Mopsi's

Epävarmuus.
Hän puhuu, sanoillaan näyttää,
häneen tottuu, on murrettu jää.

Hiljaisuus.
Katkeaa virta sanojen,
on aika vaivautuneen hiljaisuuden.
Se kestää ikuisuuden.

Mieli.
On mielemme vapaammat, huumaa juomain,
tunteet hauskimmat, ovat luonain.

Katse.
Se pysähtyy, kiinnittyy, lähestyy, merkityksillä täytyy ja sähköistyy.

Kosketus.
Virtaa lävitse kehon elämä, tunne lämmin ja autuas,
olla toisen mukanaan viemä, kadota toinen toistensa mieliiin, jonnekin kauas.

Suudelma.
Sulkea silmänsä, tuntea elävänsä, antaa järjen vaieta ja kadottaa äänensä.

Hän.
Täyttymystä, hekumaa, elämämystä, nirvanvaa.

Sävyt värien,
muuttavat mukana elämän.

Lapsena mustavalkoisuus,
asiaan kuin asiaan täysi varmuus.

Nuorena eksyy joukkoon harmahtavaa,
on kaikki hieman epävarmaa.

Aikuisena astuu mukaan jo väri jos toinenkin,
näyttää maailma valoisammalta sittenkin.

Iäkkäänä on maailma värikylläinen,
moninaiset sävyt, ihanan täyteläinen.

Kun sävyjä elämäämme kutoutuu,
katoaa nuoruuden varmuus,
elämä monimutkaistuu,
värjääntyy mustavalkoisuus.

Kun sävyjä elämäämme saamme,
paremmin näemme,
täydellisen tietämättömyytemme,
eikä se ole suinkaan syntimme!

Keskustelin taannoin siitä, että maailmassa on paljon ikäviä, pahoja, ilkeitä yms. ihmisiä. Me teemme toisista ihmisistä tulkintamme ja luokittelemme heidät sen mukaan. Ja tämä tapahtuu nopeastikin, vain vaikkapa yhden vilkaisun perusteella.

Turha varmaan sanoa, että tulkinnat ovat yleensä juurikin vain pinnallisia vilkaisuja.

No, kuitenkin, keskustelu koski lähinnä kaikkea pahaa maailmassa ja miksi sellaista on ja kuinka se ahdistaa. Totesin itsestäni, vastauksia kun minulta kysyttiin, etten pysty toteamaan toisesta ihmisestä mustavalkoisesti hänen olevan jonkinlainen, varsinkaan paha/ilkeä/vääränlainen yms.

Koulutukseni ei salli edellä mainittua. Minut on koulutettu näkemään asioiden, ihmisten ja ilmiöiden taakse, niiden syihin ja alkuperään. En siis pysty enää jättämään ajatteluani siihen, että tuo on huono ihminen ja sillä lohduttamaan toista. Ajatukseni herättävät heti kysymyksen MIKSI tuo ihminen on tuollainen. On varmaan omalla tavalla lohdutonta kuunnella perustelujani sille, miksi joku ihminen on sellainen kun on, kun kaipaa vain kuuntelijaa ja kenties vahvistusta sille, että se ihminen on vaan syvältä.

Liekö kyseessä jotakin, jota voisi luonnehtia jopa henkiseksi kasvuksi minun osaltani.

Klovnit asuissaan,
paksuissa housuissaan,
suurissa tossuissaan,
henkselit olallaan,
kukka rinnallaan,
punanenä naamallaan,
maalattu kyynel poskellaan,
leveä hymy suullaan.

He peittävät luonteensa,
verhoavat ruumiinsa,
muuntavat sanansa,
kätkevät tuntonsa,
näyttelevät onnensa,
piilottavat surunsa,
tekaisevat itkunsa,
vetävät roolin omansa.

Klovneja olemme me kaikki.
Jokainen omassa asussa,
oman itsensä pitäen salassa.

Näytämme muille asumme,
näytellyn roolimme,
valheellisen itsemme.

Tärkeintä onkin aito itselleen olla,
puvuton, maskiton,
pelkästään alaston.

Tänään oli päivä, jolloin en saavuttanut mitään. No, pääsin lenkille kahden sisällä istutun opiskelupäivän jälkeen, mutta silti on sellainen olo, että tässäkö tämä nyt sitten oli.

Olen olemalla ollut viikon tyytyväinen elämääni. Olen ollutkin, enkä vain tekohymy naamalla, vaan oikeasti vapaa huolistani. Ainakin osasta niistä.

Viime yönä löysin itseni taas astumasta väärälle polulle. Tunsin itseni aamuyöllä, sateen myötä katolta ikkunalaudalle ropisevien pisaroiden äänen seurassa, yksinäiseksi. Hetken tunsin sen tunteen, yhden niistä, joissa olen vellonut koko syksyn. Se nosti rumaa päätään taas. Työnsin sen mielestäni.

On ollut päivä, jolloin minulla on ollut liika aikaa. Voinko pitää itseäni niin kiireisenä lopun elämääni, etten vahingossakaan pysähdy ja uppoa? Onko sellainen edes mahdollista? Ja missä vaiheessa vauhti on niin kova, että en edes huomaa olevani pysähtymättä?

Toki osaan jollakin tavalla erottaa ne pimeämmät sivupolut, joilla virvatulet leimuavat houkuttelevasti, mutta joita pitkin astelemalla hukkaa itsensä. Taas. Mutta kun ne ovat koko ajan edessä ja takana, sivuillakin. Niistä ei pääse eroon.

Onneksi jotain hyvääkin on sattunut :)

Olen saanut Noksusta uuden, hyvän ystävän itselleni. Onneksi olen ollut sen verran hyvällä tuulella, etten ole kyynisellä vittumaisuudellani onnistunut häntä karkottamaan :D

Halkoo keula venheen vettä
pintaa meren tyyntä.

Koskettaa kimmeltävää,
vettä väreilevää.

Pysähtyä äärelle sen,
meren rauhallisen.

Katsoa ylös korkeuksiin,
sineen, taivaisiin.

Katsoa alas syvyyteen,
tummaan mereen.

Pinnalla meren äärettömän,
aistia voi elämän.

Se suurempi meitä on,
kuljettaa mukana aallokon,
määrää kohtalon.

Liitäessä pinnalla kimmeltävällä,
toisinaan myrskyävällä, toisinaan tyvenellä,
on onni molemmat kokea elävällä.

Onnellisia olkoon ihmiset,
jotka löytävät poukamat turvalliset.

Kuitenkin kokeakseen elämää,
ei voi jäädä rannalle pelkäämään.

Täytyy meren armoille uskaltaa,
itsensä veteen kastaa.

Kellua aalloissa, avuttomana,
elämän taidottomana.

Kuitenkin oppien,
välillä eksyen, toisinaan väsyten
ja kuitenkin elämässä edeten.

Varoa kuitenkin,
on meri petollisin.

Sitä väheksyneen,
se nielaisee syvyyteen.

Sitä kunnioittaneen,
se palkitsee.

Eläminen on uskaltamista,
syvyyksien yllä olemista.

Ei tiedä milloin uppoaa,
voi vain odottaa,
joten se siis kannattaakin unohtaa.

Nauttia pinnasta väreilevästä,
meren syleilystä, kylmästä ja lämpimästä.

Elää ja antaa virran viedä,
uskaltaa, eihän elämästä koskaan tiedä.

Olenko unessa syvässä,
vaiko aivan hereillä?

Askeleeni pimeässä haparoi,
onko ketään, joka elämääni ja untani vartioi?

Mieleni kuvia eteeni valaa,
kun niitä yrittää tavoittaa,
ne katoaa ja tuhkaksi palaa.

Vaellan kätköissä hämärän mieleni,
eksyn näissä käytävissä, kadotan tieni.

Toivon olevani unessa,
kokonaan toisessa todellisuudessa.

Pelkään vain, ettei ole tämä unta lain,
vaan olen hereillä ja elän pimeässä maailmassa,
pelkässä mustuudessa.

Meeting people online,

talking to them,

sharing ideas so fine,

listening to them,

renewing thoughts of mine.

People beyond the seas,

talking to you,

putting your mind at eas,

listening to you,

it is like verbal striptease.

Mitä kaikkea aivot osaavat? Lue eteen päin vaikka näyttää omituiselta:

"Eärän enlgatniliasen tuktiemlan preusetella on saamnteekvää msisä jäjresytkssesä kijraiemt snasasa oavt, anioa täkreä on se että esnimäminen ja vimienien krijian oavt okiella paiklala. Lpopu voi olla tyättä hlöypnölyä mtuta viot kiuteknin imlan viakekusia lkuea tesktiä. Tmää oninstuu sen tädhen että me emme lue yskitätisiä kijraiima vaan kookniasia snaoja."

Näin on :) tosin en paljasta tätä oppilailleni.... :P

"Tästä käsityksestä seuraa luontevasti positivismin taipumus samastaa kausaalinen selittäminen yleisen lain erityistapauksena esittämisen (peittavän lain malli) kanssa. Tätä on syytä korostaa, sillä positivismin ja empirismin hylkäävästä, esim. realistisesta näkökulmasta kausaalisella selittämisella voidaan tarkoittaa jotain aivan muuta."

On äärimmäisen tuskallista lukea - itsessään kiinnostavaa asiaa -, kun nuo eri käsitteet ovat täyttä hepreaa. Toki ne avataan kirjassa, mutta jo yhden uuden käsitteen sisäistäminen vaatii aikaa, saati useamman.

Ja sitten kun ne heitetään samaan lauseeseen, menee tunti, jotta lauseen ymmärtää, kun jokaista käsitettä joudut erikseen kelaamaan: "mitäs toi nyt sitten tarkotti, ja kun se nyt määrittää tota, ja toi tota ja nyt ne on hitto sitten yhdistänyt noi kaksi käsitettä kokonaan uudeksi jne."

Lukisin kasvatustieteellistä sanastoa suvereensti, sitä kun on saanut opiskella jo 3,5 vuotta, mutta kerralla näin monta uutta LAAJASISÄLTÖISTÄ käsitettä ja monimutkaisia filosofisia, hienorajajisia eroja niiden välillä.

Ei onnaa, ei.

Positiivista on se, että tulee kaikki muut kotihommat tehtyä. Ne kun alkavat mystisesti kiinnostaa filosofian tuskallisen lukemisen sijaan.

edit: mitä maailmasta tuleekaan...yllätin itseni lukemasta tätä filosofiaa kiinnostuneena, siis en huomannut ajan kulumista tai ollut muutenkaan muissa mietteissä...ja sitten vielä alan ymmärtääkin tätä...kamalaa ;)