On opettamista ja sitten on sijaistamista

Hmm, kas ku kiva. Pyydettiin viikoksi sijaiseksi tyyliin viestillä: "pääsekkö ens viikoksi". Ihan siis lähestulkoon sanamuotoisesti noin ja vain noin. Ei muuta tietoa laitettuna.

"joo, pääsen"

Ja kas ku kiva, liikuntapainoitteista opetusta: 8 h vapaavalintaista liikuntaa vieläpä neljänä kaksoistuntina. Olisi tietysti ihan mukavaa edes muodon vuoksi tiedustella, onko pyydettävällä sijaisella eväitä opettaa liikuntaa ihan noin paljoa. Tunti menee, kaksoistuntikin, mutta kahdeksan tuntia lento- ja koripallon tekniikkaharjoituksia on jo sellaista menoa, että pitäisi opettajankin jotain osata.

En ole liikunnassa häävi enkä koskaan mitään joukkoelajeja harrastanut. Miten mahdan opettaa lay upin, jos en osaa pompotella palloa?!

Jotenkin kai sitten.

Tiedän, että stressaan turhaan, sillä opettajana voin itse täysin päättää mitä teemme ja miten. Olen perfektionisti, mutta taitoaineissa ei auta kuin hyväksyä se, että niitä a) ei voi osata jos ei ole tehnyt ja b) niiden opetusta ei voi osata jos ei ole tehnyt sitä(kään).

Ottaisiko tämän nyt sitten stressinä vai tilaisuutena oppia näiden asioiden opettamista. Stressinä se tulee, eip voip mittääp.

Toisaalta täytyy aina pitää mielessä se, että a) olen opettajana siellä, viransijaisena ja minä voin ihan itse päättää mitä teen ja tehdään ja b) liikunnassa olisi pääasia se, että liikutaan, tapahtuipa se miten tahansa sekä c) em. saisi vielä tapahtua hyvässä hengessä (jota siis ei luo se, että väkisin tehdään tekniikkaharjoituksia, jos ope(kaan) ei niitä osaa) :)

Itse asiassa harvalla liikuntatunnilla oppilaille tulee kunnolla hiki. Outoa olen todennut, mutta oppilaita ei sinällään "laiteta liikkumaan". Ne liikkuvat, jotka siitä pitävät, mutta helppoa on istuskella vain. Samoin tekniikkaa harjoitellessa harvemmin juurikaan tulee liikuntaa saatua. Mielestäni vaikka yhteinen juoksulenkki pururadalla olisi parempi. Tosin joissain kouluissa on erikseen ryhmiä kuntoliikunnalle (kävely tms.) ja niille, jotka haluavat pelata (taitolajit, joukkoelajit). Ihan hyvä systeemi, kunhan varmistetaan, että kaikki opsin jutut tulevat kaikille saavutetuiksi.

Milloinkoha pääsisin eroon perfektionismistani? Nyt kun opettelen uusia juttuja, kuten neulomista, huomaan, että olen vieläkin helposti räjähtävä ja jossain määrin pitkäjänteiseen opetteluun nollasta kykenemätön. Jos silmukka putoaa, lentää työ sitten seinään ja mopsi kiroilee ja päivä on pilalla. Aika rankkaa välillä :D

Vedän siis henkeä, suunnittelen tunnit parhaan kykyni mukaan (olemattomilla tiedoilla siitä, millaiset tilat ja ryhmät ovat kyseessä, mitä oppilaiden kanssa on jo harjoiteltu ja miten jne.) ja sitten vaan viheltämään.

_____

Suunnittelen tässä mielessäni mielipidekirjoitusta Opettaja-lehteen sijaistamisesta. Kouluissa soisi olevan jonkinlaiset rakenteet sijaisia varten, mutta harvassapa on. Vaikka ihan vain sijaiselle annettava kansio tai A4, johon on kirjattu tärkeimmät koulun toiminnot. Toki nämä ovat löydettävissä koulun seinältä, mutta antakaa sitten siinä A4:sella edes ohjeet siitä, mistä löytyvät nämä seinät ja mitä tietoja siellä on.

Monesti olisi kiva tietää sellaisia asioita kuin välituntien ja eri ryhmien ruokailujen ajat (kellot kun eivät joka koulussa sisällä soi), oman ryhmän oppilaiden nimet ja istumapaikat (ja mielellään jokin maininta siitä, jos joukossa on integroitu oppilas, joka tykkää mätätä kavereita tuolilla päähän), toimenpiteet hätätilanteissa (juu kato kiva sijaisena sitten ku tulee paloharjoitus, kaikki kuoltiin siinä sitten), koulun järjestyssäännöt ja välituntisäännöt (ettei sitten tappele lasten kanssa siitä, saako kavereita heittää lumikasan päältä alas vai ei) sekä paaaljon muuta. Kaikkea ei voi kertoa, mutta perusasiat edes...

Mahtavatkohan opettajat edes tajuta, miten paljon sijaisella menee energiaa ja aikaa ihan näiden perussasioiden kanssa? Sen lisäksi opetat tuntematonta ryhmää ja aineita, joista ei ole mitään hajua miten niitä on opetettu, millaiset välineet oppilailla on (mitkä kirjat ja vihot jne.) ja miten asioita on jo käyty läpi.

Aamut vieraassa koulussa alkavat luonnollisesti siitä, että etsit kartalta koulun, menet sinne ajoissa, jotta löydät opettajanhuoneen (jos ulko-ovet ovat edes auki, sitten joudut ihmettelemään, että kenet soitat avaamaan), reksin ja oman luokan. Luokassa, jos onnekas olet, on opettajan jättämät ohjeet ja tuurilla myös opeoppaat pöydällä löydettävissä. Usein ne ovat "jossain" ja saat itse selvittää oppilailta mitä viimeksi on tehty. Kyniä tai tyhjiä A4 on yllättävän harvoin opettajien pöydällä, joten tunnit joudut suunnittelemaan johonkin paperinkulmaan ensi alkuun.

Kun oppilaat sitten tulevat, saat ensin tehdä istumajärjestyksen ja toki aina on se pelle, joka antaa väärän nimen. Meikäläinen on tätä väärää nimeä sitten surutta käyttänyt ja sanonut, että pelleily on vähä semmosta, että siitä sitten joutuu kärsimään.

Sitten repäiset tunnin alussa takaraivosta muistista minuutissa, huutavien oppilaiden mölytessä taustalla, epäyhtälöiden perusperiaatteet, teet sekunnissa taulunkäyttösuunnitelmaa että mites näitä ny tässä taululla käytäs ja sitte räpellät ne siihen, todennäköisesti sähläten ja jotakin väärin opettaen.

Näin auvoista on arki sijaisena. Opettajan on helppo jättää ohjeeksi esim. teknsisestä työstä: "jatkakaa töitä", mutta sijaisena lähdet siitä, että etsit tn-luokan, toivot että jossain on työn ohjeet ja että tietäisit missä vaiheessa popula töidensä kanssa on ja vielä, että kun kuitenkin puolet ovatkin jo sen homman tehneet, että mistäs nämä tyypit sitten jatkaisivat.

Stressivapaasta työstä ei ole kyse, ei suinkaan, ja kun opettaminen itsessäänkin on haastavaa, olisi kivaa saada se oma luokka, jossa voisi keskittyä opettamiseen eikä selviytymiseen.