Mun rakas ystävä järkkäs mut pitkästä aikaa treffeille. Hän vihjas mulle yhdestä tosi hyvännäkösestä jätkästä joka olis nyt taas vapaana. Yhdessä katottiin sen fabokuvia joissa se tosiaan näytti aika syötävän hyvältä ;) Mun kaveri vielä vakuutti sen olevan ihan puhdas toppi vaikka sen ulkosesta olemuksesta vois jotain muuta päätelläki...
Niinpä me töiden jälkeen mentiin kahville Torrefazioneen ja täytyy sanoa et pitkästä aikaa mulla oli tosi jännittyny olo. Perhosia vatsanpohjassa niinku sanotaan. Heti kyl huomasin että hän ei ihan sen näköinen enää ollu mitä valokuvat anto ymmärtää. Ihmiset on jo niin hyviä photoshoppaajii et ikinä ei voi ihan varma olla mikä kuva on ajan tasalla ja mikä ei. Eikä mulle silleen muutama vuos kuvan ikään lisää merkkaa mitään mut hänen iho vaan oli huonompikuntone mitä olisin kuvitellu...
Juttu ei tahtonu oikein mitenkään lähtee luistaan. Mä itse voin heti aluks olla aika viileän ja etäisen tuntunen ja tarkkailen miten toinen muhun reagoi. Mun treffikaveri oli myös vähän samanlainen ja kumpikin selkeesti tutkisteli toista ja sitä mitä oli tarjolla pöydän toisella puolella. Hän oli hyvin huolellisesti geelittäny hiuksensa ja muutenki oli hyvin hoidetun näköinen. Arvostan miehiä jotka osaa itsestään huolta pitää ja siitä hänelle ehdottomasti plussaa annan.
Se mikä mua vaivaa vähän on se että hän on kiertäny aika monen mun kaverin kanssa. Kyllähän mä tiedän et piirit on pienet mut siitä huolimatta. Ois ehkä vähän outo olo seurustella tyypin kanssa joka on ollu kolmen tai neljän mun tuttavan kanssa. Mut kaipa joissain asioissa täytyy vaan tulla puolitiehen vastaan ku ehkä vähän turha toivo on sekin et joku täydellisen ihana ja mun kavereilleki tuntematon mies tulee esiin. Täytyy vaan hyväksyy että Helsinki on pieni kylä verrattuna oikeisiin suurkaupunkeihi. Jossain New Yorkissa ei tarttis murehtii sitä et kaikki tuntee toisensa...
