Aiheessa akateeminen yliopistokäytävien tallaaja, never seen or been in real work versus käytännön työn juoksuhaudoissa itsensä ruvettanut duunari, jota sorretaan (vaikka sitten akateeminen sellainen).
Mietin vastakkainasettelua ja "oikeuttani" kommentoida opettajien keskusteluja netissä ja toisissa blogeissa. He puhuvat käytännön työelämän silmin, minä koulutukseni silmin.
Minua ei ole käsketty vaikenemaan, ei suinkaan, ei mitään sinne päinkään, mutta mietin vain, millaisella painoarvolla pystyn puhumaan.
Minulla on monia ajatuksia ja olen nyt kuitenkin tavallista opettajaa enemmän perehtynyt työyhteisön ja erityisesti koulun sellaisen toimintaan. Pystyn teorian valossa esittämään ajatuksia siitä, miksi jokin asia saattaisi olla näin tai miten se voisi olla paremmin.
Eikö niin, että molempia kantoja tarvitaan? Tai ylipäätään KAIKKIA kantoja tarvitaan? Keskustelussa useampi kokki on parempi?
Päässäni soi vieläkin proffan "utopia"-kommentti. Mietin omia ajatuksiani: olenko todellakin oikeasti idealisti :S
Mitenköhän ajatusteni käy arkityöhön siirtymisen jälkeen? Mihin katoaa ihanne yhdestä työyhteisöstä, jossa jokainen saa olla ihminen? Pystynkö itse edes työyhteisön sisällä tarkastelemaan yhteisöä "kylmän analyyttisesti"? Haluanko edes tehdä näin?
Elämä on yhtä iso kysymysmerkkiä aina välillä :)
...hyvä niin, sillä päivä jolloin kaikki vastaukset on annettu....
4 kommenttia
Aboa
9.12.2009 16:21
Totta kai kaikkia näkökulmia kaivataan. Jokainen meistä puhuu omalla äänellään, enkä katsoisi, että jokainen työelämässä ollut automaattisesti omaa enemmän painoarvoa. Kokemusta todellisuudesta kyllä, mutta ei sen enempää.
Minua itseäni ehkä ärsyttää teoreetikoissa varsinkin Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden proffien diskurssi, joka lähtee liki aina opettajien syyllistämisestä. Esimerkki kesältä; joku-en-muista-kuka julkisti tutkimuksensa, jonka mukaan äidinkielenopettajat eivät osaa eivätkä tahdo käyttää sosiaalista mediaa opetuksessaan. Enkö minä tahdo? Enkö minä osaa?
Kiinnostaisi tietää, ovatko tutkijat aina perillä siitä tilanteesta, mitä kouluissa eletään. Että ryhmät ovat isoja ja heterogeenisiä, erityisopetuksen oppilaita intergroidaan perusryhmiin ilman resursseja ja toimivia tietokoneita on luokissa korkeintaan yksi. Kyllä minä ihan oikeasti voisin ottaa blogit ja muut mediat käyttöön, mutta kun siihen ei vaan kerta kaikkiaan ole mahdollisuuksia. Välillä on niin tyhjä ja kuiviin imetty olo, että tekisi mieli mennä siivouskomeroon suremaan sitä, ettei enempään ratkea. Aiemmin tapasin tehdä todella paljon ylimääräistä hommaa, mutta jossakin vaiheessa rehellisesti sanoen laiskistuin. Kun mikään ei vaikuta mihinkään ja työolot huononevat vuosi vuodelta ja palkka jää vertailussa aina vain kauemmas ja kauemmas toisista akateemikoista, on kovin vaikea motivoitua yrittämään joka kerta enemmän.
Olen samaa mieltä kanssasi siitä ihanteesta, jonka professorisi leimasi utopiaksi. Kyllä se saisi olla päämäärä, ei huuhaaksi leimattu tavoite. Oliko sinulla ajatuksia siitä, miten päämäärääsi pyrittäisiin?
mopsi22
10.12.2009 00:37
Ei ole ratkaisua. Ajatuksia ehkä mahdollisista osista, joita tarvittaisiin, mutta mitään patenttia ei tietysti olekaan olemassa.
Sitä paitsi olen rajannut tutkimukseni aika pitkälti tutkimaan sitä, mitä on nyt, enkä sitä mistä se on tullut tai miten sitä muutetaan. Em. toki pohdin, mutten niinkään muuta kuin mututuntuman pohjalta.
Ideologisuus saattaa olla juurikin siinä, että en pysty sanomaan, mitä pitäisi tehdä, mutta voin esittää, millaisia arvoja tekojen (mitä ne sitten ovatkin) pitäisi olla...
Aboa
10.12.2009 13:27
Ihan lyhyesti, jatkan myöhemmin.
Ehkä joitakuita voi silloin ärsyttää työkokemuksettoman referatiivisuus eli se, että tavallaan ulkopuolinen tulee ja sanoo, että tällaisia ja tässä te olette ja kun taas ihan tuollaisia teidän pitäisi olla. Aika moni tietää, mihin pitäisi pyrkiä, mutta vain läsnäolijat tietävät, miten tähän on tultu.
mopsi22
10.12.2009 13:42
Jep, tiedän :)