Mopsi's

Mopsi raahautui tiistai-iltana muutaman nauttineena kotiinsa Turussa. Heräsi matkapäivään iloisesti sitten jo viideltä aamulla. Ei muuten mitään, mutta lento lähti vasta 20.55.

Päivä maaten sohvalla ja välillä pakkaillen laukkua.

Bussi Helsinki-Vantaalle lähti rullaamaan 16 aikaan. Sinne matkalla tietenkin laukusta hajosi toinen pyörä, joten 13 kilon kantamus siirtyi käteen. Tästähän se lähtee kivasti. Eksäkin tuli vastaan edes hei sanomatta.

Bussimatkalla olin jo niin väsynyt, että melkein aivot sulkeutuivat. Levotonta nukkumista, torkahtelua, kipeää niskaa...Ystävänkin, jonka kanssa oli tarkoitus pyöriä Lontoossa tämä ilta ja yöpyä hotellissa, ilmoitti, ettei pääsekään vastaan asemalle. Näin siis lähes neitsymatkailija pääsee innostuneesti selvittämään, miten helvetissä pääsee terminaalista toiseen (väliä useampi kilometri) ja sieltä oikealla paikallisjunalla Guilfordiin. Jejee.

Onneksi olin niin väsynyt ja rauhallinen, etten jaksanut edes murehtia asiaa.

Vaihto lentokentän bussiin Espoon Ikean kohdalla ja matka jatkui lentokentälle.

Oikea terminaali ja check-in-pistekin löytyivät nopsasti ja ei muuta kuin odottamaan lentoa. Tietysti olin ajoissa, joten odotus oli oleva mukavat 2 h. Paitsi että odotus tietysti venyi, koska lento tuli myöhässä, kuinkas muuten. Kalliin illallisen nautittuani (ruisleipää kahvilassa; samalla hinnalla olisin Berliinissä syönyt täyden lounaan ^^) ja yhdistyksen toiminnasta ahkerasti lukeneena, pääsin vihdoin jonottelemaan itse koneeseen nousua.

Easyjet ei paikkalippuja myy, mutta mukavasti sain oman rivin ja ikkunapaikan, kone kun ei ollu täyteen buukattu :)

Nukkumista ja yhdistystoimintaa riemukas 3 tunnin lento.

Lentokentällä kaveri ilmoittaa, että niin viimeinen juna Guilfordiin lähtee sitten 23.18. Kellohan oli 22.30 astuessani ulos koneesta. Enää täytyy juosta terminaalin läpi bussille, joka vie toiseen terminaaliin johonkin hevon kuuseen ja juosta sen läpi metsästämään lipputiski ja oikea juna. Piece of cake.

Onneksi olin niin väsynyt, etten jaksanut murehtia. Hermo meinasi mennä vain kakaraan, joka talloi vastakiillottamiani kenkiä bussissa. Edes lennonaikainen kiljuva kakaralauma ei jaksanut hermostuttaa.

Löysin bussin, löysin terminaalin, löysin automaatinkin. Riemua!

"Card cannot be identified"

WTF o_O

No, ajattelin, ettei jostain syystä korttini sovi tähän automaattiin, joten etsin lipunmyyntipisteen sitten.

"Sorry Sir, but your card cannot be verified which is odd, I can see it is a mastercard"

FUCKING FABULOUS olla ilman käteistä kahden toimimattoman mastercardin kanssa jossain hevon kuusessa, kun viimeinen juna on lähdössä. Matkailu rentouttaa.

Ystävällinen virkailija siinä hetken naputteli ja veloitti sitten tiliä luottokortin nroiden perusteella. Vahvistin homman vain allekirjoituksellani. Sydänkohtaus oli ohimenevä, mutta tuskallinen.

Ravia laiturille. Paniikkia vähän oikean junan löytämisestä, varsinkin kun niitä tuli minuuttiaikataululla samallekin raiteelle, joten vääräänkin voi vahingossa hypätä raiteesta huolimatta.

Juna tuli. Tuoksui mukavasti oksennukselta. Tässä vaiheessahan kello oli tosiaan Suomen aikaa 01.20. Olin niin väsynyt ja turtunut ja jonottanut ja istunut, etten jaksanut välittää. Onneksi vaunussa istui komea nuori mies, jota tuijotin silmät päässä seisten.

Kylmä hiki iski jossain vaiheessa, kun katsoin junakarttaa väärin ja päättelin olevani väärässä junassa. Ihan sellainen aito kylmä hiki. No, oikea asema saapui vastaani.

Kaveria ei asemalla kyllä sitten ollutkaan. Bussi jättänyt tulematta. Taksijono täynnä. Säätämistä ja sähläämistä. Raahaan laukkua ympäri asemaa.

Alkaa sataa, jahka vihdoin löydän pääoven, jonka edestä ystäväni ystävällisesti lupasi noutaa taksilla. Ah, sateeseen varauduin sateenvarjolla, ajattelen tyytyväisesti. Kaivan sen laukustani. Kas, hajonnut lennolla. Ihanaa, aivan niin kamalan ihanaa.

Taksi tulee. Muutaman tunnin helppo matka on kestänyt 12 h ja ollut vähän rasittava. Seikkailunahan nämä pitää ottaa, eikö? Ilman rahaa se vain on hieman raastavaa :S

Onneksi olin niin väsynyt, etten jaksanut välittää.

Nyt aamupalalle suihkunraikkaana niska jumissa.

Englantilaiset, opetelkaa rakentamaan tuplaikkunat, kiitos.

I think a proper five o'clock tea is in order today.

To London it is then.

Ta taa people!

Mopsi on itse oman elämänsä raskain risti raahattavaksi.

Roomaa ei todellakaan rakennettu päivässä.

Joku kuitenkin saattoi saada ajatuksen, tuntea halun ja intohimon tehdä se. Tämä on voinut hyvinkin tapahtua päivässä, tunnissa, minuutissa...

Parisuhteet ovat samanlaisia. Niitä ei rakenneta päivässä, mutta se saattavat syntyä nopeastikin.

Just a poor analogy that popped in to my head :)

Sisareni tekee kaikennäköisiä outoja taideteoksiaan aina välillä, kun aikataulunsa sallivat.

Tämän sain joululahjaksi.

Pidän siitä oikeastaan. Sen lisäksi, että se on kiinnostava ja siitä löytyy esittävän muodon lisäksi muitakin symmetrioita ja ulottuvuuksia, se sopii niin teemaltaan kuin väreiltäänkin kotiini :)

...ja tietysti se on siskon tekemä!

Minulla on, lienen maininnutkin, periaatteena pitää esillä vain uniikkeja tauluja. Edellisessä elämässä asuntoni oli sisustettu kauniisti, mutta geneerisen sieluttomasti. Haluan, että jokaisella tavaralla on joku pointti olla täällä. Oli se sitten kirppislöytö, lahja, itsetehty, suvun perintö tms. Tuo taulu sopii hyvin alkavaan pieneen kokoelmaan kauniita asioita (vielä ei ole varaa sanoa: "kokoelmaani 1830-luvun Pietarilaista hopeaesineistöä, erityisesti parsaottimia").

Huoneessa (jep, yksiö :D) on huomattavasti mukavampi olla, koska joka puolella on vain tavaroita ja huonekaluja, joilla on jokin merkitys minulle, jokin sisältö ja muisto. Mihin vain katsookin :)

Pienen luovuuden ja uudelleenjärjestelyjen johdosta, mahtuu nyt yksiööni mukava ruokailuryhmäkin :)

Tuolit ovat isoäidiltä, koivua ja isoisän aikanaan maalaamat. Pistin valkoisen kankaan istuinosiin. Peili seinällä on samaisten isovanhempien häälahja. Taulussa komeilevat taasen äitini ja isäni, joille ei hääkuva erossa kelvannut kummallekaan :D

Pöytä on kirppislöytö, 15 euroa. Olisin tuon hinnan maksanut pelkästään jalasta, joka on kolhiintunut vähän, mutta painaa ainakin 30 kg ja on tukeva. Pöytälevy on muutamia pieniä naarmuja lukuunottamatta kuosissa.

Seinä kaipasikin peiliä, jonka kuva elää katsojan likkuessa huoneessa. Näin silmäkulmassa oleva pieni liike peilissä elävöittää huonetta, kuin pieni ikkuna voisi sanoa. Peili myös heijastaa valoa, vaikka tämä ei nyt pimeä asunto olekaan :)

Eteisestä pilkottaa valkoiset verhot, joilla peitin katosta lattiaan tylsän nurkan 60-luvun kaappeineen. Tuli valkoisen rauhallinen eteisestäkin.

Olen sangen tyytyväinen tähän :)

Mopsi löytää itsensä uudesta tilanteesta: liikaa miehiä :S

Kaksi kiinnostunut minusta (that I'm sure of) ja minä kiinnostunut kolmannesta.

"You're such a slut" sanoi uusi tuttavani, vaihto-opiskelija Afrikasta.

En osaa mitään multideittailua! Putkiaivoisena osaan keskittyä vain yhteen kerrallaan. Toki voihan sitä tietysti ilmoittaa, että ystävät ovat aina pop, mutta on tässä vähän semmosta kiikarointia tiettyyn suuntaan. Karua, mutta totta. Mä oon enemmänkin semmonen, että haluun tehdä asian selväksi koska se on reilua toista kohtaan.

Haluun kuitenkin tutustua kaikkiin tyyppeihin, koska ne on hyviä, no tyyppejä, ystävinä.

Enkä valita tässä mistään, ihmettelen vain ääneen, miten joillekin ihmisille sopii kaikkien diettailu ja makaaminen samanaikaisesti ja minä, minulle se ei sovi.

...sitä paitsi, olen ihastunut niin pahasti tällä hetkellä, että ei siitä mitään tulisikaan, että jonkun muun kanssa jotain virittäisi...tuntuisi jo pettämiseltä, vaikka sinkku olenkin :D

"It's rainin' men!"

Suxesin kabareen ensi-ilta oli eilen.

Lyhyestä virsi kaunis: HELVETIN HYVÄ SHOW!

Kielellä voi pitää paljon hauskaa ;)

Mutta asiaan...

Hyvä kielenhallinta, ja tarkoitan äidinkieltä, antaa valtavasti valtaa. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen, vuorovaikutus yleensäkin arkipäivässä tapahtuu kielen kautta. Ihminen joka hallitsee kielen ja osaa käyttää sitä monipuolisesti ja taitavasti, omaa valtavasti valtaa niiden yli, jotka eivät kieltä hallitse yhtä hyvin.

Asia korostuu vielä nykypäivänä, koska tiedon määrä lisääntyy ja sen hallinta ja käyttö edellyttää erinomaista kielellistä hallintaa.

Puhutaan medialukutaidosta. Onneksi kouluissa eri tasoilla käsitellään kielenkäytön eri muotoja, mutta onko kukaan oikeastaan sitä perustavaalaatua olevaa ajatusta siellä pohjalla sanonut ääneen: kieli on valtaa.

Toki todetaan, että kielen hallintaa tarvitaan selviämiseen arjessa ja yhteiskunnassa toimimiseen, mutta sen valta-aspektista ei liene paljoa kouluissa puhuttu. Jokainen opettaja suhtautuu positiivisemmin oppilaaseen, joka osaa ilmaista itseään monipuolisesti ja tilanteeseen sopivasti. Poliisi ottaa sinut vakavammin, jos osaat puhua kieltä, jota he ymmärtävät. Poliitikko kuolee heti, jos ei osaa äidinkielensä koukeroita ja tapoja ilmaista asioita ja luoda vaikutelmia.

Kieli myös enenevissä määrin on sosiaalinen mittari. Toki aikanaan kieli oli merkittävä erottaja säätyjen välillä, mutta jossain vaiheessa yhteiskunnan tara-arvoistumisen myötä ja luokkaerojan häivyttyessä kieli menetti merkitystään, tai paremminkin tuli kaikkien ulottuville hyvä kielen hallinta. Nykyään tuntuu taas siltä, että kieli erottaa ihmisiä toisistaan. Samalla kyllä yhteiskuntakin taas eriytyy voimakkaammin luokkiin. Kieli voi olla voimakkaampi statussymboli kuin se suuri mersu.

Puhumme monenlaisista aikakausista. Nykyaikaa on tituleerattu media-ajaksi yms. Miksi emme puhuisi Kielen aikakaudesta? Kieli on aina ollut perustyökalu ja vallan väline, mutta nyt se on kaikkialla. Kielen käsite on laajentunut kattamaan kaiken vuorovaikutuksen niin puheesta, kuvista, äänistä yms.

Yhteiskuntamme on ennen kaikkea kielellinen, kulttuurimme on ennen kaikkea kielellinen. Elämme kielenkäytön aikaa.

Aiheessa akateeminen yliopistokäytävien tallaaja, never seen or been in real work versus käytännön työn juoksuhaudoissa itsensä ruvettanut duunari, jota sorretaan (vaikka sitten akateeminen sellainen).

Mietin vastakkainasettelua ja "oikeuttani" kommentoida opettajien keskusteluja netissä ja toisissa blogeissa. He puhuvat käytännön työelämän silmin, minä koulutukseni silmin.

Minua ei ole käsketty vaikenemaan, ei suinkaan, ei mitään sinne päinkään, mutta mietin vain, millaisella painoarvolla pystyn puhumaan.

Minulla on monia ajatuksia ja olen nyt kuitenkin tavallista opettajaa enemmän perehtynyt työyhteisön ja erityisesti koulun sellaisen toimintaan. Pystyn teorian valossa esittämään ajatuksia siitä, miksi jokin asia saattaisi olla näin tai miten se voisi olla paremmin.

Eikö niin, että molempia kantoja tarvitaan? Tai ylipäätään KAIKKIA kantoja tarvitaan? Keskustelussa useampi kokki on parempi?

Päässäni soi vieläkin proffan "utopia"-kommentti. Mietin omia ajatuksiani: olenko todellakin oikeasti idealisti :S

Mitenköhän ajatusteni käy arkityöhön siirtymisen jälkeen? Mihin katoaa ihanne yhdestä työyhteisöstä, jossa jokainen saa olla ihminen? Pystynkö itse edes työyhteisön sisällä tarkastelemaan yhteisöä "kylmän analyyttisesti"? Haluanko edes tehdä näin?

Elämä on yhtä iso kysymysmerkkiä aina välillä :)

...hyvä niin, sillä päivä jolloin kaikki vastaukset on annettu....