Myönnän heti, että nuo kaksi sanaa eivät ole minun kokemuksissani mitenkään liittyneet toisiinsa. Työn tekemisestä minulle on tullut hiki viimeksi ehkä joskus noin reilut kamalan monta (kymmentä!!)vuotta sitten koulupoikana hautausmaata haravoidessani. Sekin aiheutui enemmän auringosta kuin fyysisestä ponnistelustani.
Henkistä hikeä olen kyllä vuodatellut sitäkin enemmän: kun on lusikalla annettu mutta työnantaja se vaan vaatii kauhalla ottamaan.
Tällä viikolla henkinen hiki on pyrkinyt ihon läpi. Tilitoimistomme onnistui venyttämään tilinpäätöksen tekemistä tälle viikolle, tilintarkastaja tuli päivää sovittua aikaisemmin, tilinpäätökseen perustuva raportti piti saada tänään postiin, minä siinä heilumassa välissä, ymmärtämässä, motivoimassa, vaatimassa. Olen tuntenut itseni työpaikallani tarpeelliseksi!
Nyt korkkaan Coca-Cola-pullon, katselen hetken nakukuvia netissä ja menen kotiin.
2 kommenttia
audinkopoika
30.4.2007 17:30
Eikö siitä nauti enemmän, kun huomaa saaneensa jotain aikaiseksi. Silloin ei tarvitse hiki virrata, vaan nauttia onnistumisen tunteesta:)
Onneksi työantaja joskus muistaa antaa myös onnistumisista palautetta, näin onneksi minulla, toivottavasti myös sinulla.
Näin työn juhlapäivän aattona toivotan sinulle hyvää vappua:)
Roope2
1.5.2007 21:54
Kiitos, Audinkopoika, toivottavasti sinullakin oli hyvä vappu. Muiltakin osin yhdyn kommenttiisi.