Huiskun takaa

Tupareista on kulunu jo monta päivää mut oon vielki niin iloinen et kaikki melkein täydellisesti meni...Moni mun vieraista kiittelikin sitä miten olin nähny niin paljon vaivaa ja leiponu ihan uskomattomat määrät suolasta ja makeeta naposteltavaa ja raahannu valtavasti juhlajuomaa :))) Kai mä sitten semmonen kotihengetär olen ;)

Mun uutta kotia ja sisustusta kiiteltiin kans kovasti vaik ihan kaikilta osin se nyt ei olekaan vielä valmis. Joku mun vieraista sanoikin et näyttäis siltä että pärjään nyt paljon paremmin yksinäni kun pystyn elämään nyt semmosta elämää mitä haluan ilman että kaavoihin kangistunu bf tulis asettaan omia ehtojaan...Mä en sitä paitsi ees kutsunu J:tä mukaan kun se osaa pahimmillaan olla semmonen kuiva ilonpilaaja jos sille päälle sattuu. En halunnu ottaa riskiä että se olis latistanu ihmisten ilonpitoo....

Ilta ja yö kului kyl tosi nopeesti herkkujen, juotavien ja kaikenlaisten juorujen parissa ;)) Kuka olikaan taas eronnu, ketkä palanneet yhteen ja kuka haluis saada kenet ;) Tiiättehän te varmaan mistä mä puhun kun meidän porukat pääsee yhteen jakaan kuulumisiaan ;))) Yks valitti että sen poikaystävällä on liian pieni ja yks taas oli jo kyllästyny uuteen ja halus palata takaisin exänsä luo...Ja kyllähän siellä semmosia kuumia katseita vaihdettiin aika monen välillä et tiedä mitä tapahtui jatkoilla ;))

Mä sain myös kaikenlaisia ihania tuparilahjoja. Villeroy & Boch on kyl mun makuun turhan perinteinen mut ainahan voin jouluna antaa niitä äidille tai siskolle. Mut hyvä skumppa ja erilaiset lahjakortit tietenkin aina tulee käytettyy. Ehkä osaa jännitti mun joskus aika vaativa maku ja he valitsi antaa vähän persoonattomia lahjakortteja. Mut hyvä ja kaunis ajatus on aina tärkein eiks juu...

Mä sain maanantaina sähköpostia yhdeltä mukana olleelta kundilta joka oli mun kaverin exä. Hän kiitteli kovasti kutsusta ja kehui mun uutta asuntoa ja tyyliä. Hän halus jopa tavata mua uudelleen joku päivä illallisen merkeissä jos olisin kiinnostunu ;) Mä kiitin hänen viestistään ja sanoin jotain epämäärästä työkiireistä ja joulusta. Oikeesti en kuitenkaan hänen seurastaan oo erityisemmin kiinnostunu kun hän ei niin sanotusti mun tyyppiä oikein ole. Semmonen laiha pienikokone tekoblondi joka mitä ilmeisimmin on yhtä bottomi ku minäkin. Kyllä oikeen miehen pitää olla semmonen treenattu komistus eikä mikään anorektikko ;)))

Ihmetyttää miten huonoa palvelua eri putiikeilla on vieläkin varaa tarjota asiakkailleen. Vaikka on lama ja kaikkee. Mä lopulta tilasin mun himoitseman sohvan ja pari siihen sopivaa tuolia. Koska ne oli aika hintavat niin sain neuvoteltua tosi pikaisen toimituksen jotta ne mun lauantain tupareihin ehtis. Mut annas olla kun auto ajaa pihaan niin sieltä kannetaankin ihan eri malli. Pojat pyyteli kovasti anteeksi ja lupaili oikeeta sohvaa mahdollisimman pian. Mä olin niin odottanu saavani sen heti joten multa tietenkin palo hermot ihan totaalisesti. Huusin varmaan niin että koko piha raikui ja vaadin tuomaan oikeen sohvan heti. Ja tulihan se sieltä parissa tunnissa...

Mä en oo mielestäni kohtuuton tossa asiassa. Jos maksetaan monta tonnia jo pelkästä sohvasta niin myös palvelun pitää pelata ja tuote tulla oikein toimitettuna himaan. Jos taas tyydytään johonkin halpaan puukehikkoon niin sitä varmaan odottelee ihan suosiolla pitempään...Se on vähän myös niinku meidän duunissa. Mä ainakin panostan paljon enemmän semmoseen asiakkaaseen joka on siististi pukeutunu ja selkeesti on kiinnostunu löytämään parhaiten sopivan vaatekappaleen itselleen. Jos taas mennään vaan tonkimaan alekoria halvimman toivossa niin mä voin aivan yhtä hyvin suoristella hyllyjä ja jättää sellasen asiakkaan omaan rauhaansa mitä varmaan se itse toivookin.

Oon panostanu aika paljon mun tuleviin tupareihin. Mä haluun antaa ihmisille vaikutelman että mulla menee hyvin ja että oon ihan oikeesti kääntääs uutta sivua mun elämässä. Niinku mä mielestäni ihan oikeasti oonkin. Haluun myös näyttää etten oo takertumassa kehenkään. Jos J ei halua suhdetta mun kanssa niin omapahan on häpeensä. Mä löydän miehiä kyllä muitakin enkä yhteen ongelmaiseen yksilöön aio loputtomasti aikaa uhrata jos ei sitä osaa kerran arvostaa. Mulla on vaan yks elämä joten on parasta alkaa taas nauttia siitä ;))

Tupareihin halusin kutsua kaikkia niitä jotka on mua lähiaikoina tukenu ja tietty vähän ylimääräisiä komistuksia ;))) Herkullisesta naposteltavasta ja kuohuvasta juomasta ei ainakaan hauskuus tuu jäämään kiinni ku oon niska vääränä kantanu tarjottavaa varastoon :D Harmi vaan että luvataan jotain ihan kauheita lumipyryjä mut suurin osa mun kavereista nyt ei joudu hirveän kaukaa tulemaan. Ratikat nyt ei lumipyryssäkään onneks hirveen usein myöhästele samaan tapaa niinku junat jostain lähiöistä....

Muuttopäivä on huomenna ja mulle sillä on ihan oma tosi tärkee merkitys. On vähän niinku mun elämä alkais taas alusta uudelleen. Ollaan tehty virheitä ja toivottavasti otettu niistä kans opiks :/ Mä keskityn nyt mun uuden kodin sisustamiseen koska uus tyyli jos mikä näyttää sen että oon eroon päässy kaikesta vanhasta taakasta...

Kun mä aikoinaan luovuin omasta kämpästä niin kannoin ihan älyttömästi hyvää tavaraa suoraan roskikseen ku kaikkee ei voinu ottaa mukaankaan. Vähän harmittaa mut ainakin nyt mä sit saan päivitettyä mun koko asunnon ilmeen tälle vuosikymmenelle...Kaikki menee uusiks huonekaluja ja verhoja myöten. Oon ostanu hirveen kasan sisustuslehtii ja niiden avulla yritän rakentaa mulle semmosen itteni näköisen unelmakodin jota kans kelpaa esitellä kavereille ku tuparit tulee reilun viikon kuluttuu jo eteen...

Käväisin eilen tapaamassa rakasta äitiäni vaikka vähän hän yritti estellä ettei tartuttais flunssaansa muhun. Aika väsyny hän oli ja arvas että mulla muutakin asiaa oli ku pelkkä halu nähdä pienen tauon jälkeen...Mulla on rahat ollu vähän tiukilla ja tyylikkäiden uuusien huonekalujen hankkiminen ei ihan ilmaista oo. Ja mä tartten ihan ehdottomasti ainakin sohvan ja pari tuolia tosi nopeesti että voin tyylikkäät tuparit järjestää... Oikeastaan oon jo valinnu tosi puhdaslinjaisen vaaleen design sohvan jonka haluisin vaikka se musta aika ylihintainen onki :/ Mut eihän mitään kaunista voi saada halvalla. Kaikka pihistelijät voi sit mennä Ikeaan jos huvittaa ;)

Mun äiti vähän aluks vastusteli mut ymmärs et asia oli mulle tärkee. Hän muistutti mua et hänen täytyy aina antaa kaikki mulle lahjotettu tuplana koska mun systeri pelkää aina jäävänsä paitsi ja haluu saman verran mitä mulle annetaan. Muuten syntyy heti iso riita ku mun sisko ei yhtään suostu ajattelemaan asiaa muiden näkökulmasta. Kyllä mulle olis ihan ookoo että häntä autettais silloin ku hän apua tarttee ilman et mulle tarttis silloin antaa mitään. Mut ahneus on ikävä vaiva :/

Mun ihana äiti autto mua sen verran et nyt saan sohvan lisäks hankittua pari kaunista tasokasta tuolia ja ehkä pöydänkin. Tietty sopivien ja kauniiden huonekalujen löytäminen vaatii aika kovaa duunia ja tietenkin hyvää makua. Kaikki kallis kun ei oo laadukasta, vaikka halvalla mitään hyvää harvoin saakaan....

Ens viikolla pääsen muuttamaan pitkästä aikaa omaan kämppään mut vähän haikein mielin joudun ikioman ihanan siskoni jättään :/ Hän on mulle kaikenlaisia neuvoja antanu ja kehottanu vakavasti miettimään haluunko mä todellaki sitoutua J:n kaltaseen mieheen jonka psyykkinen kondis on heikkenemässä. Kukaan kun ei voi tietää mihin suuntaan se tilanne jatkossa kehittyy eikä se läheisille ihmisille oo mikään herkku paikka katsoa vierestä ku ei voi paljoakaan tehdä auttaakseen...

J ei oo kuitenkaan terveenä ollessaan hullumpi valinta poikaystäväks. Hän on kiltti, hyvätapane ja itsestään huolta pitäessään myös suht komea. Hänellä menee ulkosesti ihan hyvin, on duuni ja asunto eikä elä kelan tai sossun varassa niinku nää kaiken maailman viherhipit täällä tekee. Vaikkei hän osaakaan pitää hauskaa ja on liian tosikko niin se paketti on kuitenkin semmonen minkä voi hyväksyy...

Mun sisko patisti mua menemään uudestaan tapaamaan J:tä jos kerran haluan vielä hänestä kiinni pitää. Ja koska mun exä ei osaa laittaa ruokaa niin mun sisko mua usutti tekemään sen lemppariruokia mukaan. Tie miehen sydämeen kulkee mahan kautta niinku sanotaan ;) Niinpä mä tekaisin kasvisragun ja leivoin omenapiirakan mukaan, hyppäsin ratikkaan ja soitin hänen ovikelloaan. J avas oven melkein unisena ja alkoi ahmimaan ruokaa melkosella ruokahalulla...

Mä jäin kattomaan leffaa hänen kanssaan eikä me puhuttu mitään vaan yhdessä vaan hiljaa oltiin. Sen jälkeen kello oli jo aika paljon ja mä kysäisin et vastustaisko hän jos mä jäisin nukkumaan sohvalle ku en jaksais seisoa ulkona kylmässä oottamassa ratikkaa...Niinpä mä sit sohvalle jäin ja aikani siinä unettomana pyöriskelin. J ei kuitenkaan ollu nukahtanu ku kuulin hänen yskähtelevän omassa sängyssään. Lopulta mä hipsin hänen luokseen ja kysyin saisinko halata häntä...

Yks asia johti sit toiseen ja aamulla heräsin hänen vierestään. Mä niin varma jo olin että se olis jonkun uuden alku taas kerran. Mut aamiaispöydässä J oli oma hiljanen ja vakava itsensä ja sanoi ettei mikään oo muuttunu entisestä. Mä taisin pillahtaa itkuun ja tunsin itseni loukatuks. J näki et pahoitin mieleni ja sanoi ettei oo halunnu ikinä loukata mua vaan että asiat vaan on menneet eri suuntaan mihin oltais haluttu...Mä huusin että ne tulee menemään vielä enemmän eri suuntaan jos hän ei musta halua pitää kiinni ja että pian joku toinen mies ottaa hänen paikkansa mun elämässä. Ja että hänkin silloin huomaa millaista on olla yksin hänen omien vaikeuksiensa kanssa kun ei äkkiä ookkaan ketään joka lohduttaa...

Mun epäilykseni J:n kunnosta taitaa olla osuneet aika oikeaan. Kävin hänen luonaan hakemassa vielä joitain tavaroita ja heti huomasin kuinka hänen on ollu vaikeeta pitää ittestään huolta viime aikoina. Monta päivää vanhat vaatteet, tukka pesemättä ja ajamaton sänki ei kerro hirveen hyvää siitä missä mennään...

Istuin hänen viereensä ja sanoin että nyt läppärin ja työasiat hetkeks sivuun laitat. En muista koskaan nähneeni häntä yhtä väsyneenä ja alakuloisena. Hän selittää yritti että kyse vaan työstressistä olis ja että hänen duuninsa polttaa hänet vähitellen loppuun :/ Mä kuitenkin tunnen hänet niin hyvin että tiesin että kyse on muustakin. Ihan ilmiselvästi meidän ero ja kaikki sitä ennen tapahtunu on vaikuttanu häneen paljon enemmän mitä hän valmis tunnustamaan olis...

Sanoin hänelle että nyt hänen olis katsottava totuutta silmiin. Hänellä on aiemmin ollu erilaisii isoja ongelmia ja nyt vaarana on että hän takaisin taantuis sinne missä hän kuulemma oli vielä muutamii vuosia sitten... Siinä vaan silloin menee ei pelkästään hänen terveytensä vaan myös duuni ja oma rakkauselämä. Vaikkei me enää seurustellakaan niin mä oon hänen läheisenä ihmisenään varmistamas ettei hän sellaiseen tilanteeseen joutuis....

Totuus on ettei kukaan tykkää murjottajista. On se sitten pinnallista tai ei niin tää maailma vaan toimii niin. Ihmiset pelkää niitä joiden ongelmat näkyy ulospäin. Hänellä on myös duuni jossa hänen täytyy tulla toimeen muiden kanssa eikä hän voi mitenkään hoitaa velvollisuuksiaan tukka rasvasena yksinään nurkassa apaattisena istuen. Siitä seuraa hänelle vielä isompia ongelmia. Nyt aika ottaa itteään niskasta kiinni olis vaikkei yhtään huvittaiskaan...

J huokais ja sanoi että ehkä mä olin osittain oikeessa. Mä ruinasin niin kauan että hän suostui lähtemään mun kanssa ulos syömään. Sitä ennen vaadin häntä suihkussa käymään, sheivaamaan ja vaatteet vaihtaan. Sen jälkeen hän alkoi taas näyttään samalta könsikkäältä joka hän oli aina ennenkin ;) Safkan jälkeen vaadin häntä tulemaan pitkästä aikaa baariin tapaamaan meidän yhteisiä tuttuja. Tosi hiljainen hän oli silloinkin ja omissa ajatuksissaan mut ainakin sain hänet pois tuijottamasta läppärinsä ruutua.

Mun kaverit näytti aika huolestuneilta J:n kunnosta. Yks niistä suositteli mun exälle kuntosalilla käymistä kun selkeesti istumatyö ja vähäinen liikunta ei oo enää pitäny hänen aiemmin tosi hyvää lihaksistoa kunnossa. Koska noin kaksvitosena alkaa jo väkisinkin näyttää ikäistään aika paljon vanhemmalta jos ei omasta kropastaan osaa pitää huolta :/ Eikä negatiivisiin asioihin keskittyminen auta tossa yhtään vaan päinvastoin. Kyllähän ne murheet ihan yhtä paljon vanhentaa...

Sain eilen illalla tiedon äidiltäni että mun täti olis kuollu edellisenä yönä sairauteensa. Hänen viimeiset aikansa oli kivuliaita ja varmaan aika yksinäisiä eli ehkä ihan hyvä että pääs täältä pois. Mä erityisemmin en pitäny hänestä ihmisenä mut rauha kuitenkin hänen muistolleen.

Niinku kirjoitin blogiin kävin häntä jossain vaiheessa monta kertaa peräkkäin sairaalassa kattomassa. Tädillä ei ollu lapsia ja jotenkin varmaan toivoin että hän mua jälkeenpäin perinnönjaossa muistanu olis. En tiedä onko niin tehny vai ei mut mun oman elämän myllerrykset ja työstressi ei enää jättäny mulle energiaa rampata häntä sairaalassa kattomassa. Hän oli jättäny mulle useampia viestejä kun musta ei enää kuulunu mitään mut en vaan saanu aikaseks että olisin niihin vastannu...

Ajattelen et kuolleita on jälkeenpäin turha muistella. Paljon parempi on keskittyy eläviin ihmisiin ja yrittää nauttia siitä ajasta joka meillä on vielä elettävänä. Tätikään ei aikoinaan ollu mitenkään helppo luonne ja hän uskovaisena ei voinu koskaan hyväksyä mua sellaisena kuin olin. Joten miksi mun hänen viime hetkillä olis pitäny leikkii jotain Äiti Teresaa? Oon huomannu että tosi monella muullakin homppelilla on jonkinlaine uskovaisviha, mulla taitaa hiukka olla samanlaista...

Mut mä yritän keskittyy taas vaihteeks johonki iloiseen. Huomenna on vuorossa mun pitkään odottamani J-lon keikka ja voitte kyl olla varmoja että otan siitä kaiken ilon irti! Oon parin kaverini kanssa postaillu faboon jo monta viikkoa J-lon biisejä ja tälläkin hetkellä soittelen hänen albumejaan repeatilla! Onkohan tällä planeetalla montaa ihmistä joka olis yhtä lahjakas ja kaunis kuin hän? J-lo on jo kuiteski keski-ikäinen täti ja silti pystyy vielä mummoiässä näyttämään noin sexyltä!

Oon siirrelly tavaroitani pois mun exän luota ja huomannu että hän näyttää nykyään aika väsyneeltä. Hän sanoo pyytäneensä tilapäisesti lisää terapiatunteja koska hän selvästikään ei oo tällä hetkellä ihan parhaassa kondiksessaan. Mut ehkäpä tää on aika jolloin mun ei kokonaan tule jättää häntä yksin. Jos hän pohjimmiltaan kaipais mua ja meidän yhteisiä aikoja niin sitä paremmalla syyllä mä en aio poistua noin vaan hänen elämästään. Eilenkin illallaki soitin hänelle kaks kertaa...

Step up, step up
Let your hair down
Pop, drop and lock it all down
If he wants to tear up the ground
Dance for your papi

On päässy vierähtää pitkä tauko blogin kirjoittamisessa mut elämä on ollu semmosta vuoristorataa ettei oo ollu enää energiaa kirjotella...

Toinen syy on siinä et meille tuli J:n kanssa yks isompi riita kun hän tapansa mukaan alkoi valittaan ettei meidän palkat riitä siihen elämäntyyliin millä mä haluisin elää ja että meidän pitäis alkaa rajoittaan rahankäyttöö... Siitä mä tietysti suutuin ja sanoin häntä pihiks kitupiikiks joka haluu vaan säästää kaiken vaik hänelläki hyvä palkka on. Siitä seuras taas monen päivän mykkäkoulu ja lopulta hän sanoi että meidän suhde olis tullu tiensä päähän :/

Mä en halunnu moneen viikkoon kirjottaa siitä blogiin koska mä tiesin että kaikki kommentit olis ollu tyyliin "Mitäs mä sanoin jo kauan aikaa sitten". Ja mä uskoin pitkään että J huomais erehdyksensä ja tulis pyytämään anteeks. Mut sitä anteekspyyntöä ei kuulunu vaikka kuinka odotin. No omapahan on häpeensä. Miehiä ku riittää maailmassa ja moni niistä haluu myös nauttii elämästä ja pitää huolta ulkonäöstään toisin kuin kyseinen herra...

Mun hyvä ystävä sanoi että mun ei kantsis jäädä murehtimaan yhtä miestä koska oon muutenkin roikkunu samassa tyypissä jo niin kauan. Elämä on lyhyt ja miehiä riittää joten hänen mukaansa pitäis nauttia elämästä vielä kun on suht nuori. Sitten kun alkaa tulla ikää ja se näkyy ulospäin niin on hyvä vakiintuu ja ettii sitä omaa pysyvää kultaa. Kaipa hän sit on oikeessa mene ja tiedä...

Oon ny muuttanu takasin toistaseks siskoni luo ja edessä on oman ja toivottavasti mun näköisen kämpän ettiminen. Onneks välit J:n kanssa ei oo menneet kokonaan poikki ja hän on ehdottanu et voidaan pysyä kuiteskin ystävinä. Mä sanoin harkitsevani hänen ehdotusta ja kertovani hänelle myöhemmin jos pystysin siihen mut oikeesti mun kannalta on fiksua pysyä hänen lähellään koska mehän tiedetään et miesten mieli saattaa muuttua ku hänkin huomaa ettei ne uudet tarjokkaat oo hänellekään aina just semmosia ku hän itse toivois vaan hänenkin täytyy mukautuu vaik itsepäinen onkin... Kaikki kun ei haluu viettää loppuelämäänsä nenä kiinni kirjoissa ja säästää rahaa joten voi hänellekin se yksinäisempi aika koittaa kun huomaa ettei oo paljon ihmisiä jotka haluaa samanlaista elämää...

Musta tuntuu et nyt olis hyvä hetki vähän levätä ja kerätä voimii. Kun vaan tietäis miten se tapahtuis ku ei varaa oo vapaata pyytää, jos sitä saiskaan. Tuntuu että oon tehny tätä samaa jo taas niin kauan et nyt olis aika löytää jotain muuta ja uutta... Alkaa kyllästyttää tää duuni ja se että mun taidot ei tässäkään oikein pääse oikeuksiinsa....ihmiset ostaa sitä samaa mihin ne on ittensä totuttaneet :/

Kotonakaan ei oo hirveen paljon mielenkiintosempaa. Meillä menee J:n kanssa ihan ookoo mut tuntuu et jotain puuttuu. Joinain päivinä J on niin omissa maailmoissaan et mä oon alkanu miettiin onko sillä joku toinen :/ Kotonakin on vaan tylsää arkee. Haluun elämästäni värikkäämpää ja sille mä en voi mitään. Mulle ei riitä tää sama. Jotenkin tuntuu et voisin pakata kamani ja lähtee jonneki jos joku vaan tarjoais mulle uuden tilaisuuden alottaa uudelleen....

Mulla ja J:llä oli eilen taas väittely raha-asioista. Mun kulta oli sitä mieltä että me ei voida elää yli varojen. Mä olin ehdottanu hänelle että varataan shoppailureissu Lontooseen ja ryhdytään kunnostamaan hänen kämppäänsä meidän molempien yhteiseks asunnoks. Meillä kummallaki on kuitenkin duuni ettei eletä minkään sossun varassa joten miksei me voitais nauttia kunnolla siitä että tehdään töitä. Mut J ryhtyi taas tapansa mukaan varovaiseks.

Elämä on niin lyhyt ettei sitä kantsi tuhlata säästämällä rahaa. Jos sit tapahtuu joku elämänmuutos et tapahtuu jotain ikävää niin se on sit sen ajan murhe. Miks pitäis tuhlata aikaa ja elämää siihen et säästää jotain? On ihan oikeesti parempi haluta nyt ja heti kaikki mitä haluaa. Ja mun mielestä siinä ei oo mitään pinnallista edes.

Oon myös nauranu J:lle kun se on käyny kaupassa Lidlissä monta kertaa :D Oikeesti hei kuka nyt haluaa syödä jotain lidlin tai euroshopperin safkaa kun voi saada parempaakin melkein samalla rahalla...Musta jotenkin tuntuu että J:n mutsi on aikoinaan istuttanu siihen jotkun maalaisajattelun kun se ei osaa arvostaa kaupunkilaiselämän hyvii puolii. Ja siihen kuuluu hyvä ruoka, hyvät raflat, baarit, klubit, kauniit vaatteet ja ittensä esille tuominen...

Hän kuitenkin on jo luvannu mulle sen hemmotteluviikonlopun. Mä meinaan pitää huolta että me kumpikin saadaan koettua jotain tosi spesiaalia niin että arki unohtuu ees hetkeks. Enkä mä oo vielä luopunu siitäkään että mentäis sinne Lontooseen ja ryhdyttäis remppaamaan kämppää tälle vuoskymmenelle...

Vaik J ihan mukava ihminen on mut mä toivon et hän skarppais vähän omaa suhdettaan nykymaailmaan. Hänen mielipiteensä ja ajatuksensa on jotenkin vanhahtavia eikä muiden meidän ikäisten tasolla. Mut ehkä mä sitten oon hänelle semmoinen herätys että hän lopultakin avais silmänsä näihinki asioihin...

Mun kulta halus käydä yhtenä iltana töiden jälkeen vaarinsa haudalla. Mä tulin hänen mukaansa vaik ehdotinki hänelle et mentäis tekeen jotain iloisempaa. Oon ollu muutaman kerran viikossa kattomassa sairaalassa huonokuntosta tätiäni ja kuoleman läheisyys on mulle kyl vähän liikaa :/ Tavallaan ymmärrän ettei ees omia rakkaita ihmisii aina jaksa käydä tapaamas kun ne tulee huonokuntosiks. Ne sairaalan äänet ja hajut, seniilien vanhusten valitukset ynnä muut on ihan hirveitä....

Mä olisin itse tyytyväinen jos eutanasia hyväksyttäis ihan luonnollisena asiana. Mä ainakin haluaisin lähteä veks jo hyvissä ajoin niin ettei mun tartte lojua paikoillaan sairaalaan vaatteissa, hampaat likaisena, tukka sekasena ja pissat vaipoissa. Jo se että vanhenee ja rupsahtaa on rankkaa mut sen lisäks se ettei pysty pitään huolta omasta ittestään on jo tosi stressaavaa....Mä ainakin olisin tosi tyytyväinen jos vaan silloin voisin valita et otanko suoneen unilääkkeitä ja nukahdan veks...

Oon joskus leikkiny ajatuksella et joskus keski-iän jälkeen ku alkaa huomata vanhuuden lähestyvän vois vaan sanoo hyvästit kaikelle. Laittas päällensä tosi elegantit vaatteet, avais shampanjapullon ja napostelis vaikka mansikoita kermavaahdolla. Sit sen jälkeen kirjoittais jäähyväiskirjeen ja päättäis päivänsä. Eipähän ainakaan tarttis kokea vanhuutta jossain kauheessa hoitolaitoksessa.

Voi kuulostaa julmalta mutta mun tädin kannalta parempi olis jos hän ei joutuis enää kovin kauaa sairasteleen. En tiedä myös sitäkään kuin kauaa mä itse saan itteni häntä käymään katsomas kun kuitenkaan mitään erityisempii siteitä ei oo ollu häneen. Meidän välit ei oo olleet mitenkään hyvät. Aika karua olis viettää monta kuukautta odottelees lopun tuloa ilman että juuri kukaan kävis kattoos. Mut tietty hän on omilla valinnoillaan myös tilanteensa pedannu...

Tulipa tästä ankee postaus :/ No iloisiikin asioita mahtuu eli X-Factor alkaa taas 25.9 joten älkää missatko!