Mopsi's

Unohdin sitten maksaa nettilaskuni. Kas kummaa kun yhteys katkesi kesken istunnon :D

No, universumi (lainaan ystävääni) lähettää vaan viestiä: "Aika vähentää ajan tuhlaamista netissä ja ennen kaikkea mesessä."

Niinpä päätin pitää multimediavapaan viikon, television sallin uutisten ja muutaman elokuvan ajaksi, netin koulutöihin ja sähköpostiin. Muuten käytän aikaani lukemiseen ja ajattelinpä kirjoittaa lyhyen novellinkin. Antaas kattoa :)

Pullo punkkua ja kirja, ei hassumpi ajatus.

Jos jotakin kiinnostavaa mieleeni tulee, aion sen tänne kirjoittaa. Päiväkirjahan tämäkin tavallaan on.

Kurkottaa,
yrittää koskettaa,
jotain niin kaukaa.

Hamuta pimeässä,
yrittää saada elämässä,
irti jotain hänestä.

Railoon jään,
tuntuu kuin vajoaisi,
kädellään toista kättä yrittää tavoittaisi.

Aina ulottumattomissa,
tavoittamattomissa,
liusuu ote jään pinnassa.

Olen lämmin,
vedessä jäisessä,
vääjäämättä viilenin.

Tavoitteluni on turhaa,
alkaa jo paleltaa,
pääni vajoaa.

Jäätyy tunteet,
jään veteen,
ei jää mitään käteen.

Vesi jäädyttää minut,
hiljaa mielessäni ehkä jätän sinut,
on enää jäätävä vesi jäljellä, kylmyys olemassaolo ainut.

Turhaan, niin turhaan yritän etsiä pelastusta,
katsot tietämättäsi mieleni hajoamista,
vailla kätesi ojennusta.

Olin täynnä toivoa ja jäälle astuin,
toivoin, itseäni petin, on mieleni petollisin,
seurauksena sen sisältä jäädyn, jäihin vajosin.

Itseni tuhoan,
upotan,
lopulta hajotan.
Olenko vain kokematon?

En ole nukkunut kunnolla kolmeen yöhön. Silmät alkavat jo olla vähän sumeat, eikä ajatuskaan oikein kulje. Väsymys näkyy myös väsymyksenä korjata omia kirjoitusvirheitä :) Ei liene tosin mikään tappio tuo edellinen.

Minua valvottaa mese. Oli ihan hyvin sanottu Nyt-liitteessä Diablo Codyn lainaus: "Tuottavuuteni ihmisenä on laskenut internetin takia." So true. Istun myöhään aamuyöhön ja jutskaan tietyn/tiettyjen ihmisten kanssa. Tällaisen elämäntyylin mahdollistaa vapaa aikatauluni. Kärsii vaan vähän muu elämä siinä sivussa, aivoista puhumattakaan. Mutta kun on niin kivaa seuraa...ei malta jättää...ikävä jo muutenkin.

Tuo ikävän kohde kyllä on varsin selvästi ilmoittanut, ettei ole kiinnostunut mistään ihmissuhteesta. Täytyy siis "tyytyä" häneen ystävänä, jonka kanssa voi nauttia vähän läheisemmästäkin tuttavuudesta.

En vain ole koskaan nähnyt itseäni muuta kuin parisuhdeihmisenä. Kokeillaan nyt tällaista muotoa ihmissuhteesta. "Muista nauttia" oli kaverin kommentti, kun ihmettelin tätä elämän opettelemista. Täytyy kai sitten asennoitua niin, että ollaan vaan, ei ajatella liikaa (vaikeaa!) ja nautitaan vastaan tulevista asioista. Ei vain tuijottaa hämärään tulevaisuuteen, vaan ottaa kaikki irti tästä matkastakin. Äärimmäisen ihana, joskin suloisen narsisistinen ihminen hän kyllä on <3

Harmittaa tämä väsymys, kun kaverille tuli ulkomaalainen vieras kylään. Olisi mukavaa tutustua, mutta ei jaksa...ei vaan jaksa. Hädin tuskin pysyn sohvalla. Kellokin vasta vaille kahdeksan 8|

Aikuisena kyynistymme,
elämä muutuu harmaammaksi,
joskin ei sävyttömämmäksi.

Arki muuttuu arjeksi,
elämä kurjemmaksi,
haaveet katoavat kauemmaksi,
jopa tavoittamattomiin.

Kadotamme taidon välittömään iloon,
kykymme elämään hauskaan,
haaveemme ja mielikuvituksemme laitamme piiloon,
laskemme ne hautaan.

Iän myötä katoaa kyky elää lailla lapsen,
vailla murhetta tulevasta,
tai yleensä arjesta,
siitä tylsästä elämästä,
joka on leipää aikusten.

Nauttikaamme siis lapsista,
suunnannäyttäjistä ja oppaista,
jotka kädestä pitäen näyttävät meille maailman,
sellaisen salaisen ja vapaan,
johon emme enää tietämme löydä arjesta pimeästä,
tästä mielikuvituksettomasta elämästä.

Vuoden sijaisuustili aukeaa kahden päivän tokaluokan sijaisuudella.

Luokka on aika normiporukka, sellainen eläväinen, mutta ystävällinen tunnelma. Ei sen pahempia häiriköitä (siis niitä, jotka häiritsevät häiritsemisen vuoksi), vaan perussählääjiä kaikiki :)

Olen ko. koulussa tehnyt suurimman osan sijaisuuksistani. Rehtori soitti aamulla 8.30. Olin mennyt nukkumaan aamulla kolmelta. Hän kysyikin ensimmäiseksi, että herätinkö. Liekö karhean käheä ääneni ja sekavuuteni paljastanut minut?

Ruokalassa molempien neljänsien luokkien oppilaat toivottivat minut taas tervetulleeksi kamalalla supinalla ja iloisella huutelulla: "samuliiii!". Yksi tyttö hipsi hiljaa luokseni, kun vielä vahdin erään hidastelijan syömistä. Hän kysyi minulta hiljaa katse maassa, että koska voisin tulla taas opettamaan heitä. Olen ainakin yhteen oppilaaseen tehnyt vaikutuksen. Mukava tunne, etten ole vain ollut ohimenevänä sijaisena. Tosin jouduin toteamaan, että valitettavasti asia ei ole minusta kiinni :)

Nyt pitäisi keksiä jotain kivaa tekemistä kahdelle eri tokaluokalle musiikkiin. Taidetaan vaan kuunnella musiikkia ja askarrella jotain kivaa, onhan perjantai-iltapäivä :)
Laiska oon...

Viikonloppuna olisi serkun tuparitkin. Mitäs sinne veisi?

Ja rahaongelmaankin tuli hienoinen helpotus: sain eräältä yritykseltä palautuksena 110 € liikaa maksetusta laskusta. Olenpa ollut huolellinen taas. Eikä tämä sijaisuuskaan varsinaisesti haittaa tilin saldoa :)

Odottaa, aina vaan odottaa.

Mitäkö sitten odotamme?

Elämää alkavaa vaiko tulevaa kuolemaa?

Tunteitako suuria rakkautta ikuista,

vaiko vain elämän läpi hengissä kulkemista?

Sitä yritän ratkaista,
joskin menestyksellä huonolla.
Ei sitä voi sanoa sanalla,
tai edes useammalla,
mikä on syy odotuksen.

Onko edes mitään päässä odotuksen,
vaiko vaille mitään jäämme,
koemme elämämme pois heittäneemme,
jättäneet kokonaan väliin elämisen,
ja ottaneet elämäksemme odotuksen.

Päivällä alkoi pyryttää täällä länsirannikolla. Nyt on kaunis kymmensenttinen hanki kaikkialla. Märkää luntahan tuo on ja lämpötilakin nollassa. Kuinka kauan lie maailmaa koristava tuo nyt alas tullut kiteytynyt vesi? Ihanaa kuitenkin nähdä edes yksi luminen päivä tänä talvena, noin vesi- ja räntäsateen sijaan.

Siskon vajaa 4-vuotias poika oli älyttömän hyvällä tuulella :) Samuli kato tätä, Samuli mulla on uusi autolehti, Samuli tuu kattoo jne. Ihanaa innostumista kaikesta. On se niin fiksu poika, vaikka hieman subjektiivinen olenkin asiaa kommentoimaan ;)

1,5 h graduistuntokin oli kiinnostava, kun kaikki muut ryhmäläiset olivat (taas) jossain muualla. Tällä kertaa tosin Kaikki muut olivat poissa; saimme ohjaajan huomion kokonaan itsellemme - parilleni ja minulle - ja 1,5 h keskustelimme gradumme tutkimusosion rakentamisesta. Koko aika meni ja saimme kiitosta hyvästä asenteesta ja oikeasta, ahkerasta otteesta tutkimuksen tekemiseen. Muu ryhmä kuulemma vähän sitten rämpiikin perässä...

Ohjaaja myös totesi, että tutkimamme aihe on niin vähän käsitelty Suomessa, että siitä riittää ehdottomasti jatkotukimukseenkin. Olen ajatellut - kuten parinikin, joskin luulen olevani vielä astetta vakavammin asialla - jatkaa kasvatustieteen opintoja vielä maisterista eteenkin päin. Toivon joskus väitteleväni kasvatustieteen tohtoriksi koulujen johtamisesta :) Aika näyttää...

She's feeling sad,
under the weather,
and I feel bad,
hoping to be able to hold her.

Trying to find the words to comfort,
saying: "it doesn't last forever, the sadness",
telling her it is worth the effort,
to live through the feelings and reach once again the life's goodness.

Taking you under my wing,
a place of no mourning,
anxiety or sorrow,
just a warm embrace and my heart for borrow,
for you to let me carry some of your feelings,
so you can be happier tomorrow.

I'm here, just around the corner,
close and near,
wishing to release you of your pain,
of your fear,
oh, don't feel sad my dear,
I'm just here.

10 minuuttia,
jalkani alkaa väsyä,
ehkä alas istuutua?

9 minuuttia,
katson kelloa,
aikaa asioita vatvoa.

8 minuuttia,
aika mataa,
niin hiljaa.

7 minuuttia,
maailmaa tarkkailen,
ohi menee nainen,
hänkin pelkkä kuolevainen.

6 minuuttia,
odotan ja odotan,
aikaaniko kadotan?

5 minuuttia,
painaa mieltäni jokin asia.

4 minuuttia,
lähestyy hetki,
alkaa jo mieli pohtia.

3 minuuttia,
kuitenkin niin monta sekuntia,
voisi yhtä hyvin olla usempi tuntia.

2 minuuttia,
herää kehoni,
lyö sydämeni,
peittää veri kohiseva kuuloni.

1 minuutti,
etenee viisari,
hitaasti, mutta varmasti,
viimeistä hetkeä kohti.

Aika tulee täyteen,
kuulen askeleet kivetyksellä,
luon hitaasti katseen,
odotan jännityksellä,
lämpimällä mielellä,
kohtaavat silmämme tyhjällä tiellä.

Kuluu minuutit ja pian jo tunnitkin,
mutta ei kuitenkaan odotusta,
vaan yhteen ovat jo kietoutuneet mielemmekin,
eikä ole enää väliä ajan kulusta,
joskin toivon silta matelua, äärimmäistä hitauttua.
Vain, jotta saan elämästäni nautittua.

Nauraa ja iloita,
huumaan kadota,
hymyillä,
itsensä vietellä,
nauttia menosta,
iloita ystävillä,
pois surusta kävellä.

Mieli parantaa itsensä,
peittää haavansa,
sitoo ne ihminen naurullansa,
kasvot hymyssä,
valaisee ympäristönsä,
ja ilahduttaa ystäviänsä.

Tunteminen lienee yhtä kuin eläminen,
näin minulle totesi ystäväni.
Lieneekö hän oikeassa,
ainakin tunnen olevani elossa.
Välillä ehkä vähän liikaakin,
mutta onneksi tunnen kuitenkin.
Nyttemmin taas iloiten, vaikka välillä olen suruissankin.

Elän,
nautin,
tunnen.