Valtava Vaeltava Vakava Valta

Lienen, oman hataran muistini pohjalta ainakin, ennekin sivunnut monella tavalla aihetta valta. Ehkäpä siksi, ettei oikein voi ajatella, ainakaan minun ehkä sosiologiseen tiedekuntaan kallistuvine psykologismaustetuilla aivoillani, elämää ja ihmisten välistä vuorovaikutusta ilman vallan olemassaoloa.

Pohdin tuossa saunassa maatessani vallan olemusta. Onko valtaa olemassa tietty vakiomäärä X vai syntyykö tai katoaako sitä johonkin? Tätä pohdin, koska mieleni muodosti vallasta sellaisen käsityksen, että se on muuttuva ja liikkuva, vaeltava, olemukseltaan. Se siirtyy, muuttaa muotoaan, katoaa ja syntyy jatkuvasti eri paikoissa, eri henkilöille ja ryhmille, eri tilanteissa ja eri ajoissa. Liekö sillä edes merkitystä onko sen määrä vakio, mutta sanoisin silti, että kun valtaa johonkin muodostuu, tai siirtyy, sitä samalla katoaa toisaalta.

Prosessissa se saattaa muuttaa muotoaan, jakautua tai tiivistyä, kerääntyä yhteen paikkaan.

Heiluriliike, se tuli myös mieleeni. Valtaa tuntuu olevan aina jossakin liikaa ja vastapuolella liian vähän. Ja aina valta tuntuu tekevän enemmän (inhimilliseltä kannalta) tuhoa kuin hyvää. Vai onko se vain niin, että laumaeläimenä jokainen alfa-aseman alapuolella näkee vallan huonona, kun sitä ei itsellä ole.

Tavoittelu. Valta on hyvin, hyvin inhimillinen asia, vaikka sen käytön seuraukset eivät sitä ehkä aina olisikaan, ainakaan joka näkökannalta. Valtaa tavoitellaan, oli se missä muodossa tahansa. Tekopyhä ja itselleen valehtelija on se, joka väittää, ettei valtaa tavoittele (vaikka ehkä tavoittelee tiettyä statusta, tiettyä ylemmyyden tunnetta sillä, että on muiden vallantavoittelijoiden yläpuolella; ja samalla anastaa itselleen moraalista/henkistä/mitälie valtaa muiden yli...).

Valta käsitteenä, ainakin akateemisten piirien ulkopuolella, saa negatiivisen merkityksen. Ehkä siksi, että sen liiallinen keskittyminen tuottaa ainakin joltain kannalta aina inhimillistä kärsimystä. Akateemisissa piireissä vallalla on neutraalimpi, monipuolisempi käsitys. En ole sosiologia, joten en osaa eritellä sen tarkemmin valtateorioita, tiedän vain niitä olevan olemassa.

Eikä tämä bloggaus ole tarkoitus ollakaan mikään akateeminen pohdinto, akateemisista, tieteellisistä lähtökohdista tehty rakennelma, vaan paremminkin "miltä valta minusta näyttää?" -tyyppinen lausuma.

Miltä valta näyttää. Tästä pääsenkin aasinsillalla siihen, miten monesti hahmotan asioita, siis visuaalisesti. Näen vallan, tai hahmotan sen, katkeavina ja muodostuvina siteinä eri tahojen, yksilöiden välillä. Eri pituisia, paksuisia siteitä jotka elävät ja muotoutuvat jatkuvasti, vähän kuin ihmisen aivosolut, jatkuvassa kontaktissa, kuollen pois ja muodostuen uudelleen (joskaan aivosolujen väliset yhteydet eivät kaiketi kauhean helposti uudelleen muodostu, jos lainkaan. Biologit?).

Voiko kukaan sanoa, ettei ole joskus tuntenut hyvää oloa vallankäytön seurauksena? Kuinka moni tunnustaa, että ainakin jonkun moraalifilosofin mielestä väärä teko on tuottanut itselle hyvää mieltä, onnistumisen tunnetta tms.?

Tänään autokaistalla käytin valtaani ja kiihdytin ohi yrittänyttä autoilijaa karkuun. Ei päässyt ohi. Mitä saavutin? Ilon siitä, että törppöilevästi ajanut kuljettaja ei päässyt ohitseni. Itse tietenkin sitten törppöilin prosessissa. Valtaa käytin ja nautin siitä.

Opettajan vallankäyttöni saa ehkä vakavamman merkityksen. Vaikka valta ehkä monesti mielletäänkin "vakavammaksi, ylempien tahojen alamaisiinsa" käyttämäksi, koko kansakuntaa, valtiota, valtioliittoa, globaalia yhteisöä koskevaksi vallankäytöksi, on minun valtani opettajana omalla tavallaan pelottavaa. Pelottavaa siksi, että minulla on valtaa, mitä voin tehdäsillä ja ennen kaikkea mitä minun Pitäisi tehdä sillä.

Valta turmelee, totaalinen valta turmelee totaalisesti. Pahoittelen tökeröä käännöstä.

Opettajana valtani on vaarallista, sillä vallankäytön kohteet ovat minua fyysisesti pienempiä ja indoktrinoitu siihen ehdottomuuteen, että opettaja on jumala (käsitys, joka onneksi ja valitettavasti, kaksiteräinen miekka, katoaa oppilaiden ikätason kasvaessa). Pystyn tekemään paljon tuhoa monilla pienemmillä ja suuremmilla, tiedostetuilla ja tiedostamattomilla vallankäytön tavoillani. Huomioin jotain oppilasta liikaa negatiivisesti, annan rangaistukseni liian keskitetysti yhdelle ihmiselle, arvostelen kokeet liian ankarasti, kehun yhtä liikaa jne.

Meistä jokainen muistaa jonkun opettajan, joka on tehnyt jotain omasta mielestämme väärää, epäoikeudenmukaista, käyttänyt valtaansa väärin. Toki on epäinhimillistä odottaa opettajan pystyvän olemaan aina ja kaikkialla oikeudenmukainen ja elämässä täytyy oppia se ikävä tosiasia, että elämä on epäreilua.

Pelottavampaa on se, että minun pitäisi pystyä käyttämään valtaani hyvään, saada aikaan oppimista, hyvää mieltä ja oloa, tuuppia oppilaitani elämässä eteenpäin haluten oppia uusia asioita.

Olenko kyyninen ihminen, vaikuttaako minun käsitykseeni vallasta sen yleinen merkitys, se negatiivinen, olenko tyranniainesta vai mitä, koska monesti havaitsen vain vallankäytön negatiiviset mahdollisuudet, tai no paremminkin seuraukset, enkä niinkään sitä, miten vallankäytölläni voisin edistää positiivisia asioita. Tai sitten niin, että negatiivisen kautta pyrin positiiviseen; laitan jonkun seisomaan, jotta tuo joku osaisi olla hiljaa; annan jälki-istuntoa sen sijaan, että keksisin jotakin rakentavaa, jotakin positiivisempaa käyttöä vallalleni.

Vallan siirtyvyys on havaittavissa luokassakin. Helposti se siirtyy opettajalta oppilaille, nopeastikin. Vallan tavoittelu on ilmiselvää oppilaiden sosiaalisessa ympäristössä; kuka on luokan kingi. Vallan käyttö, oi kauheaa, on ilmiselvää luokassa, monesti juurikin siinä negatiivisessa merkityksessä. Sorsitaan kaveria, ei leikitä välitunnilla, kiusataan jne. Vallan negatiiviset merkitykset korostuvat (tai sitten minä havaitsen ne helpommin).

Miksi valta on negatiivista? Ehkä tämä lienee se kysymys, johon pyrin löytämään vastausta. Ja sen jatkeena, miten onnistuisin kääntämään sen positiiviseksi?