Huiskun takaa

Eilen meidän liikkeeseen tuli uskomattoman komea mies. Mä olin jo heti aluks ihan poissa tolaltani enkä oikein tienny miten mä olisin siinä kun piti häntä samalla asiantuntevasti palvella...

Hän sitten sovittamaan meni housuja ja lopulta kysyi multa mielipidettä ;))) En vaan silmiäni saanut pois hänen lihaksikkaista reisistä...ku aina oon heikkona ollu semmosiin treenattuihin urheilullisiin tyyppeihin ;) Siinä on aina vaan ollu se etten pidä urheilijoista koska ne on yleensä jotenkin tyylittömiä ja ihmisinä vähän semmosia juntteja :// Mut tää kaveri olikin semmonen lihaksikas, fiksu ja tyylikäs uros :)))

Mä siinä sit hyörin ja pyörin ja ihan hölmönä yritin löytää vielä uusia malleja ja kokoja joita hän vois siinä sovittaa ja multa neuvoa kysyä ;))) Lopulta siihen alko muodostua jo vähän jonoa ja ihmiset katteli vähän happamana kun mä ihastelin siinä miten hyvin ne kaikkein parhaiten istuvat housut hänen piirteitään myötäili :D

Mentiin sitten kassalle ja mä häntä siinä silmiin katsoin ja sanoin että ottaa muhun heti yhteyttä jos kaipaa vielä lisää mun asiantuntemusta siinä tai jossain toisessa asiassa ;))) Hänen huulilleen siinä sitten hymy ilmestyi ja hän selvästi ymmärsi et aika lailla samalla aaltopituudella oltiin siinä ;))) Ja niinpä hän mun työajan loputtua tuli mua ritarillisesti hakemaan ja me drinkkien jälkeen mentiin hänen kotiinsa :))))

Aamulla mä hänen luotaan heräsin ja samalla muistin että mun olis pitäny illalla soittaa tälle mun entiselle koulukaverille josta teille kertonu olen ja sopia hänen kanssaan illalliselle menosta :// Mä hetken aikaa tunsin huonoa omaatuntoa mutta samalla tajusin ettei me mikään pariskunta koskaan olla oltukaan ja että mun on turha hävetä sitä että mua vastaan tuli tämmöinen valioyksilö :)))

Pitkästä aikaa taas innolla odottelen että viikonloppu vauhtiin pääsis ja perjantai-iltakin etenis kun mulla semmosta aikamoisen komeaa illallisseuraa tulee tänään olemaan ;))

Parin tunnin kuluttua mun vanha koulukaveri täällä mun kanssa iltaa viettää ja avoimin mielin muhun on valmis tutustumaan ja lievittämään sitä semmosta yksinäisyyttä mikä mullakin on ollu jo pitkän aikaa vaikka en sitä ehkä kehdannu oo kaikille ees myöntää...

Mä oon kahta erilaista piirakkaa leiponu ja kuoharipullo on kaapissa viilenemässä jotta pieni jännitys lähtis heti alussa jo pois jos semmosta vielä olis ;)) Musta tuntuu että tänä iltana meillä vois olla aikamoisen hieno tilaisuus päästä pitemmälle siinä meidän toistemme tuntemisessa....jotta tää meidän ystävyys vieläkin syvemmälle tästä vois jonain päivänä lähtee...

Eilen äidilläni mä selailin hänen vanhoja valokuviaan ja sieltä esille tuli kuvia jossa hän oli juuri mun isän kanssa onnellisena häiden jälkeen....ja isäkin niin komealta näytti vaikka mulla hänestä juuri mitään muistikuvia ei enää ookaan :// Äiti multa kysyi että miten niin haaveellisen näköisenä siinä sohvalla istuin ja vihjas että ehkä kohta meillä suvussa olis mun toimesta samanlainen iloinen tapahtuma ;)))

Siinä mä äitiä sitten halailin, vähän kyynelehdittiin ja me haaveiltiin että ehkä jonain päivänä meillä täällä Suomessakin mullakin vois olla ihan oikeet kirkkohäät jossain vanhassa kauniissa kirkossa ettei tarttis jossain virastossa vaan kylmästi nimiä papereihin laittaa. Tai sitten minä ja se mun tuleva sulhanen mentäis vaikka Englantiin ja siellä semmoset tosi tyylikkäät kirkkohäät järjestettäis koko suvulle ja sen jälkeen hääpari vois vaikka pitkin Thamesia lipua jossain upeassa häälaivassa ;)))

Haaveitahan nää kaikki vielä on mutta mulla vähän on semmoinen olo nyt että ne haaveet vois nyt ihan vähän lähempänä olla ku miltä kaikki vielä hetki sitten näytti....

Aika monen huonosti nukutun yön jälkeen päätin sitten viestin kuitenkin laittaa rakkaalle vanhalle koulukaverilleni ja pyytää hänet tapaamiselle jotta voitais vielä jutella asioista kahden kesken....

Siinä häntä kahvikupin ääressä sitten katselin silmiin ja sanoin olevani tosi pahoillani jos hän mun takia oli aikoinaan joutunu kärsimään mutta että ajat ja ihmiset on täysin muuttuneet. Musta on aika kohtuutonta pitää mua vieläkin vastuullisena teoista joita ehkä tein sillon kun olin kaikkea muuta ku kypsä aikuinen....eikä hänkään ollu muuta kuin hontelo finninaamane lukiolainen jolla oli sairaalloisen huono itsetunto....

Hän sanoi mulle hämmentyneenä että tiedänkö kuinka monen vuoden terapian tulos on se että hän nyt pystyy kohtaamaan mut silmästä silmään ja ihminen ihmisenä....mä sanoin hänelle että hän on selkeästi nyt upeesti päässy elämässään eteenpäin ja että hänen tyylikäs esiintyminen ja hyvä itsetunto on kyllä tehny hänestä aikamoisen komistuksen....ilmeisesti hän on salillakin paljon käynyt kun niin lihaksikkaalta könsikkäältä vaikuttaa ;)))

Hän selkeesti hämmentyi mun kehuista ja huomasin kuinka hän vähän punoitti kasvoistaan....ja siinä sitten pyöritteli puhelintaan etsiskellen sieltä jotain uusia viestejä ku niin hämmentyi ;))) Toi kaikki vaikuttais vähän siltä etten mä ole hänelle kuitenkaan ihan mikään yhdentekevä vaan että hänellä vois ehkä olla siellä omassa mielessä semmosia käsittelemättömiä tunteita mua kohtaan joita hän ei oo terapiassa vielä ulos saanu ;)))

Me sitten sovittiin että voidaan taas jossain vaiheessa uudestaan nähdä ja selvitellä että voisko meistä vielä ehkä ystäviäkin tulla kun hänkin ilmeisesti nyt tasapainoisemmalta ja vähemmän kaunaiselta vaikuttaa :)))

Aikamoisen hyvä nyt on olo kun oon päässy uudessa duunissa alkuun. Paljon se näköjään myös riippuu porukan hengestä joka on nyt paljon parempi ku mitä edellisessä putiikissa. Ehkä se taas tästä lähtee ja mä voin keskittyä myymään teille mussukoille kaikenlaisia ihania vaatteita joilla voitte hurmata mut ;)))

Silti tuntuu et mun elämästä puuttuu jotain. Kaipa se on sit se turvallinen olkapää josta aina puhutaan... Olis aika mieletöntä jos olisin jolleki niin tärkeä että se haluis olla mun rinnalla koko ajan ja pitää musta huolta tapahtu mitä tapahtu....No ainahan tämmösiä haaveita saa olla ja ehkä ne joku päivä toteutuu?

Oon huomannu ajatelleeni viime viikkojen ajan sitä mun vanhaa koulukaveria josta joku viikko sitten kerroin teille. Hän jotenkin niin täydellisesti näytti sen että ihminen voi muuttua ja tehdä elämässään semmosen täyskäännöksen joka tekee hänestä aivan toisenlaisen ja myös tosi paljon kiinnostavamman ja haluttavamman... Nyt kun hän itsestään oli selvästi huolta pitäny ja elämässään edenny paljon pitemmälle niin samalla hänestä oli kehittyny aikamoisen seksikäs uros ja kuka hänet sitten ikinä omakseen saakin voi olla aika tyytyväinen ;)))

Oonkin nyt viime päivät miettiny uskallanko ja kehtaanko vielä häneen ottaa uudestaan yhteyttä kun hän niin päättäväisenä sanoi ettei meidän enää kannattais tekemisissä olla vanhojen muistojen takia.... Mikä musta tuntu jo silloin vähän kummalliselta ajatukselta koska meillä kuitenkin on pitkä yhteinen historia. Ellei sitten hänellä olis vieläkin kaikkien näiden vuosien jälkeen tunteita mua kohtaan joita hän ei olis valmis myöntämään..