Kaksi ja puoli tuntia meni...kerrankin tentti, jossa joutui oikeasti soveltamaan eikä vain toistamaan kirjan sisältöä. Oli työläs (käsi, selkä ja ennen kaikkea aivot ihan muusina), mutta kuitenkin mukava tehdä tenttiä, jossa oikeasti pääsee käyttämään aivojaankin; tentti, jossa oppii samalla.
Kokeethan ovat nykyään (opettaja-lehdessä taisi olla tästä asiaa, en perehdy ko. julkaisuun sen tarkemmin) - tai paremminkin ovat aina olleet - pelkkiä muistitestejä. Eivät ne mittaa osaamista, soveltamiskykyä tai taitoa siirtää opittu asia toiseen yhteyteen (esim koulusta arkeen, vaikkapa matematiikan laskut).
Opettaja-lehdessä oli joitan ihan kiinnostavia (ei välttämättä uusia, mutta käyttämättömiä) ideoita, kuten lunttilapun tekeminen koetta varten ja sen käyttäminen (sallitusti siis ;), kotitentti: annetaan vaikkapa vuorokausi vastata kysymyksiin vapaita lähteitä käyttäen ym. Toisaalta pitäisi kyllä kokeiden kysymyksiäkin muokata (perinteisesti järjestettäessä) Itse suosin kysymyksenasetteluja, joissa oppilas joutuu tuottamaan tekstiä ja soveltamaan tietojaan. Esseitä toisin sanoen, jos alakoulun puolella nyt esseistä voidaan puhua. Kysymykset, joihin voi vastata yhdellä sanalla, eivät kerro mitään siitä, YMMÄRTÄÄKÖ oppilas asiasta mitään, se kertoo vain, että oppilas MUISTAA ASIAN KIRJASTA. Ei hyvä, tai ei ainakaan aitoa oppimista.
Onneksi kasvatustieteissä enenevissä määrin on huomattu erilaiset tavat oppia ja sitä kautta tarve opettaa monipuolisin tavoin, rikkoen vanhoja käsityksiä luokan edessä jauhavasta opettajasta, jonka puhe kopioidaan vihkoon. Helpottaa ja vaikeuttaa työtä, ainakin vaatii hemmetisti luovuutta, mikä lienee niin helpotus kuin kirouskin :)
Kahta samanlaista päivää ei opettajalle tule, tai jos tulee, on se itsestä kiinni. Yleensä oppilaat kuitenkin varmistavat sähläämisellään tarpeellisen vaihtelun opettajankin päivään. Kiva duuni opettaminen, suosittelen!
(ja ihmettelen, millä aasinsillalla pääsin historian soveltavasta metodiopin tentistä opettajuuden kysymyksiin??)