En koskaan lakkaa ihmettelemästä aikuisten käytöstä. Opettajan olen tottunut siihen, että lapsoset keksivät mitä sattuu ja touhottavat aivot narikassa.
Aikuiset sen sijaan.... :(
Osallistuin tänään graduparini kanssa jatkokoulutusseminaariin, jossa siis tohtorin väitöksiä työstävät esittelevät ja saavat palautetta työstään. Eräs osanottaja päätti sitten saapua paikalle umpihumalassa...
Kuten vain humalainen osaa, hän intti selvistä asioista, puhui jatkuvasti päälle, kommentoi ihan mitä sattuu jne. Seminaarin puheenjohtajan pinna oli ihailtavan pitkä, ja hän jossain vaiheessa painokkaasti tiedustelikin, josko olisi parempi olla kotona lepäämässä. Eihän se äijä (opettaja muuten) mihinkään lähtenyt, joskin hetkeksi hiljeni. Häntä sitten siedettiin loppuaika.
Käsittämätöntä toimintaa aikuiselta ihmiseltä - tai sitten olen jotenkin naiivi maailman suhteen?!
No niin, nyt olen virallisesti Spr:n valtuuttamana kykenevä antamaan hätäensiapua! Ainakin vuoteen 2010 ;) Toistan komenttini: mielestäni jokaiselle opettajalle tulisi olla viraan kuuluva - ja myös rahallisesti korvattava - osa käydä ensiapukurssi.
Spr:n väki sanoi olevan täysin mahdollista räätälöidä kurssi, jossa perusasioiden lisäksi, ja ohella, keskityttäisiin myös koulumaailmassa tapahtuviin tapaturmiin ja niiden hoitamiseen.
Pimputellessani Joplinin Entertainer ragtime-biisiä, ystäväni ilmoitti sen olleen joskus muinoin (olenhan vasta sorja 24-vuotias, ystäväni ollessa jo huimat 3 vuotta minua vanhempi ;) Ruutuysin tunnari.
Minullakin on jokin äärimmäisen hämärä kuva kaapeista, joita avattiin ja ohjelmasta, jota katsottiin perheen kanssa yhdessä. Liekö Ylellä vielä jossain arkistossa jaksoja, vai miltä kanavalta se tuli?!
Olisi hauskaa, jos kanavat kaivaisivat naftaliinista vanhoja kisailuja ja näyttäisivät niitä vaikka yön pimeinä tunteina (joskin erilaiset kisailu-chätti-härdellit taitavat tuottaa paremmin €:ja) Nostalgiaa...
Vai miten sen mainoksen teksti meni? Olen elänyt moraalisessa tyytyväisyydessä ollessani mainoksen kanssa samaa mieltä. Harrastuksiini - kasvatustieteen tiedekunnan ankarasta biletyksestä huolimatta - ei kuulu alkoholin käyttö usein eikä suurissa määrin.
Kunnes,
kutsuin itseni naispuolisen ystäväni luo teelle, mikä on tavallista lähellä toisiamme kun asumme. Hän ilmoitti teen olevan saavuttamatonta, mutta punkkua saa, jos jaksaa Kaija Koota kuunnella. Mitäs minä viaton, otin ja lähdin, kun ei muutakaan tekemistä ollut.
Perillä hän iski käteeni täyden punkkulasin, ennen kuin olin ulkovaatteita saanut pois. Pullo tyhjeni meiltä melkein samantien siinä istuskellessa. Jotta ei tunnelma pääse laskemaan, korkkasimme 0,5 l perinne viina-pullon (mikä jostain syystä kirjoitetaan erikseen), joka sekin tyhjeni aika vauhdilla. Seurauksena olimme molemmat - kun emme isoja ihmisiä ole - kännissä kuin käet 8)
Kun emme enää pysyneet tuolilla, makasimme (minä putosin, hänen laskeutumisensa oli sulokkaampi) lattialla pari tuntia ja nauroimme - nauroimme siis kaksi tuntia putkeen, lähes tautotta ja aivan kaikelle, jopa sille, kun nauraminen jostain syystä lakkasi. Kippurassa, leuat jumissa ja vatsalihakset kiristäen. Nauroimme ja nauroimme...ihan sairaasti.
Sammuin lattialle ämpäri sylissä 22.00. En ole koskaan sammunut mihinkään, sehän on moukkamaista...ystäväni oli vielä vedossa, ja ilmoitti ystävällisesti minulle, kun lattialta myöhemmin toivuin, ottaneensa valokuvia ylennystilastani.
Täytyy sanoa, että perskännit hyvässä seurassa, parin tunnin nauraminen ja vapaa keskustelu elämästä laukaisee erittäin tehokkaasti niin henkistä kuin fyysistäkin stressiä. Erästä serkkuani lainaten: "perusnollaus"
Terapian "väline" tosin aiheuttaa joitakin sivuvaikutuksia seuraavan vuorokauden, mutta hauskaa oli!
Ranneliikkeessä on ollut keskustelua facebookista ja ystävyyden "banalisoinnista" (en nyt juuri viitsi tarkistaa, kuka tuon sanoi :)
Arkkipiispa(ko?) juuri televisiossa totesi, että vaikka netissä on paljon erilaisia yhteisöjä, joissa ihmiset puhuvat toisilleen, niin kuitenkaan ei "puhuta" Tottahan se on, että suurin osa kommunikoinnista (nonverbaali) jää pois, eikä nettikeskusteluissa välttämättä sen syväluotaavammin toisen ajatusmaailmaan pääse sisään.
Mitä facebookiin tulee, sanoisin, ettei verkostoitumisesti ole koskaan haittaa. Hyvävelijärjestelmä on sana, joka tulee mieleen; on hyvä olla kontakteja eri puolilta maailmaa. Ei sitä koskaan tiedä koska niistä on hyötyä.
Kävin taas päivän paimentamassa oppilaita suuressa alakoulussa. Ei onneksi ampuminen näkynyt nuorten lasten joukossa sen suuremmin, ja asiaa lienee jo eilenkin käsitelty ahkerasti. Oli ihan terapeuttista nähdä, että lapset touhottavat edelleen ja elämä jatkuu.
Katsoin maanantai-iltana klo 23 Viasat History-kanavalta tullutta dokumenttia. Ohjelmasarjassa tunnetut (britit) selvittävät sukunsa historiaa.
Tässä jaksossa Stephen Fry (muistettanee parhaiten Jeevesinä) selvitteli sukunsa historiaa matkustelemalla pitkin Eurooppaa. Oli koskettavaa, kun aikuinen mies puhkesi itkemään todettuaan monen sukulaisensa päätyneen toisen maailman sodan aikaan keskitysleireille.
Dokumentti onnistui hyvin koskettavalla ja ihmislähtöisellä tavalla osoittamaan, miksi historiaa on tärkeä tuntea ja miksei sen tapahtumia saa koskaan unohtaa. Tuli itselläkin välillä ihan tippa linssiin.
