Huiskun takaa

Eilen muistin et kaiken oman säätämisen takii en ollu omalle rakkaalle äidilleni muistanu soittaa takas. Hän oli parin viikon aikana mulle monta kertaa yrittäny soittaa enkä just niillä hetkillä voinu ottaa puheluu....

Niinpä häntä tapaamaan menin ku kesälomaa ei mulla oo enää paljon jäljellä. Kun työt alkaa niin ihan kaikkeen se aika ei vaan tahdo riittää :/ Heti huomasin miten kalpee hän oli, ei varmaan hirveesti oo kesällä ulkona ollu. Eihän hän aiemminkaan paljoa ulkoillu mut sairaseläkkeelle jäämisen jälkeen hän on jotenki entistä enemmän kotiinsa jääny...

Äiskä kysyi heti mitä mulle kuului ja et onhan mun rahat riittäny nyt elämiseen. En mitään sanonu vaan autoin häntä kahvia keittämään. Kysyin häneltä onko kaikki kunnossa kun hän niin kalpeelta ja väsyneeltä vaikutti. Hän huokais ja sanoi et olo välillä aika yksinäiseltä tuntuu. Hänen kaverinsa työpaikalle on jääneet eivätkä enää yhteyttä oo pitäneet. Meillä lapsillakin kuulemma oma elämä on eikä me muka ehditä häntä käydä katsomassa :/

Sanoin et hänen pitäis joku uus harrastus keksii ja positiivine asenne ottaa. Elämä kun on yleensä aika paljon semmonen mikä me siitä itse tehdään. Jos jää nyhjään omaan kotiinsa niin ihan varmasti on yksinäinen. Yleensä tämmösissä asioissa ihmiset aika paljon itseään syyttää voi. Kantsii vielä hyvissä voimissa miettii mimmosta se elämä vanhanakin on jos ei oo nähny vaivaa hankkiakseen lisää ystävii ja kontakteja...

Aika ahdistava olo mulle tuli hänen luonaan. En oo pitkään aikaan häntä yhtä negatiivisena nähny. Oikeesti mun on aika vaikee tajuta syitä mitkä ajaa monet tommoseen ajatteluun. Elämässä pitää eteenpäin mennä ja yrittää ottaa se minkä haluaa. Kukaan ei tuu sulle sitä tarjoamaan vaan hitaat ja arat jää itsekseen ruikuttaan. Se voi jonkun mielestä olla julmaa mut noin elämä menee....

Poislähtiessä äiskä työns mulle tapansa mukaan muutaman satasen käteen arvaten ettei mulla koskaan oo rahaa tarpeeks. Arvostan sitä et hän aikoinaan muutti keskustasta lähiöön pienempään ja halvempaan kämppään voidakseen tukea lapsiaan. Kovin moni äiti ei varmaan olis suostunu kauniista vanhasta talosta Kontulaan lähteen. Lämpimästi häntä halasin ja lupasin taas joskus lähiviikkoina käydä katsomassa.

Ihanasti on kesälomalla aurinko paistellu vaik nyt oliski jo vähän pilvisempää....Alkuviikolla sain siskoni mukaan Hietsuun houkuteltua ku meidän välitkin on taas monta viikkoo olleet jo kunnossa. Hän otti tietenki lapsensa mukaan ja pyys saada paikalle tuoda myös uuden poikaystävänsä. Jäin jännityksellä odottaan mitä sieltä taas vastaan tulis...

Suoraan sanoen oon aina siskoni makua ihmetelly mut tällä kertaa heti huomasin hänen vajoneen alemmas mitä ikinä :/ Hänen uus bf näytti siltä kuin ois istunu viimeiset pari vuotta yhteen putkeen lähiöbaarissa. Tukka oli pitkä ja likainen, jalassa liian lyhyet vanhat shortsit ja koko ajan polttaas röökiä...Oli aika järkytys ajatella et tommonen ihminen vois jonain päivänä olla mun systerin lapsen uus isäpuoli :/

Jäätyäni hetkeks kahden siskoni kanssa mun oli pakko hänelle ajatuksiani purkaa. Kysyin suoraan ovatko he baarissa tavanneet ja että viettääkö oma siskoni niissä paikoissa nykyisin paljonkin aikaa :/ Hän ei vastannu mitään mistä tiesin heti et arvaukseni oikeaan osu. Tartuin siskoani kädestä ja häntä tiukasti silmiin katsoin. Selitin että hänellä on lapsi kasvatettavana eikä hän voi jatkaa erilaisten epämäärästen miesten kierrättämistä. Viime vuosina hänellä on miehet vaihtunu muutaman kuukauden välein eikä taso oo ollu kovin kummone...

Vihjasin hänelle et vähitellen viranomaiset voi alkaa hänen lapsensa olosuhteista kiinnostuun kun äidillä kiertää erilaisii netistä ja baareista bongattuja miehiä. Hänen olis löydettävä yks vakituinen siisti kumppani jottei hänen perheelleen suurempia vaikeuksia kertyis :/ Mun rakas sisko pitkään ihan hiljaa oli. Sitten hän yritti änkyttäen sanoa että oon vaan kateellinen koska mulla itselläni ei oo pitkään aikaan ollu ketään. Ja että "Tomppa" olis oikeesti ihan kunnon mies "vähän erikoisesta" olemuksestaan huolimatta...

Mulla ei todellakaan oo syytä olla siskolleni kateellinen. Jos ei sopivaa kumppania löydy niin normaali ihminen vaan etsimistä jatkaa, koska se siisti fiksu mies tulee jossain vaiheesssa elämää taas vastaan. Vain tosi epätoivoiset tapaukset ottaa yksinjäämisen pelossaan kenet vaan vastaan tulevan kun ei sillä hetkellä parempaa löydy. Mut siinä samalla menee sit oma maine ja leimautuu halvaks panopuuks. Yksinhuoltaja vaan ei voi semmosta elämää viettää tai kohta isommat ongelmat tulee kolkuttaan ovelle...

Kohta "Tomppa" palas jätskitötteröt kädessään takaisin mut systeri loppuajan oli tosi hiljainen. Oon varma et hän omassa mielessään ryhtyi mun puheita kelailemaan ja ehkä ymmärs minkä takia sanoin asioita joita hän ei varmaankaan olis halunnu kuulla. Mut jonkun siitä huolimatta vaan pitää joskus niitäki sanoa ääneen...