• Roope2

Ei kovin hyvä poika

Luin uuden kansalliskirjailijamme Anna-Leena Härkösen kirjan Avoimien ovien päivä, joka käsittelee Astan äitisuhdetta. Tykkään Härkösen kepeästä tavasta kertoa ihmiselämän mutkikkaista kohdista.

Ymmärtääkseni omat suhteeni vanhempiini ovat asialliset. Minulla on sellainen luulo, että olen saanut kasvaa vapaasti, tehdä omat valintani, ottaa tarvitsemani tilan ja olla hyväksytty. Myös minä hyväksyn vanhempieni valinnat ja tilan.

Tapaan vanhempani muutaman kerran vuodessa, emme juurikaan soittele, merkkipäivätervehdykset vaihdamme tekstiviestitse. Kuitenkin tunnen, että voin tarvittaessa turvautua heihin. Samoin vanhempani ovat kääntyneet minun puoleeni joissain pulmatilanteissa.

Toivon tietenkin, että vanhempani olisivat ylpeitä minusta ja toisin heidän elämäänsä iloa. En kuitenkaan ponnistele mitenkään erityisesti tuohon suuntaan, jos sellaisia tunteita syntyy, syntykööt ne omien valintojeni sivussa.

1 kommentti

JPHki

3.11.2008 22:01

Hienoa, kuulostaa tasapainoiselta suhteelta.