- Elämä ja meri -

Halkoo keula venheen vettä
pintaa meren tyyntä.

Koskettaa kimmeltävää,
vettä väreilevää.

Pysähtyä äärelle sen,
meren rauhallisen.

Katsoa ylös korkeuksiin,
sineen, taivaisiin.

Katsoa alas syvyyteen,
tummaan mereen.

Pinnalla meren äärettömän,
aistia voi elämän.

Se suurempi meitä on,
kuljettaa mukana aallokon,
määrää kohtalon.

Liitäessä pinnalla kimmeltävällä,
toisinaan myrskyävällä, toisinaan tyvenellä,
on onni molemmat kokea elävällä.

Onnellisia olkoon ihmiset,
jotka löytävät poukamat turvalliset.

Kuitenkin kokeakseen elämää,
ei voi jäädä rannalle pelkäämään.

Täytyy meren armoille uskaltaa,
itsensä veteen kastaa.

Kellua aalloissa, avuttomana,
elämän taidottomana.

Kuitenkin oppien,
välillä eksyen, toisinaan väsyten
ja kuitenkin elämässä edeten.

Varoa kuitenkin,
on meri petollisin.

Sitä väheksyneen,
se nielaisee syvyyteen.

Sitä kunnioittaneen,
se palkitsee.

Eläminen on uskaltamista,
syvyyksien yllä olemista.

Ei tiedä milloin uppoaa,
voi vain odottaa,
joten se siis kannattaakin unohtaa.

Nauttia pinnasta väreilevästä,
meren syleilystä, kylmästä ja lämpimästä.

Elää ja antaa virran viedä,
uskaltaa, eihän elämästä koskaan tiedä.