Flegmaattinen pää

Kävin eilen lääkärissä näyttämässä kurkkuani. Hän ei löytänyt minusta mitään sen kummempaa vikaa, hieman punaista kurkussa. Määräsi kolmenlaisia lääkkeitä. Sanoi, ettei kurkussa ainakaan mitään kasveja ole, mikä on kaltaiselleni sikaroijalle helpottavaa kuultavaa.

Minä kärsin lääkärifobiasta. Minun terveyspoliittinen linjani on tiivistettynä: ei olla huomaavinaan pieniä kremppoja, jos niitä ei voi olla huomaaamatta ja niistä tulee isoja kremppoja toivotaan että kuolo korjaa nopeasti.

Tämä Pulssin erikoislääkäri on kuitenkin mukava mies. Kävin hänen luonaan vuosi sitten korviani valittelemassa. Hän kutsuu minua luokkatoverikseen, sillä hänellä on ollut minunnimiseni toveri aikoinaan Pieksämäen lyseossa(ko se nyt oli).

Kun arvoin eilen iltapäiväkahvilla töissä, mennäkö lääkäriin vai ei, työtoverini kannusti minua: "Rahan takia ne lääkärit siellä on, ei sinne menemistä tarvitse hävetä". Senpä takia käynkin aina yksityislääkärissä, etten vie mitättömillä vaivoillani terveyskeskuslääkärin kallista aikaa. Kaikesta saa siis tehtyä ongelman!

Lääkäri kehui, kuinka hyvin hän sai tutkittua kurkkuani, koska osaan kuulemma rentouttaa hyvin. Silmälääkärit kehuvat samaa. Johtopäätös on siis, että pääni on flegmaattinen, ei räpsy eikä yöki tutkittaessa, sama koskenee ajatteluani.