla.

Teimme viimeiset kesävalmistelut loppuun: laiturit veteen, keinut kokoon, kukat multaan. Ilma oli sielläkin mitä uskomattomin.

Kertoilen ambivalentista suhteestani kesämökkeilyyn myöhemmin lisää: onko se taivas vai helvetti.

Mukavan viikonvaihteen päätti saamamme suruviesti: tyttäremme nelivuotias hoitokaveri oli kuollut yllättäen. Nyt on vähän apea mieli.

Terveisiä Saaristomereltä!

Kävin jälleen pikkupyrähdyksellä Turusta Maarianhaminan kautta Turkuun. Meri oli ihan pläkä, aurinko kirkas, kalliosaaret kauniita.

Osallistuin seminaariin minua keski-ikäisempien naisten kanssa. Imartelevaa, kun vielä joskus saa edustaa ryhmää nuoret miehet. Seminaari oli tuloksellinen, teettänee minulla lisää työtä.

Jokaiseen risteilyyn kuuluu, kuten olen jo aikaisemmin julistanut, katkarapuvoileipä samppanjan kera nautittuna. Nyt jäi katkarapuvoileipä nauttimatta. Samppanjasta pidin sentään kiinni.

Söimme buffet'ssa. Minun annokseni oli viisi lautasellista alkupaloja (saaristo, smörgåsbord, välimeren, light&green ja aasialainen) ja kaksi lautasellista jälkiruokaa. Kyytipoikana olutta, punaviiniä, akvaviitti, Jägermeister ja konjakki. Ruoka oli kohtuullisen maistuvaa.

Täydellä masulla oli sitten rauhaisaa nauttia Kike Elomaan tarjoamasta korkealaatuisesta viihdetaiteesta. (Onkohan sanaa viihdetaide olemassa, muistelen kuulleeni ainakin sanan viihdetaiteilija.)

Bussissa satamasta torille syntyi kiihkeä kielipoliittinen huutelu, kun joku lähiössä asuvalta ajoneuvoasentajalta näyttävä tyyppi alkoi esittää näkemyksiään parille ruotsia puhuneelle nuorelle. Hyvin nuoret argumentoivat vastaan ja, mikä yllättävää, varsin moni kyytiläinen tuki nuoria.

Meillä täällä Turussa on tänään kuninkaallisia vieraita Norjasta. Vakaumuksellisena monarkistina olisin halunnut mennä heiluttelemaan lippuja tuomiokirkon torille, mutta enpä taida ehtiä. Sitä paitsi olen sitä mieltä, että Haakon Magnuksen (joka ei siis ole mukana) pitäisi ajaa partansa pois.

Tänään on kulunut 140 vuotta Mannerheimin syntymästä. Olen suuri Marski-fani.

Mannerheim oli käsittääkseni ihmisenä monipuolisesti sivistynyt ja monista asioista kiinnostunut: sotilas, poliitikko, tutkimusmatkailija, gentlemanni, naisten naurattaja, filantrooppi, liikemies jne.

Hän symbolisoi minulle Suomen historian tärkeitä vaiheita, joissa asiat olisivat voineet mennä vinksalleen. Eipä hän yksin asioita tietenkään hoitanut vaan oli mukana merkittävällä panoksellaan ja nousi käyttäytymisellään ja ominaisuuksillaan nimenomaan symboliksi.

Eläköön Suomen marsalkka, presidentti, paroni C.G.E. Mannerheimin muisto!

(On vielä ihan pakko sanoa, että jo yksinomaan sana marsalkka saa minussa väristyksiä aikaan, puhumattakaan sanapari marsalkan sauva...)

Vajaat kolme tuntia ja viikonvaihdevapaani päättyy. Onpa ihanaa! Kyllä tämä vapaus jo riittää. Huono puoli siinä on vain se, että täytyy siivota poikamieselämän jäljet.

Luin juuri loppuun Bo Carpelanin muutaman vuoden takaisen Finlandia-palkitun romaanin Kesän varjot.

Carpelanin kieli on mystistä, se vetää lukijaa mukanaan. En "ymmärrä" hänen kirjojaan mutta en voi olla lukemattakaan. Juuri lukemassani kirjassa talo ja esineet elävät ihmismäisesti, kuolleet kommunikoivat, elävät kummittelevat.

Luitteko muuten Helsingin Sanomien kuukausiliitteestä jutun Kari S. Tikka - vainajasta. Minulle muodostui hänestä varsin surullinen käsitys kaiken loiston keskellä.

Eilinen tylsyys päättyi kuohuviinipullon avaamiseen. Pullollinen vihreää Törleytä (todella erinomainen hinta-laatusuhde) saatteli minut Suxesiin.

Baarissa oli paljon naisia ja jonkinverran miehiä. Yhden naisen kanssa kävimme pitkät ja syvälliset (?) keskustelut. Minun kaltaiselleni kaappibiseksuaalille oli sangen vapauttavaa, kun hän muitta mutkitta viittasi minuun sanoilla " te homomiehet". Oli kiva tulla luokitelluksi siihen ryhmään.

Miehiä tuli vain katseltua haaveellisesti. Sitä söpöä ylioppilaspoikaa, jonka hänen enonsa oli tuonut baariin, olisi voinut katsella enemmänkin.

Illan päätteeksi tuli vielä bailattua euroviisujen tahdittamana.

Kurkkukipuni on muuten hävinnyt: eläköön kuohuviini!

Onkohan se mielikuvituksen puutetta, kun olen viikonvaihdeleskenä ja menin töihin lauantaiksi. Joka tapauksessa oli mukava saada paperipinoa työpöydälläni hieman matalammaksi.

Töiden jälkeen kävelin kaupungin läpi: kesä ja kaupunki ovat lyömätön yhdistelmä. Varsinkin tänään kaupunkikuva on miellyttävä kaikkine huolitellusti pukeutuneine päättäjäisvieraineen.

Lausun tässä välissä yhden objektiivisen totuuden: Turku on aivan mahdottoman kaunis kaupunki.

Mitähän sitä keksisi loppuillaksi tekemistä.