Psykologi

Olin sitten psykologin juttusilla. Jäi hyvä fiilis.

Vältyin siltä turhautumiselta, jota koen, kun yritän selittää asioita "tavallisille" ystävilleni, jotka yrittävät auttaa ja antavat neuvoja ja tulkitsevat sanomisiani. He tekevät sen hyvää hyvyyttään, mutta puhuminen ihmiselle, jonka ainoa tehtävä on vain kuunnella ja ehkä jäsentää ajatuksiasi, helpottaa sillä tämä henkilö antaa sinun puhua rauhassa loppuun.

Ongelmani ei suinkaan ole ongelmistani puhuminen, vaan se, että tarvitsen aikaa rakentaa ajatuksistani järkeviä lauseita. Olin erittäin tyytyväinen itseeni, sillä muotoilin monia ongelmia varsin tiiviisti ja psykologikin tuntui ymmärtävän sanomani. Ystävieni seurassa saan erittäin harvoin aikaa jäsentää mietteitäni ja turhaudun. Varsinkin poikaystäväni tapa keskustella on nopeatempoinen, provosoiva ja keskeyttävä. Kaikki ominaisuuksia, joihin täytyy tottua (kuten hänenkin minun tapaani keskustella), mutta jotka turhauttavat minua suuresti.

Minulle selvisi myös sekin, mikä minua psykologin vastaanotoilla käymisessä auttaa. Kyse ei kohdallani ole niinkään jonkin suuremman totuuden löytämisestä tai pinnan alla syvällä näkymättömissä olevan paiseen puhkaisemisesta. Kyse on paremminkin siitä, että on joku, jonka tehtävä on vain kuunnella minun ajatuksiani. Ystäville puhumisessa on mukana aina se ystävyyssuhde, johon täytyy puhuessa kiinnittää huomiota. Psykolgilla voi puhua ja purkaa ajatuksiaan ilman, että aivoja täytyy samaan aikaan kuormittaa sosiaalisten viestien käsittelyllä.

Toinen, noksunkin esittämä, juttu on se, että on tietty aika ja paikka kaikelle sille paskalle, mitä päässä liikkuu. Tavallaan minulla on nyt tietty aika ja paikka sille, että voin purkaa ajatuksiani, eikä henkisesti tarvitse enää kantaa niin suurta lastia mukanani.

Koin myös istunnon niin, että psykologi (vaikka hiljaa olikin, kuten kuuluu) ymmärtää mitä sanon. Tai ei ainakaan keskeytä aina kun haluaa tarkennusta. Saan siis käsitellä ja verbalisoida ajatukseni rauhassa loppuun. Saan itsestäni ulos kokonaisuuksia, en vain osia.

Jotenkin tyydyttävää istua vastakkain ihmisen kanssa, joka on selvästi älykäs, jonka tehtävä on kuunella mitä sanot ja kommentoida sitä tarvittaessa. Koin jonkinlaista älyllistä tasa-arvoisuutta, vaikka se snobbailulta kuulostaakin. Tarkoitan edellisellä ehkä kerrankin sitä, että en kokenut itseäni tyhmäksi niin kuin koen oloni usein poikaystäväni tai noksun seurassa. Koin itseni tasavertaiseksi keskustelukumppanini kanssa. Miksiköhän näin? Ehkä minulla on asiakkaani jonkinlainen valta tilanteeseen, joka mahdollistaa tai antaa minun tuntea itseni tasavertaiseksi. En tiedä.

Kuitenkin nautin asioideni puhumisesta (huomionkipeä paska :P) täysin erilaisessa tilanteessa, jossa niistä yleensä puhun, blogissa tai ystävilleni.Tyhmyydentunne ystävieni seurassa ehkä johtuu juurikin siitä, etten ehdi ajatuksiani ilmaista. Voisin tosin kyllä olla lukeneempikin ja asioihin perehtyvämpi.

Joten, tärkeintä on arvovapaa, sosiaalisista ärsykkeistä vapaa keskustelutilanne ja vapaus kertoa ajatuksistaan rauhassa, ei niinkään jonkin suuremman totuuden löytäminen.

Ensimmäinen anti psykologilta minulle oli se, että hän totesi kateuden ja turhautumisen tunteiden olevan täysin inhimillisiä, siis luvallisia. Ovathan ne, tiedän, mutta on se hyvä kuulla. Vähemmän mukavaa antia oli se, että hän totesi, että ehkä minun täytyy vain jatkaa asioiden pyörittämistä päässäni niin kauan, että opin elämään niiden kanssa. Hmm, kuten hänellekin totesin, olen istunnolla sen takia, etten halua enää pyörittää asioita vain yksinäni. Antia kuitenkin :)

Uusi aika varattiin.

PS. Tervehtikää ystävääni aelaeta, joka vihdoin huolittiin ranneliikkeeseen, kolmen kirjautumisyrityksen jälkeen :)