Johtoajatuksetta

Istun kirjoittamaan ilman mitään johtoajatusta. Viimeaikoina olen bloggaillut vähemmän. Ehkäpä siksi, että olen viettänyt aikaani mussukan ah niin viileässä kaksiossa oman tunkkaisen kuuman yksiöni sijaan.

Ehkä minulla ei ole mitään sanottavaa.

Tai no on, mutta en saa sitä tänne aina ajoissa kirjoitettua.

Kaipaan angstia muusakseni.

___

Olen kesän nauttinut toukokuussa tekemäni sijaisuuden palkasta. Lähinnä hankkimalla asioita ja toteamalla, että kas, 20 euron ostos ei varsinaisesti näy tilini saldossa. 40 kpl 20 euron ostoksia tosin sitten jo näkyy.

On mukavaa käydä ruokakaupassa ilman, että konkurssi koputtaa ovella. Voi oikeasti vähän panostaa ruokailuunsa.

Tosin, viimeiset kaksi viikkoa olen ollut turvonnut ja huonostivoiva. Lieneekö hieman epämääräinen syöminen, alkoholi, kahvi ja mahahapot...jotakin huonosti kuitenkin.

____

Niin se johtoajatus. Se puuttuu. Mietin taas viime yönä jotakin, herättyäni painajaiseen. Ehkä punaviini, se tuntuu aiheuttavan minulle painajaisia. Tai sitten alkoholi yleensä. Monesti nautin painajaisista, ne ovat ainakin mieleenjääviä, sillä herään niihin monesti.

Yleensä jatkan uniani rauhallisesti, toisinaan palaten painajaiseeni. Nyt kun olen taasen viikonloppua viettämässä isäni luona, on hieman nihkeää herätä kolmelta aamuyöllä yksin suuressa talossa ja hieman epämukavassa vuoteessa.

Uskaltaako kääntää selkänsä ovelle...

...naurettavaa, mutta aivot ovat toisinaan vahva elin pelon luomiseen.

____

Ostin uuden kännykän. Nokian 5320 vaiko 5230 en muista. Navigaattorin ja autotelineen takia vaihdoin täysin käyvän ja nätin suklaanruskean 6300 mallini heppoiseen kosketusnäytölliseen uutuuteen. Olen tyytyväinen ja navigaattorikin toimii ja on ollut jopa käytössä.

Tavallaan turha hankinta, tavallaan ei, sillä monesti kaipaan opastusta - ja navigaattoriakin.

Tietokoneenkin hajosi. Aion ensimmäistä kertaa tutustua laajan kotivakuutukseni tarjoamisiin. Olen laskelmieni mukaan maksanut noin 500 euroa vakuutusmaksuja, joten parin sadan euron korvaus ei juuri tunnu missään.

Raha on kuitenkin rahaa :)

____

Töitä kaipailen. Opiskelubloggauksen varmaan luittekin.

Pelkään pahasti, että jossain vaiheessa elämääni minulla on toiminimi, ehkä jopa yritys joka palkkaa henkilökunta.

Miksi pelkään pahasti? Siksi, että tunnistan itsestäni työnarkomaanin. Se on sukuvika. Yritys vie kaiken ajan ja energian ja minun geenini ovat sellaiset, että olen kuiva korppu siinä vaiheessa, kun huomaan burnoutin.

Mutta minkäs ihminen itselleen voi.

Jaa, millainen yritys? Todennäköisesti tarjoan konsultointipalveluja, koulutusta tai suunnittelua, organisaation toiminnan tehostamista erilaisten perustoimintojen järkeistämisen ja paremman organisoinnin kautta.

Jotakin, johon luokanopettajan jokapäiväinen tilannejohtaminen ja jaaatkuva organisointi, niin nopeatempoisten päätösten kuin pitkäjänteisen suunnittelunkin kautta, antaa hyvät eväät.

Jos et ole opettanut ekaluokkalaisia, et ole tehnyt kunnon työtä ;9

____

Kesäillan valssi on harjoituksen alla, ja jostain syystä se tuottaa vaikeuksia. Tonaalinen perussoinnuista koostuva teos, eikä edes mitenkään vaikea sellainen. Silti...jokin puuttuu.

Prinsessa Ruususen häämarssi sentään vajosi selkärankaan.

Ehkä, jos rahavarat antavat myöden, harkitsen niitä pianotunteja syksyllä. Ei ehkä kaksi kertaa kuussa, aikuinen kun olen ja kykenevä harjoittelemaan enemmän itsenäisesti, ole mahdoton nakki. Kyse ehkä noin 50 euron kuukausittaisesta kulusta, ja elinikäisestä prosessista ja nautinnosta :)

____

Outoa, sillä 26 vuoden aikana olen törmännyt vain yhteen ihmiseen, johon olen ihastunut. Pohdin asiaa tänään saunan lauteilla itseäni hieron kuorivalla kaakaovoilla (parapähkinän kuoria ja maapähkinävoita, ah mikä tuoksu ja ihon pehmeys. check body shop).

Kun erosin eksästä 1,5 vuoden jälkeen, ennen mussukkaa (puß <3), törmäsin erääseen mieheen tai poikaan, miten vain, ja ihastuin. Totesin oudoksuen, etten ole oikeastaan omillani koskaan (!) ennen tuota iltaa ihastunut kehenkään.

No, poika on varattu ja niin olen minäkin nyt, eikä kyse ole siitä, että meillä olisikaan mitään muuta kuin tuttavuutta ja toivottavasti ystävyyttä pariskuntina. Outoa vain todeta, ettei ole ennen koskaan ihastunut kehenkään, jos teinivuosia ja idoleita ei oteta huomioon :P

____

Ikäkriisejä suvussa. Olen suhteellisen läheisissä väleissä äitini puolen serkuksiin (ja isän puolelta toiseen serkkuuni feissiyhteydessä). Kuulun keskikastiin serkkujeni ikähaarukassa. Siskoni edustaa vanhinta 34-vuotiaana ja adoptoitu kummipoikani 10-vuotiaana nuorinta. Mutta se aikuisten serkkujen kokoelma on 18-34-vuotiasta ja tapaamme nykyään säännöllisesti pari kertaa vuodessa serkkutapaamisen merkeissä.

Kuitenniin, hööm, minkäin lähenen kolmeakymmentä :S

Olin 22-vuotias liittyessäni Ranneliikkeeseen (hence the brilliant nick mopsi22, and no, I don't have a mopsi nor have I ever had one...).

Lähimmät serkkuni lähestyvät kanssani kolmeakymmentä ja kriisiä pukkaa. Itsekin tajuan, että olen akateemisen loppututkinnon suorittanut 27-vuotias työtön mies. Putkimiehenä olisi oma asunto jo hyvässä kuosissa lainanmaksun suhteen...

Outoa todeta, että niin omat vanhemmat kuin sukulaisetkin vanhenevat vauhdilla. Omat vanhempani ovat kohta 60-vuotiaita, joskin vielä vauhdissa.

Kai se sitten on vain tunnustettava, että aika kuluu ja mataa ja kiitää eteenpäin, minusta huolimatta :)

Huokaus...

____

Ei vieläkään johtoajatusta bloggaukselle.

____

Netissä tilattavat kuvakirjat ovat nyt ajatuksissa. Äitini haluaa teettää kuukauden lastenlasten hoitoputkestaan valokuvakirjat lapsenlapsilleen. Ifolorin nettipalvelu ja koneelle ladattava taitto-ohjelma olivat mikrobitin mukaan toimivia ja sellaista tänään kokeilinkin. Helppoa ja suhteellisen edullista.

Harkitsen omien tietokoneella olevien kuvien painattamista, jopa niiden, joissa eksä komeilee kanssani. Miksen sitäkin, eittämättä takanani olevaa, elämää haluaisi kuviksi?

_____

Noniin, kello on jo 00.00 ja ylikin. Pitäisikö mennä maaten jo. Ehkä, joskin hieman fantasiakirjallisuutta á la Brent Weeks :)

Öitä neidit ja lepakot.