Suoria sanoja

Tuntuu niinku olisin vähitellen itseluottamuksen takaisin saamassa et paremmin uskallan sanoa niitä asioita mitä tarttee saada kerrotuks. Musta on tylsää joutua aina miettimään mitä uskaltaa sanoa ja mikä sit mukamas olis loukkaavaa jonkun mielestä. Ei musta oo parempi sensuroida sitä mitä oikeesti tarttee sanoa ääneen.

Kävin ohimennen tapaamassa mun exää ja tsekkaamassa missä hänen kohdallaan oikein mennään. Hänen kämpässään ihan hirveä sotku oli eikä se hänelle oo ollenkaan tyypillistä. Mä selkeesti vaistosin ettei kaikki oo kunnossa ja sanoinkin sen hänelle. Tarjouduin laittaan astiat hänen koneeseen ja siinä samalla häntä jututin yrittäen ottaa selvää miten huonosti hänen asiat oikein on...

Hän väisteli mun kysymyksiä ja yritti esittää et olis työmaileja lukemassa koko ajan. Musta se tuntui aika loukkaavalta asenteelta ja sanoinki ettenkö hänen mielestään ansaitsis sitä että hän kertoo mulle mitä hänen elämäänsä nyt kuuluu. Kun on saanu mut ajettua pois elämästään niin tuntuuko se nyt vieläkin hyvältä ratkaisulta vai ei... Sanoin hänelle et kaiken mun kokeman jälkeenkään mä en aio poistua huomiota herättämättä veks takaovesta ja on aika tylyy maksaa mun huolenpito tolla tavalla takaisin...

Hän siinä mutis jotain omiaan ja sanoi ettei ymmärrä mitä mä tarkoitan. Mä huudahdin takaisin että kyllä hän varmaan tietää ihan tasan tarkalleen. Ja että mä ymmärrän nyt että hänessä ei oo ollu miestä myöntämään että ei halua sitoutua. Tai sitten hän vaan haluaa kostaa vieläkin sitä meidän nuoruuden aikasta eroa kun mä silloin hänet jätin. Taisin vähän korottaa ääntäkin ja huusin että tuntuuko nyt sitten paremmalta ku hän on kostonsa saanut. Että onneks olkoon vaan saavutetusta hienosta voitosta...

J katseensa nosti koneeltaan ja sanoi happamasti ettei jaksais nyt mitään marttyyrileikkejä. Että elämä on ollu tarpeeks ahdistavaa viime viikkoina muutenkin. Katsoin häntä tiukasti silmiin ja sanoin että hänen vaikeutensa kyllä näkyvätkin ulospäin. Ja että mä olisin yhä edelleen valmis auttaan ja tukemaan häntä mutta en mä voi väkisinkään sitä tehdä jos häntä ei yhtään kiinnosta. Ja että hän vois myös ikuisten omien asioidensa vatvomisten sijaan miettiä miten on mua tullu kohdelleeks. Ja että mä ihan oikeesti uskon ansaitsevani parempaa ku tämmöstä pomputtelua mitä oon kestäny viime kuukaudet. Hänen ilmeensä muuttui aika vakavaks ja hän käänsi katseensa taas muualle...