Kulissin takaa

Luinpa kaksi kirjaa kahdesta kuninkaasta. Ensin luin Stig Hadeniuksen kirjan Gustav V ja sen päälle Peter Englundin Silvermasken, joka on Ruotsin akatemian tilauselämäkerta kuningatar Kristinasta.

Kustaa V hallitsi Ruotsia vuodesta 1907 vuoteen 1950. Hän oli tiukka konservatiivi, joka johti maansa säätyvallasta kansankodiksi. Pääministeri Tage Erlander arvioi kuningasta: "Stor var han knappast men skicklig och klok". Kirja antaa kuninkaasta henkilönä varsin flegmaattisen kuvan.

Hadeniuksen kirjaa en voi valitettavasti suositella. Hän hukkaa päähenkilönsä yleiseen kuvaukseen Ruotsin poliittisen historian kulusta. Hän olettaa paljon, tietää vähän.

Sen sijaan Englundin napakkaa elämäkertaa kuningattarestamme Kristiinasta voin suositella erittäin lämpimästi. Se on todella intelligentti opus , joka antaa sympaattisen kuvan päähenkilöstään. Kieli on erinomaista, tyyli sujuvaa.

Kristiina hallitsi meitä vuodesta 1644 vuoteen 1654, jolloin hän 28-vuotiaana luopui kruunustaan. Kirjan Kristiina on tolerantti, kultturelli, egoisti, radikaali, vallanhimoinen, riippumaton, älykäs.

Otsikossani käytän tarkoituksella sanaa kuningas myös Kristiinasta. Hänet kasvatettiin kuninkaaksi, hän pyrki Puolan kuninkaaksi, hän vertasi itseään miehiin hallitsijana. Vaikka naisen asema hänen aikanansa oli mitä surkein, naishallitsija ei ollut epätavallinen. Parjauskampanjoissa hänen sukupuolensa otettiin tietenkin esiin: la maggior putana del mondo - maailman suurin huora oli yksi kutsumanimi.

Kristiinan elämä herätti paljon ajatuksia. Palannen niihin tulevaisuudessa.

Otan vielä esille yhden asian: kirjojen kuninkaiden seksielämän. Kristiinan oletetaan olleen virgo intacta kuollessaan, hän oli elämänsä aikana rakastunut niin naiseen kuin mieheen, sukupuolielämään rakastumiset luultavasti eivät johtaneet. Kustaan ja hänen kuningattarensa Victorian sukupuolielämä lienee lakannut sangen aikaisessa vaiheessa. Victoria haki tyydytyksensä henkilääkäristään Axel Munthesta, Kustaa miehistä. Kustaan jälkimaineen mustasi hänen homo/biseksuaalisuuteensa liittynyt kiristysjuttu hänen kuolemansa jälkeen.

Aloitin akateemiset opintoni politiikan tutkimuksen saralla syksyllä 1988. Erään opiskelutoverini kansion kannessa oli tarra, jossa luki: Nato tryggar freden. Me muut kohottelimme kulmiamme ja opiskelutoverini selitteli vaivautuneena saaneensa tarran matkallaan Tanskassa.

Nyt parikymmentä vuotta jälkeen uskon lähes kaikkien tuolloisten kulmien kohottelijoiden ajattelevan, että Nato todellakin turvaa rauhan.

Muisto tuli mieleeni lukiessani loman aluksi Tuomas Forsbergin Nato-kirjan, joka puolisen kymmentä vuotta on odottanut lukijaansa kirjahyllyssäni.

Itsekin kannatan lämpimästi Suomen liittymistä Naton jäseneksi. Itse olen liittynyt Suomen Atlantti-seuraan, joka pyrkii vaikuttamaan transatlanttisen yhteistyön tiivistämiseen. Henkilöjäsenyyshän Natossa ei liene mahdollinen :-)

Natoon on liityttävä, koska
1. se perustuu Euroopan ja Amerikan yhteisille länsimaisille arvoille eli se vaalii suomalaistenkin tärkeitä yhteiskunnallisia arvoja;
2. siellä pääsee vaikuttamaan päätöksiin, joihin Suomi joka tapauksessa sopeutuu;
3. jenkkien aseet tuovat turvaa, jos veli venäläinen taas innostuu laajenemaan, Venäjän suurvalta-asemaa on toki kunnioitettava kohtuullisesti.

Näillä ajatuksilla ensimmäinen lomapäivän puolikas on päättymässä. Mihinkähän tässä vielä päästään.

Nyt teen uuden yrityksen lomalle lähtemisessä.

Sain juuri valmiiksi tarjouksemme. Kopioin sen, otan lomalle mukaan luettavaksi, palaan parin viikon päästä tulostamaan lopullisen version ja postittamaan sen.

Vaikka pyhätyöllä ei olekaan siunausta, luulen saaneeni aika paljon aikaan tänään täällä töissä. Huomenna jatkan, katsotaan, miten kävi.

Minulla on monien muiden taipumusteni joukossa jonkinlainen viehtymys venäläiseen mieskomeuteen: kasakka tulee ja ottaa (vai onko ne kasakat venäläisiä). Eilistä Hesaria lukiessani rakastuin Korsholman musiikkijuhlien johtajaan Dmitri Slobodeniukiin (tai jotain sinnepäin). Eikä se ole kuin kahdeksan vuotta mua nuorempi. Ah!

Turussa on menossa jokin nuorten jalkapalloturnaus. Meidänkin viereisessä koulussa on majoitettuna kaunisreitisiä nuorukaisia. Aivan liian nuoria tosin, niinku.

Töissä taas. En saanut kaikkea "välttämätöntä" tehtyä viikolla, joten täytyy istua taas täällä, jotta pääsisi lomalle.

Perjantaina viimeiseksi ennen kotiin lähtöä lähetin erään raportin yhteistyökumppanille. Tänään avatessani sähköpostin olin saanut 1291 lomalla olo -autoreplyä vastaanottajalta. Taitaa olla jotain vikaa jossakin. Ja tietysti minun autoreplyni on vastannut hänen jokaiseen viestiinsä.

Eilisen päivän vietimme erään tuttavaperheemme huvilalla saaristossa. Harmi, että saunan lämmitys venyi niin myöhään, etten ehtinyt nähdä isäntäämme ilman shortseja (hyi minua!) vaan jouduin tyytymään komeiden kasvojen ja hyvän muskulatuurin ihailuun. Muutenkin oli ihan kivaa: veneiltiin, grillailtiin, kaljoteltiin, rupateltiin.

Aboan bloggaus sai minut muistelemaan omaa avioitumistani kymmenen vuotta sitten.

Olimme asuneet vaimoni kanssa yhdessä viitisen vuotta. Vaimollani ei ollut mitään tarvetta virallistaa suhdettamme. Minä halusin sitä, minulle se on tärkeää, se on, kuten Aboa sanoo, aikuismaista. (Plus, että me molemmat olemme äkkipikaisia ja itsepäisiä, joten avioituneina emme voi erota pikaistuksissa ilman, että ainakin yksi lomake pitää täyttää ja se toivottavasti saa vielä kerran miettimään, mitä on tekemässä.)

Meidät vihittiin ruokatunnilla eräänä tammikuisena perjantaina Turun poliisilaitoksella. Tuomari tuli meitä tervehtimään:
- Tuleeko muita?
- Ei, vastasimme.
- Onko sormusta?
- Ei, vastasimme.
- Otatteko yhteisen sukunimen?
- Ei, vastasimme.
Tahtomiskysymyksiin vastasimme molemmat kuitenkin myönteisesti ja kanslistit todistivat aktin.

Häitäkään emme järjestäneet. Soittelimme vain jälkeen päin lähimmille sukulaisillemme ja kerroimme tapahtuneesta. Jos tällä järjellä menisimme nyt naimisiin, juhlat järjestäisimme.

Siitä sitten on myötä- ja vastamäkeä riittänyt.

Olin vähän ajatellut pitää tämän viikon jäähdyttelynä loman alkaessa: siivoilla vähän työpöytää ja kansioita, syödä jäätelöä kaikilla tauoilla, lukea lehtiä työaikana jne.

Eilen tuli sähköpostissa työpaikkani kannalta iso tarjouspyyntö, johon vastauksen pitää olla kilpailuttajalla heinäkuun puolivälissä.

Enpä taida sittenkään jäähdytellä.

Ei kiinnosta, en halua, väsyttää, laiskottaa. Ja vettäkin sataa.

Pyöräillessäni töistä kotiin päätin kiepata Kupittaan Citymarketin kautta nostaakseni rahaa automaatista. Siinäpä sitten juolahti mieleeni hakea Alkosta viileä kuohuviinipullo ja ohimennen nappasin vielä hieman paimiolaisia avomaan mansikoita.

Italialainen viini ei kauaa pullossa vanhentunut. Lueskelin Sateenkaari-Suomea. Artikkeli Pentti Holapasta sai poimimaan kirjahylllystäni Kaksi kirjailijaa ja Ystävän muotokuvan. Silmäilin kirjoja valikoiden: varsin mielikuvitusta (ja alempiakin ruumiinosia) kiihoittavaa.

Taustamusiikkina soi Karita Mattilan levy Helsinki recitals. Harva musiikki sopii taustamusiikiksi huonommin. Näihin konserttitaltiointeihin täytyisi keskittyä.

Illan päätteeksi katsoin vielä neloselta dokumentin maailman suurimmasta peniksestä. Kovasti tuntui iso sukupuolielin olevan epäkäytännöllinen heteroilla, homoja ei tuntunut hidastavan. Eikä ne kamalan isot edes ole kovin kauniita, sanoo nimimerkki "En ole katkera mutta kuitenkin".

Eilen pääsi jälleen alennusmyyntiin.

Akateemisen paperiosastosta ostin tyttärelleni, innokkaalle taidekoululaiselle, paperia ja kyniä.

Stockmannilta löysin Armanin neulepuseron. Ohjeen mukaan se on käsin pestävä, saa nähdä olenko noin viitseliäs.

Akateemisen kirjaosastosta löytyi useita kirjoja:

Sateenkaari-Suomi: Vantaan museon näyttelykirja vaikutti monipuoliselta ja kevyehköltä. Kuka kukin on - osasto on aina mielenkiintoinen. En tiennytkään, että mies naapuripitäjämme Liedon Nautelankosken museokokonaisuuden takana, Lauri Nautela, kuului joukkoomme.

Fåglars skugga: tykkään lukea Jörn Donnerin kuvauksia yhteiskuntamme eliitin elämästä. Tällä kertaa vuorossa ovat korkeat virkamiehet.

Ei siis kyllä: se, etten pääse sisään Paavo Haavikon ajatusmaailmaan, ei ainakaan johdu yrittämisestä. Haavikon nerokkuuden ymmärtänen jonakin päivänä.

Linjamiehet: Osmo Apusen kirja Paasikivi-seurasta. Yksi henkisistä projekteistani on muodostaa itselleni synteesi Kekkosesta. Oliko hän suurmies vai isänmaan petturi. Ensimmäinen julkaistu kirjoitukseni käsitteli muuten Kekkosta: olin yhdeksänvuotias ja julkaisu oli Oulun koulun kohina, sikäläinen koulujen kevätjulkaisu.

Gustaf V: Ruotsin kuningas ajalta, jolloin kuninkaat olivat vielä Kuninkaita. Perusteos monarkistin käsikirjastoon. Gustavkin tykkäsi pojista.

Kirja Ruotsin, siis Suomen (en ole lukenut Haavikkoa turhaan), sotamarsalkoista, kirjan nimeä en muista. Ruotsin historia kuuluu kiinnostukseni kohteisiini. Maskun Kankaisten kartanon Horn-sukuun kuuluu useita marsalkoita. Marsalkka Åke Tott lepää vaimoineen Turun tuomiokirkossa vastapäätä anoppiaan kuningatar Karin Månsdotteria, myös Tottin ja Sigridin poika oli marsalkka. Sveaborgin rakentajan marsalkka Augustin Ehrensvärdin äiti oli näköjään Mannerheimeja.

Lisäksi ostin uusimman Z-lehden.

Kotona oli sitten miellyttävää istua sohvalla kirja toisessa ja sikari toisessa kädessä.

Nyt sitten on kesäkuun lopun juhlaputki ohitse.

Keskiviikkona juhlimme vaimoni syntymäpäivää samppanjan ja leivosten kera.

Perjantaina juhlimme kesää uusien perunoiden, lohen ja votkan voimin tuttavien joukossa.

Lauantaina juhlimme Suomen lippua edellisenä iltana kajautetun Lippulaulun kaikuessa vielä korvissamme.

Sunnuntaina juhlimme Johannes Kastajaa hieman arkisemmin edellisten juhlien rääppiäisinä.

Juhannuslukemisenani oli Susanna Alakosken Svinalängorna, joka palkittiin viime vuonna Augustprisetillä (vastaa meidän Finlandia-palkintoamme naapurissamme). Odotin paljon, sain joukon irrallisia kuvauksia kurjuudesta. Kurjuuskohtaukset olivat aika mietoja, ehkä Ruotsin kirjallisuus on meikäläistä lauhkeampaa. Kirja kertoo 1970-luvun ruotsalaislähiön elämästä Suomesta muuttaneen tytön silmin.