Huiskun takaa

Eilen töissä meidät kaikki yhteen kutsuttiin jonkin asian tiedottamista varten. Selvis et yks kauan talossa ollu nainen lähdössä pois olis ja se vastuu mikä hänellä oli jaettais nyt uudelleen...Mähän tietysti heti innostuin ku tiesin et useimmat muut talossa oli olleet vasta hyvin vähän aikaa...

Siinä vaihees ku kehuja jaettiin jo aika fiiliksissä olin. Tää henkilö oli kuulemma erityisen tunnollisesti duuninsa hoitanu ja osoittanu olevansa luottamuksen arvone. Mutku nimi sanottiin mun kahvikuppi meinas tipahtaa kädestä ku se en ollukaan minä. Mun edelle meni alle vuoden meillä ollu koko ajan tärkeilevä ärsyttävä naikkone, joka luulee koko ajan tietävänsä kaiken paremmi ku muut. Hänen oma olemus ei ees sovi ammattiin vaan tänäänki hän patsasteli kauheen värisissä ylisuurissa rumissa kengissä...

Mä selvästi tajusin ettei mun panosta kovin korkeelle arvosteta :/ Muiden onnitellessa sitä akkaa mä vähin äänin laukkuni otin ja kohti ratikkaa lähdin. Matkalla ostin pari levyy suklaata ja kotiin päästyäni sohvalle lysähdin. Illalla nyyhkyleffaa kattoessani ja suklaata suruuni mutustellessani ulos sain itkettyy kaikkii niitä murheita ja hylkäämisen fiiliksii mitä mulle kertyny oli...

Täytyy kyl sanoo et kiittämättömyys kaiken palkka on. Jotkut mun lukijat mua itsekkääks usein väittää mut tietäisitte miten paljon oon antanu meidän putiikin eteen. Eihän tää mitään toiveduunia oo mut tässä hetkessä nyt ei oo parempaakaan ollu tarjolla. Mun tullessa taloon meininki muutenki ihan erilaista oli ja silloin vielä siinä uskossa olin et me ei mikskään halpaketjuks ruvettais. Mut nyt jo näyttäis siltä et meitä kohta ei erota jostain surkeesta henkkamaukasta...

Myöhään alkuyöstä mä kampaajaystävälleni soitin jotta hän vähän mun huonoo tuulta piristäis. Mut häntä ei tuntunu ollenkaan kiinnostavan mun työmurheet vaan lähinnä yritti tentata miltä mun ekat oro-kasvohoidot on tuntuneet ja et näkyykö jo tuloksii. Sanoin etten soittanu vastatakseni hänen uteluihin ja sanoin meneväni nukkuun. Söin vielä vähän lisää suklaata ja nyyhkytin itseni uneen...

Yks tuttu hoitsu kutsunu oli kavereitaan kotiinsa ystävänpäivän iltana. Meitä sit puolisen tusinaa paikalle ilmesty ja aika monella mukanaan skumppapullo oli. Mut aika nopeesti selvis ettei isännällä oikein kaikki kunnossa ollu. Hän väsyneemmältä vaikutti ku yleensä ja istui vaan nojatuolissaan alakulosena :/

Vähän ajan kuluttuu me muut kysäistiin mitä oikein tapahtunu olis ja et miks hän meidät ylipäätään kutsunu oli jos hän noin nega koko ajan kuitenkin oli. Hän ei edes vastaamaan vaivautunu vaan yritti kysymyksii väistellä. Mut päätellen siitä et hänen bf ei paikalla ollu niin aika helppo arvata oli et heille olis riitaa tullu tai jopa ero. Mä häntä lohdutella yritin sanomalla, että miehiä tulee ja menee eikä se maailmanloppu oo jos yhden kans ei asiat sujuis. Kaiken lisäks tää nykyinen ei häntä muutenkaan oo parhaalla tavalla kohdellu...

Pari kaverii alko jo kyllästyy hänen murjottamistaan kattoon kun hän ei suostunu kertoon mistä kyse oli. Niinpä mun kampaajaystävä nappas tuliaisiks tuomansa skumppapullon kainaloonsa ja nous tuolistaan sanoen ettei hän halua synkistellä tämmösenä päivänä vaan juhlistaa ystävyyksii. Hetken miettimisen jälkeen me päätettiin kohti klubeja lähtee ja tyhjentää yks pullo matkalla ;) Yritettiin kovasti suostutella mun hoitsuystävää tulemaan mukaan mut hän valitsi jäädä murjottaan nojatuoliinsa...

En kyl ihan tajuu miks Valentine's Day meillä ennen ystävänpäiväks muuttui. Alkuperäne ideahan on et se vietetään oman kullan kainalossa jotain romanttista tehden. Ihan viime vuosina se kyl Suomessaki on siihen suuntaan muuttunu mikä musta on hyvä vaan. Tietty mä olisin tänä vuonna viettäny oman Valentine's Dayn yksin joten ehkä siinä suomalaisessa juntimmassa versiossa on jotain hyviäkin puolii. Ja lasken sen varaan et ens kerralla mulla olis oma kulta taas kainalossa jonka kanssa jotain romanttista ja spesiaalia tehtäis ;)

Mun Kampaajaystävä kertoi juorun et eräs tuttu pariskunta eronnu olis. Mä aikoinaan kovasti kuolasin tän toisen perään, ku hän semmonen komee lihaksikas sonni siihen aikaan jo oli. Tuntui kans et hän mua vähän sillä silmällä silloin katseli. Niihin aikoihin hän varattu oli mut nyt tilanne tietty aivan toisenlaine. Kampaaja kovasti usutti mua ottamaan yhteyttä kun asiat muuttuneet oli. Niinpä hän toisen kaverinsa avustuksella mulle treffit järkkäs...

Etukäteen jo tiesin et tosi vaativasta ihmisestä kyse on. Hän kun varakkaasta suvusta on ja tottunu aina tahtonsa läpi saamaan. Poikaystävät on tullu ja menny eikä ilmeisesti hänen kanssaan ihan helpoista helpoin oo olla. Mut hyvää makua ja tyyliä ei kyl ikinä puuttunu oo. Niinpä mä hermostuksissani vertailin meikkejä ja vaatteita niin et myöhästyy meinasin koko tapaamisesta...

Me ei oltu nähty yli vuoteen ja hän lämpimästi halas mua niinku aina ennenkin. Hän sanoi haluavansa mulle ruuat tarjota koska hän ei viimeks mun kutsuille ehtiny tulla. Musta se tyylikäs ele oli ja yritin palkita sen olemalla niin hyväntuuline ja hymyileväine ku vaan osasin jotta selväks tulis että mä häntä arvostin.

Syönnin ja rupattelun välissä mä sit lipsautin että häneen aikoinaan hieman ihastunu olin ja et hän vieläkin tosi hyvältä näyttäis. Ja et hän varmaan aika monen miehen sais jos niin haluais. Sanoin ihmetteleväni et A hänet noin vaan on päästäny käsistään. Hän siinä sit kohteliaan vaivautuneesti hymyili ja sanoi että A:n toiveet vähän liian suuriks kasvoi. Hän sanoi tuntevansa sekä A:n että myös mut sen verran että muka tietää meidän arvostavan hänen sukunsa nimeä ja rahoja paremmin ku häntä itseään.

Niin hiljaseks menin etten oikein tienny miten olla. Sanoin etten A ole vaan että osaisin häntä kyl arvostaa ihan omana itsenään. Lisäsin et hänellä niin hyvä tyylitaju ja huolella treenattu kroppa on et hölmö olisin jos en sitä osais arvostaa. Hän kohteliaasti kiitti mut sanoi useimpien olevan täs asias aika samanlaisia. Kaikki kuulemma ekana tuijottaa hänen rahojaan ja olettaa automaattisesti hänen elättävän kumpaakin. Ja et silloin hän vois saman tien ottaa itseään paljon nuoremman ja söpömmän eli sellasen jota hän ei ilman rahojaan sais...

Hän huomas et alakuloseks menin ja sanoin ettei A juurikaan häntä nuorempi ollu. Hän nyökkäs ja sanoi että vielä muutama vuosi sitten se aika nuorelta näytti mut et A:n piirteet parissa vuodessa jyrkentyneet olis. Ja että hänestä itsestään ja musta myös näkee ettei enää ihan teinejä olla. Hän arvaavansa sanoi et mulla jotain stressii olis kun näytin muka väsyneemmältä kuin viimeks ja et mun olis hyvä ehkä ottaa samanlainen meidän yhteisen kosmetologitutun tehohoitosarja kuin mitä hän on ottanu. Että iho muutamas kuukaudes kovasti heleytyny olis vaikka hinta mulle varmaan aika suurelta kuulostava voiskin olla. Hän kans kehotti mua laittamaan vähän vähemmän peittävää puuterii jotta ihon oma väri tulis paremmin esille...

En varmaan järkytystäni hyvin onnistunu peitteleen ja silmät kosteina lähdin kohti ratikkaa suruuni suklaata mutustellen. Kotiovella sille kosmetologille soitin ja häneltä pyysin jo tälle viikolle aikaa ihoanalyysiin. Sen jälkeen valittais mulle sopiva ihoo heleyttävä hoitopaketti...

Kavereiden kans telkun ääreen kokoonnuttiin ku Suomen euroviisuu eilen illalla valittiin. Aika yllättyneitä oltiin ku suurin osa biiseistä jotain vanhahtavaa rokkii oli tai sit suomeks laulettuu iskelmää. Meillä skumpatki jäähdytettynä oli ja pientä naposteltavaa mukana mut biisi toisensa jälkeen vaan huonommalta kuulosti ja tunnelma latistu. Voittajan selvittyy me ei uskoo voitu mimmonen maalaispoikien rokkibiisi Suomesta lähtee maailmalle meitä edustaan. Muualla varmaan luullaan et meillä vielä viime vuostuhatta eletään...

Jäi harmittaan koska yhdellä biisillä olis tosi hyvät mahkut siellä finaalissa ollu pärjätä. Clarissan ja Joshin Top of the World oli meidän jokaisen suursuosikki ja aika pettyneitä oltiin et noin hyvä ja tarttuva kappale ei euroviisuks asti päässy :/ Musta niissä laulajissa jotain samanlaista vetovoimaa ja tyylii on ku meidän kaikkien palvomassa Kristassa :))) Tuomaritkin ihan innoissaan näytti olevan ku pääs enkkuu puhumaan heidän kanssaan oman junttikielen sijasta mut jostain syystä voittoo ei kuitenkaan tullu....

Musta jotenkin tuntuu et tässä maassa ei hyvää musaa ja hyviä leffoja arvostaa oikein osata. Mulla tapana on parin vuoden välein tyhjentää omat DVD-varastot ku hyllytilaa ei hirveesti pienessä kämpässä oo. Ja tottahan se on ettei oikein parii kolmee vuotta vanhempaa leffaa viitti enää kattoa ku filmaustekniikka ja kaikki efektit koko ajan kehittyy. Kymmenen vuoden kuluttuu nykyisille leffoilleki varmaan naureskellaan vähän samaan tapaan ku me naureskellaan nyt kasaripopille ynnä muulle vanhalle roskalle. Entisajan musan ja leffojen tekijät ei olis voineet ees uneksii mimmoset mahikset on tällä hetkellä näyttävää ja hyvältä kuulostavaa viihdettä tehdä...

Vähän aikaa sit mä taas omat dvd-varastoni siivosin ja läheiseen divariin niitä toiveikkaana kannoin. Mut annas olla miten pikkusielune ja luultavasti aika ammattitaidoton myyjä siellä sattui oleen. Hän hyvin happaman näkösenä mun filmejä tutki ja sanoi ettei hän yhtä poikkeusta lukuunottamatta niitä suostuis ottamaan. Hän sanoi mielihyvin ottavansa mun exän mulle ihan meidän loppuaikoina lahjoittaman Bergmannin Persoonan, jota en ikinä jaksanu kattoa paria ekaa minuuttia enempää :/ Hän sanoi että muita filmejä mun olis vaikea missään kaupaks enää saada...

Happamana divarista lähdin veks ja koska en filmejä myytyy saanu niin ei muuta vaihtoehtoo ollu ku roskiin heittää. Vähän hölmöltä tuntui niitä rikkoa ennenku heitin ne roskiin mut musta jotenkin ikävältä tuntuis se ajatus et joku veis ilmaiseks semmosta kamaa josta mä sentään aikanaan oon maksanu täyden hinnan. Mieluitenhan mä olisin ne myynyt mut ei kun ei...