• Roope2

Testamentti

Eräs yhdistys, jonka toimielimiin kuulun, järjesti eilen Nordean sponsoroimana perhe- ja perintöoikeudellisia kysymyksiä käsittelevän tilaisuuden.

Hienoa, että ruotsalaispankki kantaa yhteiskuntavastuutaan tällakin tavalla. (Edeltäjänsä Kansallisosakepankkihan maksoi aikanaan "sotasyyllisyysoikeudenkäynnin" puolustusasianajajien palkkiot.)

Vaimoni kanssa teimme testamentin joulukuussa 1999. Olimme menossa Karibialle joululomalle. Olisimme juuri vuosituhannen vaihtuessa Grönlannin yläpuolella ja silloinhan lentokoneiden tuli putoilla taivaalta. Nyt on aika uudistaa sekin paperi. Kannatan lasten lakiosaoikeuden poistamista mitä lämpimimmin: minä haluan ihan itse päättää, mihin omaisuuteni menee (vaikkei sillä siinä vaiheessa taida minulle väliä ollakaan).

2 kommenttia

Juksteri

12.11.2008 22:27

Olikohan tilaisuuden järjestämisessä pankilla kuitenkin taka-ajatuksena tarjota omaisuudenhoitopalveluita?

Millennium-bugien korjaus oli melkoinen kultakaivos näköjään myös lakimiehille. Mitäköhän bisnestä sitä voisi nyt tarjota ihmisten loputtomalle tarpeelle haluta turvallisuutta näinä taloudellisesti epävarmoina aikoina?

Roope2

13.11.2008 14:10

Ilman muuta pankilla oli taka-ajatuksia. Pankin asiakkaana ainakin toivoisin niin, ettei vain minun rahoillani syötetä ja juoteta mitä tahansa joukkioita :-) Eräässä toisessa saman pankin tilassa pankinjohtaja hoiti oman osuutensa sanomalla: "Tämä on pankki ja tuolla alhaalla harjoitetaan anto- ja ottolainausta. Tervetuloa!"

Ja mitä meidän perheen testamenttiin tulee, niin laaadimme sen ihan kotikonstein. Turvallisuusnarkomania on kyllä suurta bisnestä, siitä olen samaa mieltä.