Huiskun takaa

Pari päivää sitten sain kuulla äidiltäni että mun täti hyvin huonossa kunnossa on ja että hänellä tuskin hirveän pitkään enää elinaikaa olis. Heidän välit oli menny poikki jo kauan sitten mutta äiskä sanoi että nyt alkais olla minun ja systerin viime hetket viettää aikaa tädin kanssa jos vielä nähdä haluttais....

Mun täti on aina ollu hyvin uskonnollinen eikä oo hyväksyny mun suuntautuneisuutta. Mun taas on ollu vaikee hyväksyy uskovaisia koska he eivät oo halunneet hyväksyy mua semmosena kun olen. Oon myöskin hirveen huono olemaan eri ikäisten ihmisten seurassa, niin vanhempien ku nuorempien kanssa. Mun kaverit on kaikki saman ikäisii ja samanhenkisii kuin mä enkä pidä enää normaalina sitä jos joku ihan tarkotuksella hakeutuu itseään paljon vanhempien tai nuorempien seuraan....

Mun sisko kysyi multa että tiedänkö ettei tädillä edes oo ketään joka sitä käy kattomassa eli sillä ei oo myöskään ketään jolle se jättää rahansa ku siitä aika jättää. Niinpä hänen mielestä ei ois ihan huono idea jos me yritettäis yhdessä laittaa vähän suhteita kuntoon kun meidän kummankaan taloudellinen tilanne ei oo kovin kummone...Vähän aikaa asiaa mietittyäni tulin siihen tulokseen että vois olla ihan hyvä idea yrittää vähän paikata välejä siinäki toivossa että hän vois ehkä muistaa meitä sitten jälkeenpäin....

Juttelin asiasta myös J:n kanssa ja hän taas omaan idealistiseen tapaansa piti sitä kylmänä rahan perässä juoksemisena. Sanoin hänelle etten tajua tommosta hurskastelua kun ihmisellä kerran ei oo ketään muutakaan jolle rahojaan jättäis. Kenelle ne sitten pitäis mennä jos ei kukaan hänestä kerran välitä. Saapahan hän ainakin viime viikoilleen vähän seuraa ettei tartte kieriskellä sairaalapedissään yksinään ilman ketään....

Niinpä me leivottiin siskon kanssa mustikkapiirakkaa ja löydettiin vielä vadelmiakin kun vanhemmat ihmiset aika usein marjoja arvostaa. Täti tykkäs oikein kovasti meidän vierailusta ja toivotti meidät tervetulleeks uudestaan. Hän oli oikein otettu siitä että kaikkein näiden erossa vietettyjen vuosien jälkeen me muistetaan vielä hänen olemassaolo. Tais muutama tippa tulla silmään siinä lopussa kun hän meitä kahta lämpimästi halas....

Mut täytyy sanoa että sairaalassa käynti ja vanhusten näkeminen sai mulle jotenkin synkän olon. Siellä ne makaa kaiket päivät ja niihin pumpataan hirveet määrät lääkkeitä. Olis siis pakko elää just nyt eikä vasta myöhemmin. Aika ku kulkee niin nopeesti että kohta mä itse olen siellä sängyn pohjalla odottelemassa kuolemaa. Sitä ennen mun täytyis pystyä toteuttaan mun unelmia ja nauttia siitä että mä oon vielä nuori enkä hirveän rumakaan. Vanhojen sairaiden kattominen sai mut tajuamaan että nyt on oikee hetki juosta niiden omien unelmien perässä vaikka siihen meniskin aikaa ja rahaa. Elämästä pitää nauttia tässä ja nyt eikä asiat odota sua enää huomenna...

Mä olen viime viikkoina löytäny ehdottoman suosikkini suomenkielisistä blogeista. Yleensä mä luen aika vähän suomalaisia blogeja koska ne on usein niin vakavia ja ilottomia. Mä tykkään lukea esim. Perez Hiltonia (perezhilton.com) ja muita amerikkalaisia life style blogeja. Mut nyt oon löytäny ekan suomalaisen blogin josta tykkään paljon:

http://petripenna.blogspot.com

Mun nostaa täytyy oikeesti hattua ton blogin pitäjälle. Hän on siis nuori homopoika joka pikkukaupungissa asuu ja kirjoittaa omalla nimellään ja naamallaan. Mun mielestä siinä on jo rohkeutta enemmän mitä oon nähny aikoihin. Voin kuvitella mimmosta on tulla julkisesti ulos kaapista jossain itäsuomalaisessa junttilassa. Ei käy kateeks! Kaiken lisäks hänellä on hyviä juttuja ja selkeästi kehittymässä hyvä tyylitietone maku...

Valitettavasti Petri saa jatkuvasti aika törkeitä kommentteja. Ihmisiä ärsyttää niin hirveesti se että tykkää muodista ja on tarkka ulkonäöstään. Sit monia tuntuu ärsyttävän hirveesti myös se että on tyttömäinen eikä käyttäydy niinku miehinen mies. Jokainen on joka on lukenu munkin blogeja tietää ettei edes ranneliikkeen homot osaa arvostaa feminiinisii miehiä kuten mä vaan pitäis jostain syystä olla mahdollisimman vähän joukosta erottuva heteromainen tavis jotta olis hyvä tyyppi...

Haluun vaan sanoa Petrille ja kaikille muillekin ettei pidä koskaan ruveta muuttumaan semmoseks kun toiset haluaa. Siitä vaan ei seuraa mitään hyvää. Meillä molemmilla on halu tulla huomatuks ja tuoda omaa persoonaa esille niin että meidät huomataan. Mun mielestä se nyt ei oo niin hirveän kauheaa kuin mitä jotkut yrittää väittää. Jos haluu julkisuuteen ja julkkikseks niin se ei onnistu silleen että yrittää piiloutuu vaatimattomasti muiden taakse...

Jos Petri luet tätä niin kaikkea hyvää sulle ja sun blogilles ja toivottavasti saat mun linkityksen kautta uusiakin lukijoita!

Ette usko miten raskasta on siirtää taas omia tavaroita paikasta toiseen. Mä niin vihaan muuttamista ja sitä että pitää miettiä mitä kaikkea ottaa taas mukaan. Lopulta soitin kaverin autollaan paikalle jotta voisin pahvilaatikoissa kuskata omia tavaroitani vähän kätevämmin...

J oli tapaamassa äitiään ja me kaverin kanssa mentiin avaimilla sisään purkamaan mun kamoja. J:n hieno valoisa kämppä oli kyl päässy vähän nuokahtamaan sen jälkeen kun mä muutin sieltä pois. Keittiö näytti siltä että siellä ei tehty ruokaa oo ollenkaan vaan lämmitetty jotain mikromössöjä. Kirjoja oli siellä täällä mikä teki koko kodista aika elähtäneen ja ajasta jääneen tuntusen. Kylpyhuoneen kaapissa ei ollu shampoita, hiustuotteita eikä parfyymejä juuri ollenkaan...

Tiesin että J sais osan tavaroistaan kellariin joten aloin mättään turhia kirjoja pahvilaatikkoon ja laitoin sen eteiseen odottamaan hänen paluutaan. Koska hänen kotinsa oli taas nyt mun koti myös niin omia tärkeitä tavaroita esille laitoin kuten dvd-kokoelmat. Hänen vaatekaappinsa niin tyhjiä olikin että sain parilla ekalla laatikolla sen pursuamaan jo niin että pitää löytää lopuille vaatteille jostain muualta tilaa. Melkoisen pinon sisustuslehtiä kannoin kans koska hänen kotinsa tarvitsee kyl vähän modernimman ilmeen ettei hyvällä paikalla oleva kaunis valoisa koti ihan nuokahda pystyyn...

Mun kampaajaystävä lahjotti meidän uuden alun kunniaks kasan hiustuotteita, jotka yhdessä aseteltiin kylpyhuoneen kaappiin. Kohta sen jälkeen J saapui takaisin äitinsä luota ja huudahti mitä hänen kirjansa tekee pahvilaatikossa eteisessä. Mä sanoin että hänen täytyis hyväksyä se että meidän yhteiseen kotiin tarttee molempien saada tavaroitaan ja että hän vois osan kirjoistaan laittaa vaikka kierrätykseen tai ainakin pois keräämästä pölyä ;) Hän ei kuitenkaan omia tylsiä tiiliskiviään jaksa lukea niin usein että niiden pitäis viedä meidän kallista hyllytilaa.

Lopulta me korkattiin kuoharipullo ja maisteltiin mun torilta ostamia mansikoita. Mun ystävä muistutti J:tä vielä että hänen täytyis nyt ottaa mun tunteet paremmin huomioon kun edellisellä kerralla hän ei oikein niin tehny. J aika hiljaiseksi meni ja tuijotteli vähän varpaitansa. Mä taas tunsin että ehkä nyt mä olen lopultakin vahvoilla tässä suhteessa niin että mun omat tarpeet ei tällä kertaa hautautuis niin syvälle alle kuin viimeks tais käydä....

Onnistuttiin J:n kanssa viettämään yhteinen kokonainen viikonloppu hänen kesämökillään. Mun kulta oli vieläkin jotenkin anteekspyytelevän ja nolon tuntuinen viime kertaisen lyhyeks jääneen mökkikeikan jälkeen. Hän toisteli moneen kertaan et oon ymmärtäny hänet ihan väärin ja että mun reaktio oli hänen mielestään ihan yliampuva. Ja että mun täytyis oppia luottamaan häneen koska mä olen hänen mielestään jatkuvasti epäluuloinen. Mut mistäköhän se johtuis...

Siinä hänen mukanaan puuhaillessa yritin ottaa selville mitkä hänen ajatuksensa olis meidän suhteen jatkoa kohtaan ja että olisko hänen tunteet mua kohtaan jotenki muuttuneet näiden viikkojen aikana. J vakuutteli mulle moneen kertaan välittävänsä musta edelleen mut samalla kokevansa meidän välisen suhteen ahdistavana ja stressaavana. Me ollaan tunnettu toisemme lukioajoista asti vaikka välillä mä katosinkin hänen elämästään. Meillä on kuitenkin niin pitkä historia että hän sanoi mun olevan niin tärkeä henkilö hänen elämässään ettei osaa ajatella olevansa kokonaan musta erossakaan....

Mä kuitenkin hänelle selväks tein että mä en voi olla hänelle mikään varavaihtoehto vaan että mä oletan omalta kullaltani sitoutumista suhteeseen. Mä itse kaipaan muutakin kuin yhteistä hiljaista arkea neljän seinän sisällä ja mä haluun näyttäytyä ja kokea värikkäitä asioita. Mä ymmärrän että hän kaipaa työnsä vastapainoks rauhaa mutta hänen myöskin täytyis ymmärtää että bilettäminen, kuluttaminen, musa, muoti ja kaikki värikäs kuuluu mun elämään. Mun mielestä me kaks ollaan oltu yhdessä tosi tyylikäs pari ja seksipuolikin on toiminu aikamoisen hyvin ;))) Eihän nyt aina tarttekaan puhua mistään syvästä rakkaudesta vaan kumpikin on saanu yhteensopivan kumppanin. Monella ei oo sitäkään.

Hän kyseli multa kovasti että onko mun itseni mielestä järkevää jatkaa semmosta suhdetta missä molemmat haluaa erilaista elämää. Vaan että vois olla fiksumpaa sopia että pysytään hyvinä ystävinä. Siinä vaiheessa mä kiedoin käteni hänen ympärilleen ja muutaman suukon annoin. Kysyin häneltä että pystyiskö hän vastustamaan sitä kaikkea mitä mä hänelle pystyn tarjoamaan ja että löytäiskö hän helposti jonkun toisen joka saa hänet yhtä helposti ja nopeasti syttymään ;)) Mä olen tarjonnu hänelle lakanoiden välissä semmosta terapiaa mitä hän ei omalta terapeutiltaan ikinä pystyis saamaan ;)

Jälkeenpäin J sanoi olevansa tietenkin valmis pysymään mun elämässä mutta hän ei ollenkaan olis varma saadaanko me tätä suhdetta toimimaan niin kuin me molemmat halutaan. Mutta että hän olis valmis sitä vielä yrittämään kun mä sitä kerran niin kiihkeästi vaadin. Hän ikäänku tuntee olevansa uuden yrityksen mulle velkaa tän kaiken säätämisen ja viivyttelyn jälkeen. Mä sanoin myös että oon omalta osaltani valmis antaan hänen viivyttelynsä ja omituiselta näyttäneet miesseikkailunsa anteeks jos saan välittömästi heti muuttaa takaisin hänen luokseen ja aloittaa suhteen alusta uudelleen. Muutaman minuutin miettimisen jälkeen J suostui mun pyyntöön...

Monen päivän lisäodottelun jälkeen mun ystävä mulle puhui järkeä. Mun kallis loma oli kulumassa hukkaan kun mietin J:n tekosia ja häneen yritinkin saada vähän väliä yhteyttä. Lopulta mun kaveri tarjoutui ajamaan mut autollaan paikan päälle katsomaan mikä tilanne J:n mökillä olis. Millään muulla tavalla ku yllätysvierailulla mä en olis saanu selvyyttä siihen missä oikein mennään. Niinpä mä kasasin eväs- ja vaatekassit ja hyppäsin ystäväni autoon.

Mökin pihaan tultaessa huomasin että tavaroita oli jätetty pihalle ympäriinsä. Se ei oo ollenkaan J:lle tyypillistä kun hän semmonen kontrollifriikki on. Juoksin sisälle pahaa aavistaen ja yllätin J:n tiskaamassa astioita toisen miehen seurassa. Kumpikin heistä näytti niin pelästyneeltä ja arvaatte varmaan mikä oli mun reaktio...

Mä muutuin aika hysteeriseks. Mä itkin ja raivosin ja syytin J:tä petturiks ja valehtelijaks. Mun ystävä tuli mukaan mua puolustamaan ja huus J:lle samanlaisii syytöksii petturuudesta. Sekä J että se toinen blondattu tyyppi yritti puolustella ja selitellä että he työkavereita ovat ja että vaan ovat nauttimassa kesäpäivästä. Mut mä en vaan jaksanu uskoa kaiken sen lässytyksen jälkeen mitä J oli paasannu omasta ajasta ja rauhasta...

Huusin J:lle että nyt loppu mun pettäminen ja että hänen täytyis nyt valita. Joko hänen ystävänsä jää tai sitten minä. Mut molemmat ei kaiken tän jälkeen mahdu samalle mökille. Niinpä J meni kaverinsa luokse ja kysyi että ei kai tässä sit jää muita vaihtoehtoja kuin kysyy että voitaisko jatkaa joku toinen kerta. Ku tilanne oli "tämmöne". Mun ystävä tarjoutu ajamaan J:n vieraan takaisin Helsinkiin ja tyyppi otti huokaisten tarjouksen vastaan.

Jälkeenpäin J on ollu tosi vaisu ja vähän yrittäny hyvitellä tekosiaan. Hän tosin edelleen kieltää että mitään olis ikinä heidän välillään tapahtunu. Mutta mä oon yrittäny nyt laittaa hänet ymmärtään että hän ei voi jatkaa suhdetta jättämällä sen puoleen väliin. Hänen miettimiset pitää olla nyt mietitty. Hän ei semmosta kumppania löydä joka suostuu odotteleen ikuisesti. Enkä mä enää suostu tommoseen peliin.

J joutui ajamaan meidät takaisin kaupunkiin jonkun sukujuhlan takia mut meillä olis tarkoitus viikonloppuna palata uudelleen mökille ja pohtia mitä täs välissä on tapahtunu. Vähintään hän on mulle tosi hyvän selityksen velkaa. Mun luottamusta kun voi olla vaikea saada ihan noin vaan takaisin.