Huiskun takaa

Välillä aika raskasta on huomata miten vähän meillä on oikeita ystäviä. On paljon niitä jotka kyl tulee paikalle jos tiedossa olis hyvät bileet mut joista ei kuule enää mitään ku apua tarvitsis. Mut sehän kai ei varsinaisesti uutta oo meidän piireissä.. Mun rakas mummo aikoinaan opetti mua et tosi ystävät pysyy ylä ja alamäessä ja sitä oon itseki yrittäny noudattaa.

Viime viikolla parilta kaverilta yritin lainata muutaman satasen mut kummallakaan ei mukamas rahaa ollu vaikka duunissa molemmat... Mut sit yks kolmas jota en niin hyvin vielä ees oo oppinu tuntemaan mulle suostu lainaamaan sen summan :) Musta semmone on osoitus siitä et hän oikeesti on valmis auttaan ja et häneen jatkossakin vois luottaa...

Päivät ja viikot tuntuu niin nopeesti juoksevan ettei flunssan jälkeen tunnu takaisin rytmiin pääsevän millään :/ Kolme viikkoo kipeenä oloa on semmone aika etten oo ikinä kokenu...

Mun rakas kampaajaystävä arveli et mun vitamiinitasot on päässy liian alas tippuun ja kehotti mua tilaamaan goji-marjoja ja muuta superfoodia jenkeistä. Meidän omissa marjoissa ei oo läheskään samoja vitamiinimääriä ku goji-marjoissa, joten miks vaivautua ostaan jotain viinimarjaa tai mustikkaa jos siitä ei samaa hyötyä sais?

Toinen juttu on D-vitamiini. Mä oon jo kauan tilannu iherbistä tosi vahvaa D-vitskua ja uskon et pitkäl tähtäimel se lisää jaksamista ja vähentää flunssia. Onhan ihan fakta ettei suomalaisten lääkäreiden suosittelemat määrät D:tä riitä yhtään mihinkään. Amerikoissa tässäkin asiassa edelläkävijöitä ollaan. Meillä taas vastustetaan aina kaikkee uutta :/

Ystävältä kuulla sain että mun exä olis aika huonoon kuntoon joutunu. Niinpä mä hänelle soitin ja menin kattomaan mitä hänelle kuuluis. Vähän tykkäsin pahaa ettei hän viime aikoina oo muhun yhteyttä ottanu jos kerran elämä on niin ahdistavalta tuntunu...

Kun sisään tulin niin huomasin kuinka likainen ja roskane hänen ennen niin puhdas kämppä oli. Ja J itsekin vaikutti paljon väsyneemmältä vielä mitä ennen. Mut nyt hänellä oli uus lääkitys ja kuulemma hän vasta totutteli siihen. Mut siitä huolimatta oli aika yllätys hänet siinä kunnossa nähdä... Ensi töikseni aloin siivoamaan ja keitin hänelle lämmintä keittoa kun hänelläkin flunssan oireita oli. Ajattelin että se tämmöne pieni sovinnon ele vois olla...

Kysyin häneltä suoraan että meidän eroko on hänet tommoseen tilaan ajanu. Ja että mulla yhä edelleen olis tunteita häntä kohtaan jos hänellä olis mua kohtaan. Ettei mitään korvaamatonta oo tapahtunu vielä. Hänen naamansa meni ihan punaseks ja hän sanoi että ehkei meidän olis pitäny ikinä tavatakaan alun perin :/ Ettei hän osaa elää mun kanssa vaikka miten yrittäis. Että mä oon kärsimätön ja vaativa. Ja että hän on oikeesti päättäny tsempata ja muuttua ja tehdä kaikkensa jotta hänen elämästä tulis ees vähän helpompaa...

Mä sanoin hänelle ettei musta tuu mitään omaishoitajaa mutta että mä voisin tarjota hänelle yhteistä elämää jos ja kun hän saa joskus itsensä kondikseen. Mulla ei oo aikaa eikä halua hoitaa sairaita vaan että kun hän saa psyykkisen vointinsa parempaan kuosiin niin ilmoittelis mulle ;) Koska hän on yhä parhaimmillaan ihan riittävä komistus ja hyvätapainen mies. Mutta mulla ei oo aikaa ja halua katsella hänen alamäkeään. Omasta itsestä se kuitenkin lähtee kaikki eikä kukaan voi häntä nostaa maasta jos ei hänellä siihen omaa halua tai kykyä oo...

Alan niin kurkkua myöten täynnä olemaan tän talven flunssiin ja jatkuvaan sairastamiseen. Erehdyin menemään terveyskeskukseen näyttään tätä mut tais kyllä viimeiseks kerraks jäädä pitkiin aikoihin....

Pelkkää jonottamista ja jonottamista. Ekaks lääkärille ja sit labraan. Itkevii lapsii, mummoja mittaas verenpainettaan tai jotain vastaavaa. Ne nyt vielä menee mut kun olin ottaas jonotusnumeroo labran puolelle niin eikös mun edelle kiilaa joku haiseva spurgu. Se mun edestä numeron ottaa ja istuu viimeiselle tyhjänä olevalle tuolille. Mä olin oikeesti ennen sitä mut se ehti nopeemmin ja röyhkeemmin ottaa mun edestä vuoronumeron. Multa palo pinna ku kipee ja väsyny olin:/

Huusin sille tyypille että opettelis jonkinlaiset käytöstavat jos kaupungissa muiden keskellä on valinnu elää. Sanoin että olin ennen häntä tullu paikalle ja mulla olis ollu oikeus ottaa numero ennen häntä. Tyyppi nauroi ja sanoi että "äläs poika isottele siinä". Korotin ääntäni ja sanoin etten hänen poikansa ole ja hänenkin ehkä kantsis vaihtaa vaatteet kerran kuukaudessa. Ja käydä suihkussa. Mies alko suuttuun ja katsoin parhaimmaks mennä käytävään mun vuoroo odotteleen....

Mä alan pikku hiljaa ymmärtään miks niin moni julkista terveydenhuoltoo koko ajan haukkuu. Oon ollu aika tietämätön sen tasosta kun en oo joutunu juuri yhtään niitä palveluita käyttään. Mut mun verorahoilla ja sillä kovalla duunilla mitä teen voisin haluta vähän siedettävämpää jonotusta. Likaisille haiseville spurguille vois varata jonkun oman laitoksen, josta he sais hoitoa ja opastusta siihen miten elämä laitetaan kondikseen. Ettei muiden siistien ihmisten tarttis heidän kanssaan asioida jos he ei kerran muiden säännöillä haluu elää...

Mun sisko katso asiakseen haukkua mut puhelimessa. Hän tietää oli saanu et äitini on viime aikoina antanu mulle rahaa mun kämpän sisustamiseen ja luottokorttimaksuihin. Systeri tulee aina niin kateelliseks kun joku saa jotain mistä hän ilman on jääny :/ Luulis että ku kuitenkin on ruokaa ja katto pään päällä eikä elä jossain kehitysmaassa kadulla opettais jotain mutta ei. Aina pitää kahdehtia jos mä tai joku muu on saanu enemmän...

Systeri oli ihan varma että mä olin äidiltä ruinannu rahaa mut oikeesti en sitä oo tehny. Kysyin kerran tai pari et jos hän vois vähän lainata kun huonekaluja piti ostella mut en mä häntä vaatinu mitään antamaan. Mut äiti on hyväsydämine ihminen ja sanoi että hän kyllä tukee lapsiaan ja että meillehän ne hänen rahat kuitenki lopulta jää. Niinpä hän antoi mulle useamman kerran peräjälkeen muutaman tonnin rahaa. Mun siskolle hän ei kuitenkaan asiasta heti puhunu vaan vasta vähän myöhemmin. Ja systeri tietty heti päätti soittaa mulle...

Sisko kuulemma vaatii et rahat pitää mennä tasan ja että hän tarttee yksinhuoltajana rahaa oikeasti enemmän kuin mä! Kaiken lisäks hän vielä kehtas huutaa puhelimessa että mä tuhlaan rahat pelkkään turhuuteen kun hän sentään pyörittää sillä omaa perhettä. Se oli mulle liikaa ja sanoin että mikä hän arvioimaan olis mikä on turhaa ja mikä ei. Mulle kaunis koti ei todellakaan oo turha asia eikä laadukas ruoka tai bilettäminen oo turhuutta jos siitä nauttii. Yhtä lailla hänen omat harrastuksensa on turhia jos kerran munkin...

Mä voin kateellisuuden ymmärtää jos oikeesti ollaan köyhiä ja kärsitään puutetta mut mun sisko elää ihan ookoo lapsensa kans pienillä tuloillaan. Ei oo isot tulot muttei oo myöskään menot. Joten ei tarttis olla niin hirveen mustasukkainen siitä mitä muut saa. Hän tulee saamaan kyl ihan tarpeeks sit joskus kun äidistä aika jättää. Mut ahne on ahne, ei kai semmonen luonteenpiirre ikinä muutu. Hän huus vielä puhelimeen että hän vaatii et jokainen äidiltä tullu euro merkitään ylös vihkoon. En voinu muuta ku nauraa.

Mun hyvä ystävä vihjas mulle taas yhdestä komeesta jätkästä joka olis nyt vapailla markkinoilla. Sen suhde erään tosi ärsyttävän ja pinnallisen kanan kans meni poikki pari viikkoo sitten niinku sillä kyl on kuulemma menny jo aika monta kertaa. Mut se jätkä on tosi komee, käy salilla varmaan koko ajan ja sillä on hyväpalkkane duuniki. Mun ystävä lähetti multa terveisiä ja kysyi jos se olis halunnu lähteä mun kanssa töiden jälkeen yhdelle. Ja se jopa suostu...

Mä olin taas niin hermostunu et pienen epävarmuuteni yritin peittää kaikenlaiseen höpinään. Mut tuntu et mulla oli heti joku muuri vastassa. Tunsin miten hän arvioi mua hiuksista varpaisiin. Mulle tuli jo heti alus tunne että hän toivoi musta enemmän mitä mulla oli tarjota. Hän tosi hiljane oli ja maisteli siideriään aika poissaolevan tuntusena. Mä yritin vähän kysellä hänen poikki menneestä suhteesta ja ymmärtää annoin etten ollu hyvissä väleissä hänen exänsä kanssa. Sitten hän avas suunsa ja alkoi huorittelemaan entistään. Se kuulemma pettäny häntä selän takana oli monta kertaa ja ne juorut vasta äskettäin hänen korviinsa kantautui :/

Siinä me sit otettiin vielä toiset siiderit ja haukuttiin miehiä sioiks. Tosi vaikeeta on löytää fiksuja komeita miehiä jotka vielä haluis sitoutua niinku munkin stoori J:n kanssa osoittaa. Hän kysyi multa mitä mun exälle kuuluu mut sanoin ettei mua nyt yhtään kiinnosta tietää. Vaan että mä viettäisin mieluummin aikaa hänen seurassaan. Ja että hän vois tulla iltateelle mun luokse... Hymyilin ja silmiin häntä katsoin mutten ihan odottanu mitä hän vastais.

Hän naurahti ja sanoi et nyt kunnon p**o vois tehdä hyvää. Ja että oonhan mä bottomi niinku mun kaveri oli väittäny. Sanoin hänelle etten etsi mitään yhden illan juttua vaan et jos hän mua haluais niin hänen täytyis vakavissaan olla. Hän tarttu mua kädestä ja oli aika ärtyneen näköne ja kysyi multa et tiedänkö mitä mä oikein haluan ollenkaan. Ja että hänellä olis pari tuntia tyhjää aikaa ennenku täytyis mennä kavereiden kanssa ryyppäämään. Mä nousin pöydästä, kieputin kaulaliinan kaulalle ja nostin kaulukset pystyyn. Sanoin että kiitos illasta mut meidän tiet eroaa nyt. Hän huus mun perään huorittelut ja tilas ittelleen uuden juoman.

Uus vuos on taas vaihtunu ja on aika miettii hyvii uuden vuoden lupauksii. Ootteko te muut luvanneet itsellenne mitään?

Mä voisin luvata pitäväni tänä vuonna parempaa huolta fyysisestä kondiksestani. Mun paino on noussu kolme tai neljä kiloa vuoden aikana ja se on vähän liikaa :/ Tykkäänhän mä hyvästä ruuasta enkä oo valmis siitä luopumaan mut ehkä hiilareiden syömistä voisin vähentää. Karppaustakin vois ehkä harkita...

Lupaan jatkaa kans spinningiä jonka ehdin jo välillä lopettaa ku se kävi vähän tylsäks. Mut vielä tylsempää on juosta ulkona jossain kylmässä viimassa yksinään pimeäs. Hyvät kuntosalit on ihan toimivii paikkoja kaikenlaisten uusien tuttavuuksien löytämiseks. Samanhenkiset ihmiset ku hakeutuu yleensä toistensa seuraan...

Mä lupaan kans niitä asioita kohti mennä mitä mä itse haluun elämältäni. Hukkasin aika monta kuukautta siihen et odotin mun exän mielen muutoksia. Mä en voi olla liian hyväsydäminen ja antaa jonkun toisen viedä mun elämää koska se vaan ei toimi niin. Mun pitää ajatella enemmän omaa itteäni vaikka se itsekkäältä kuulostaiski...

Mun haaveena olis kans ens vuoden aikana päästä lomaileen New Yorkissa tai jossain sen tyylisessä paikassa. Mua on ruvennu stressaan tää junttila jossa samat naamat tulee joka päivä vastaan. Isossa maailmassa on enempi mahdollisuuksii ja uusii tilanteita tulee koko ajan vastaan. Täällä musta tuntuu siltä että jokainen tuntee mut jo entuudestaan menin mä minne tahansa.

Tietty mä lupaan kans etsiä aktiivisesti uutta bf:ää. Aika kulkee enkä mäkään oo kauaa nuori enää. Se oma kulta pitäis löytää silloin ku on vielä varaa valita isommasta joukosta. Sit vanhempana joutuu tyytymään niihin joihin oma viehätysvoima riittää. Se taas ei oo hirveen hyvä alku suhteelle jos pitää tyytyä johonki pakon edessä. Vielä nyt mä pystyn tarjoamaan sopivalle tarjokkaalle ihan kohtalaisen hyvännäköisen paketin mut se aika ei kestä ikuisesti....

Joulu alkaa olla ohi ja ainakin mä huokaisen helpotuksesta. Varsinkin aaton vietto suvun kanssa mulle on joka vuos yhtä tylsää ja ikävää. En tajua miks jouluna halutaan nähdä sukulaisia joista ei vuoden aikana oo kuullu yhtään mitään. Mä itse kyl vietän mieluiten aikaa niiden ihmisten seuras joiden kans mulla on jotain yhteistä kuin et teeskentelen melkein tuntemattomille et ne oikeesti merkkais mulle jotain...

Suomalaiset jouluruuat ei myöskään oo mun suurimpia suosikkeja. Kauhulla odotan taas montaks kiloa tulee lisää kun on pakko ollu ahmia kinkkua ja laatikoita. Meidän joulu on täynnä erilaisii kaloripommeja jotka ei usein edes maistu mitenkään erityiselle. Kaiken lisäks tunnelma on niin kauheen melankolinen. Kaikkein hirveimpiä on suomalaiset vanhat joululaulut jotka on pelkkää synkkyyttä ja surua. Mut ehkä se vähitellen tästä muuttuu ku tää junttila pikku hiljaa muuttuu ja kansainvälistyy...

En kyl tajua niitäkään tyyppejä jotka tulee jouluna kylään eikä kunnioita toisten joulua pukeutumalla parhaimpiinsa. Jouluaterialle toisten koteihin ei nyt vaan voi tulla ilman että näyttää juhlavalta. Se nyt vaan on mun mielipide. Onneks fiksuimmat suomalaiset on pikku hiljaa tajunneet asiat ja vain juntit kieltäytyy uskomasta... Samoin musta on aika noloo tulla syömään jollekin sukulaiselle suurella työllä väsättyyn joulupöytään eli täs tapauksessa mun äidille ja antaa joululahjaks suklaarasia. Me ei eletä missään köyhässä maassa joten kukaan ei varmaan köyhdy siinä jos ostaa jotain mille oikeasti vois olla käyttöäkin. Mut joo....saituus ja kateus on suomalaisten pahimpia vaivoja...

En mä sitä sano että lahjojen ostaminen olis vaivatonta. Mun äidille ja systerille on aina helppoo ostaa tuoksuja tai muuta kosmetiikkaa. Miespuolisille sukulaisille menee jo paljon vaikeammaks ellei toisen makua tunne vähän paremmin. Kavereille on sit helppo sujauttaa pakettiin jotain mistä oikeesti tietää että ne tykkää ;) Mulle vaan on viime aikoina annettu sen verran paljon lahjakortteja että sekin tuntuu aika persoonattomalta. Niin moni on sanonu että mulla olis niin vaativa maku ettei ne ikinä tiedä mistä mä tykkään ja mistä en. Mut kyl mä silti sanoisin et läheinen ihminen aina halutessaan arvaa jos oikeesti on läheinen...

Tuntuu niinku olisin vähitellen itseluottamuksen takaisin saamassa et paremmin uskallan sanoa niitä asioita mitä tarttee saada kerrotuks. Musta on tylsää joutua aina miettimään mitä uskaltaa sanoa ja mikä sit mukamas olis loukkaavaa jonkun mielestä. Ei musta oo parempi sensuroida sitä mitä oikeesti tarttee sanoa ääneen.

Kävin ohimennen tapaamassa mun exää ja tsekkaamassa missä hänen kohdallaan oikein mennään. Hänen kämpässään ihan hirveä sotku oli eikä se hänelle oo ollenkaan tyypillistä. Mä selkeesti vaistosin ettei kaikki oo kunnossa ja sanoinkin sen hänelle. Tarjouduin laittaan astiat hänen koneeseen ja siinä samalla häntä jututin yrittäen ottaa selvää miten huonosti hänen asiat oikein on...

Hän väisteli mun kysymyksiä ja yritti esittää et olis työmaileja lukemassa koko ajan. Musta se tuntui aika loukkaavalta asenteelta ja sanoinki ettenkö hänen mielestään ansaitsis sitä että hän kertoo mulle mitä hänen elämäänsä nyt kuuluu. Kun on saanu mut ajettua pois elämästään niin tuntuuko se nyt vieläkin hyvältä ratkaisulta vai ei... Sanoin hänelle et kaiken mun kokeman jälkeenkään mä en aio poistua huomiota herättämättä veks takaovesta ja on aika tylyy maksaa mun huolenpito tolla tavalla takaisin...

Hän siinä mutis jotain omiaan ja sanoi ettei ymmärrä mitä mä tarkoitan. Mä huudahdin takaisin että kyllä hän varmaan tietää ihan tasan tarkalleen. Ja että mä ymmärrän nyt että hänessä ei oo ollu miestä myöntämään että ei halua sitoutua. Tai sitten hän vaan haluaa kostaa vieläkin sitä meidän nuoruuden aikasta eroa kun mä silloin hänet jätin. Taisin vähän korottaa ääntäkin ja huusin että tuntuuko nyt sitten paremmalta ku hän on kostonsa saanut. Että onneks olkoon vaan saavutetusta hienosta voitosta...

J katseensa nosti koneeltaan ja sanoi happamasti ettei jaksais nyt mitään marttyyrileikkejä. Että elämä on ollu tarpeeks ahdistavaa viime viikkoina muutenkin. Katsoin häntä tiukasti silmiin ja sanoin että hänen vaikeutensa kyllä näkyvätkin ulospäin. Ja että mä olisin yhä edelleen valmis auttaan ja tukemaan häntä mutta en mä voi väkisinkään sitä tehdä jos häntä ei yhtään kiinnosta. Ja että hän vois myös ikuisten omien asioidensa vatvomisten sijaan miettiä miten on mua tullu kohdelleeks. Ja että mä ihan oikeesti uskon ansaitsevani parempaa ku tämmöstä pomputtelua mitä oon kestäny viime kuukaudet. Hänen ilmeensä muuttui aika vakavaks ja hän käänsi katseensa taas muualle...

Mun rakas ystävä järkkäs mut pitkästä aikaa treffeille. Hän vihjas mulle yhdestä tosi hyvännäkösestä jätkästä joka olis nyt taas vapaana. Yhdessä katottiin sen fabokuvia joissa se tosiaan näytti aika syötävän hyvältä ;) Mun kaveri vielä vakuutti sen olevan ihan puhdas toppi vaikka sen ulkosesta olemuksesta vois jotain muuta päätelläki...

Niinpä me töiden jälkeen mentiin kahville Torrefazioneen ja täytyy sanoa et pitkästä aikaa mulla oli tosi jännittyny olo. Perhosia vatsanpohjassa niinku sanotaan. Heti kyl huomasin että hän ei ihan sen näköinen enää ollu mitä valokuvat anto ymmärtää. Ihmiset on jo niin hyviä photoshoppaajii et ikinä ei voi ihan varma olla mikä kuva on ajan tasalla ja mikä ei. Eikä mulle silleen muutama vuos kuvan ikään lisää merkkaa mitään mut hänen iho vaan oli huonompikuntone mitä olisin kuvitellu...

Juttu ei tahtonu oikein mitenkään lähtee luistaan. Mä itse voin heti aluks olla aika viileän ja etäisen tuntunen ja tarkkailen miten toinen muhun reagoi. Mun treffikaveri oli myös vähän samanlainen ja kumpikin selkeesti tutkisteli toista ja sitä mitä oli tarjolla pöydän toisella puolella. Hän oli hyvin huolellisesti geelittäny hiuksensa ja muutenki oli hyvin hoidetun näköinen. Arvostan miehiä jotka osaa itsestään huolta pitää ja siitä hänelle ehdottomasti plussaa annan.

Se mikä mua vaivaa vähän on se että hän on kiertäny aika monen mun kaverin kanssa. Kyllähän mä tiedän et piirit on pienet mut siitä huolimatta. Ois ehkä vähän outo olo seurustella tyypin kanssa joka on ollu kolmen tai neljän mun tuttavan kanssa. Mut kaipa joissain asioissa täytyy vaan tulla puolitiehen vastaan ku ehkä vähän turha toivo on sekin et joku täydellisen ihana ja mun kavereilleki tuntematon mies tulee esiin. Täytyy vaan hyväksyy että Helsinki on pieni kylä verrattuna oikeisiin suurkaupunkeihi. Jossain New Yorkissa ei tarttis murehtii sitä et kaikki tuntee toisensa...