Kulissin takaa

O tempera, o mores

"Kiitokset mulkku! Kun pysäköit tolla lailla." ja "Sun tapasten typerien runkkarien pitäis' kulkea bussilla!" ja kuvituksena Mikki Hiiri keskisormi pystyssä.

Tällaisen tervehdyksen oli naapurirapussa asuva herrahenkilö jättänyt kirjeluukustamme tänään. (Oikeinkirjoitusvalinnat alkuperäiset.) Lisäksi hän oli pysäköinyt ladansa aivan automme taakse.

Asiassa hän oli oikeassa. Tyylissä olisi toivomisen varaa.

Pari tuttavaani vaihtoi autoomme tänään talvirenkaat. He hakivat auton kadulta talomme edestä ja heidän oli tarkoituksena palauttaa se siihen takaisin. Mikäli paikkoja ei olisi lähimailla, pyysin heitä pysäköimään auton pihallemme hiekkalaatikon viereen (kielletylle paikalle kylläkin). He olivat kuitenkin pysäköineet automme pihallemme varatulle paikalle ja tästä kimmastus.

Miksei asuintaloissa voisi järjestää vuosittaisen BB-tyyppisen äänestyksen. Minulla olisi ainakin ehdokas, joka saisi lentää ulos.


Havuja perkele!

Työtoverini tuli huoneeseeni ja sulki oven perässään.
- Oletko sä vaihtamassa työpaikkaa, hän kysyi, sä nimittäin käyttäydyt siten.
- Ai, niinku miten.
- Sä et tartu asioihin ja ne lipsuu sun otteesta. Ja (eräs toinen työtoverimme) käyttää tilannetta hyväkseen.
- No, en ole vaihtamassa työpaikkaa, vakuutin.

Täytyy varmaan terästäytyä tai sitten saada se uusi työpaikka.


Testamentti

Eräs yhdistys, jonka toimielimiin kuulun, järjesti eilen Nordean sponsoroimana perhe- ja perintöoikeudellisia kysymyksiä käsittelevän tilaisuuden.

Hienoa, että ruotsalaispankki kantaa yhteiskuntavastuutaan tällakin tavalla. (Edeltäjänsä Kansallisosakepankkihan maksoi aikanaan "sotasyyllisyysoikeudenkäynnin" puolustusasianajajien palkkiot.)

Vaimoni kanssa teimme testamentin joulukuussa 1999. Olimme menossa Karibialle joululomalle. Olisimme juuri vuosituhannen vaihtuessa Grönlannin yläpuolella ja silloinhan lentokoneiden tuli putoilla taivaalta. Nyt on aika uudistaa sekin paperi. Kannatan lasten lakiosaoikeuden poistamista mitä lämpimimmin: minä haluan ihan itse päättää, mihin omaisuuteni menee (vaikkei sillä siinä vaiheessa taida minulle väliä ollakaan).


Merikarhu

Eilisiltainen myrsky oli juuri sellainen, että tällainen maakrapukin saattoi kietoutua vilttiin, ottaa käteensä viskilasin, sytyttää kynttilät ja tuntea itsensä oikeaksi merikarhuksi mukavasti nojatuolissaan.


Isossa kaupungissa

Matkasimme perjantaina illansuussa Helsinkiin; vaimo, lapsi ja minä.

Majoituimme Marskiin.
Söimme päivällistä Kosmoksessa (tartarleipä) ja Sea Horsessa (etanat, maksa).
Kävimme Mannerheim-museossa ja Eläinmuseossa.
Kävelimme siellä sun täällä.

Sain isänpäivälahjaksi Göran Häggin Mussolini: en studie i makt.

Sunnuntaina matkasimme kotiin.


Ei kovin hyvä poika

Luin uuden kansalliskirjailijamme Anna-Leena Härkösen kirjan Avoimien ovien päivä, joka käsittelee Astan äitisuhdetta. Tykkään Härkösen kepeästä tavasta kertoa ihmiselämän mutkikkaista kohdista.

Ymmärtääkseni omat suhteeni vanhempiini ovat asialliset. Minulla on sellainen luulo, että olen saanut kasvaa vapaasti, tehdä omat valintani, ottaa tarvitsemani tilan ja olla hyväksytty. Myös minä hyväksyn vanhempieni valinnat ja tilan.

Tapaan vanhempani muutaman kerran vuodessa, emme juurikaan soittele, merkkipäivätervehdykset vaihdamme tekstiviestitse. Kuitenkin tunnen, että voin tarvittaessa turvautua heihin. Samoin vanhempani ovat kääntyneet minun puoleeni joissain pulmatilanteissa.

Toivon tietenkin, että vanhempani olisivat ylpeitä minusta ja toisin heidän elämäänsä iloa. En kuitenkaan ponnistele mitenkään erityisesti tuohon suuntaan, jos sellaisia tunteita syntyy, syntykööt ne omien valintojeni sivussa.


Lunki

Aamupäivän olin stressiseminaarissa kuulemassa työmarkkinajärjestöjen stressinvastaisesta julistuksesta.

Oli muuten järisyttävän seksikäs lakimies EK:sta puhumassa: sen matala ääni pani alavatsan kuumottamaan (vai oliko se vain naisilla kun niillä tienoilla kuumottaa): jes, mään, haluan tehdä vauvoja kanssasi ja heti! Mutta minusta ruskeat kengät eivät näytä kivalta tumman puvun kanssa, varsinkaan jos niiden puleeraaminen on unohtunut.

Kävin sitten kurkkaamassa pääkirjaston hienosti remontoitua vanhaa puolta. Pitäisi varmaan hankkia kirjastokortti.

Sikaribaarissa tein sitten tovin töitä ja kävelin kotiin.


Itä-Suomessa

Kävin Helsingissä. Satoi vettä. Söin Meritullinkadulla Azoros (tai jotain sinnepäin) - nimisessä ravintolassa maukkaan lounaan ooperamusiikin säestyksellä. Jaakko Hämeen-Anttila oli lounastamassa samaan aikaan.

Kotimatkalla juna rikkoutui ja jouduin nauttimaan lisäannoksia punaviiniä.


Vaalitunteita

Olen niin pettynyt kuntavaalitulokseen Turussa. Kokoomus sai yhtä monta valtuustopaikkaa kuin kuluvalla kaudella ja on siis edelleen suurin valtuustoryhmä. Johtava asema vahvistui sosialidemokraattien vaalitappion myötä. Mutta pari kolme lisäpaikkaa olisi ollut niin tarpeen. En ole jaksanut iloita tänään lainkaan.

Vihreät kasvoivat kolmanneksi suurimmaksi valtuustoryhmäksi (mutta sovitaanko, ettei siellä pääkaupungissa enää kasvateta sitä vihreää ryhmää, tämä on hyvä näin.) Kokoomuksen fiaskon takia ei kaavailtu kokoomus-vihreät-ärkoopee-akseli voikaan rakentaa kotikaupungistamme maanpäällistä paratiisia.

Näihin tunnelmiin.


We are the champions!

Hyvä joukkue, loistava joukkueen johtaja, yhteishenki! Siinäpä ne voiton avaimet.

Champagnepullo korkattiin jo alkuillasta. Voittajan on helppo hymyillä. Voitonjuhlat olivat sivistyneet mutta vilpittömät.

Inter voitti siis jalkapallon Suomen mestaruuden ja Turku on Suomen jalkapallopääkaupunki.