Huiskun takaa

Alennusmyyntien alku aina meillä on ihan älyttömän kiireistä ja stressaavaa aikaa. Meillekin tulee alen alkupäivinä varmaan tuplaten asiakkaita ellei enemmänki. Suurin osa vaan on aina niitä jotka tulee kattomaan jos olis jotain melkein ilmaista ja lähtee saman tien veks kun hinnat ei oo seppälän tai henkkamaukan tasoa.

Musta on aina niin turhauttavaa ku asiakas tulee sisään ja tonkimaan alkaa aletankoja pelkästään miettien sitä halvinta hintaa. Kohta tyyppi tulee mun luo ja kysyy että eikö oo hänen kokoaan ja mä sanon ettei oo enää. Sitten mennään sovituskoppiin ja sovitetaan selvästi liian pientä tai liian suurta kokoa koska niin pihejä ollaan ettei haluta ostaa oman kokosta normaalihintasta tuotetta...

Aleihmiset on ihan oma porukkansa ja niitä on turha neuvoa yhtään missään. Monta kertaa oon sanonu ettei asiakkaan ruumiinrakenne ihan taida sopia jolleki vaatekappaleelle ja heti ollaan tykkäämässä pahaa. Ollaan löydetty joku halpa rätti johon on lyöty punanen alennustarra... Sitten on kans niitä jotka ei tajua että varsinki nuorille suunnatut vaatteet on käyttökelposii aika lyhyen aikaa koska niille suunnattut mallistot vaihtuu vähän väliä. Ja että on aika typerää kuljeskella edellisen sesongin teinivaatteissa varsinki jos on aikuinen....

Annan teille ammattilaisen vinkin. Ostakaa vaatteita jotka sopii sen oman ruhon muotoon ja unohtakaa alennusten perässä juokseminen. Menetätte ehkä vähän rahaa mut menetätte vielä enemmän jos ette kehtaa päällänne pitää montaa kertaa jotain viime sesongin jämäpalaa. Elämä on kallista muutenkin eikä realistista olis kuvitella että muutamalla kympillä sais päällensä vaatteita jotka näyttää hyvältä. Eihän parilla kympillä meillä saa mitään pikaruokaa kummosempaa jos on nälkä niin mites samalla rahalla pitäis saada vaikka hyvin istuva paita? Laadusta vaan täytyy maksaa tai tyytyä sit suosiolla siihen et näyttää joltain epäsiistiltä köyhäläiseltä.

Eilen töistä tultuani huomasin J:n fabopäivityksen jossa hän valitteli saaneensa kesäflunssan :/ Ajattelin ensin soittaa ja kysyä hänen vointiaan mutta systeri innosti mua tekemään lämpimän kanakeiton ja ilmestymään suoraan ovelle jolloin hän ei enää kehtais kieltäytyä ja mä pääsisin taas jutteluetäisyydelle ;)

Siskon idea tais toimia kun J avas oven ja kohteliaasti päästi mut sisään. Selitin olevani hänen voinnista huolissaan kun tiedän ettei hänen kokkaustaidot riitä oman kotiruuan valmistamiseen eikä hänen paraneminen etene lisäaineita ja kaiken maailman glutamaattia sisältävillä kaupan eineksillä...J kiitteli kovasti ja ruuan jälkeen keitin hänelle vielä muutamaan kertaan teetä...

Hänen siinä köhiessä ja niistäessä kysäisin varovasti että oliko hän ehkä saanut flunssan leffakaveriltaan kun hän niin mystinen oli ollut sen asian suhteen....J selvästi hämilleen meni ja mutisi jotain mistä en saanu selvää. Mun olis pitäny hillitä uteliaisuuttani mut huudahdin heti perään että tunnenko mä sen tyypin. Ja että pitäiskö hänen kertoa mulle jotain mitä mä halusin tietää...

Huomasin heti ettei J tykänny hyvää mun kyselyistä. Hän kääns kylkeään ja sanoi ettei haluais nyt sairaana ryhtyä mun kanssa kinastelemaan. Ja että hän arvostaa mun huolenpitoa mutta että mun olis parempi lähteä etten saa itse tota samaa tautia....Mua alkoi vähän nolottaan ja istahdin hänen viereensä ja silittelin hänen tukkaansa. Vakuuttelin hänelle että mä en tarkoittanu udella ja että mä luotan häneen siinä ettei hän tekis mitään mikä vaarantais meidän suhteen...

Hänen olohuoneen pöydällä huomasin mielialalääkkeitä joita hän oli nähtävästi uuden satsin käyny hakemassa apteekista....Sanoin hänelle että ehkä hänen oman hyvinvoinnin takia olis parempi ettei hän yksin olis kotonaan miettimässä asioitaan vaan että hänellä olis rakkaita ihmisiä vierellään ettei mielialat laskis entisestään...Sanoin että ehkä vois olla hänelle parempi että mä muuttaisin takaisin tai että hän tulis tilapäisesti mun siskon kämppään missä mäkin edelleen pidän majaa....

J kääns kylkeään ja sanoi että hän arvostaa mun huolenpitoa mutta että hän haluais nyt nukkua kun hänellä saattoi olla vähän kuumettakin. Mä olin jo juoksemassa hakemaan kuumemittaria mutta hän sanoi pärjäävänsä loput illasta yksin nukkumalla ja että hän soittais mulle nukuttuaan yön yli....Mä sanoin ettei mua yhtään häiritsis valvoa hänen vierellään ja keitellä teetä mut hän kiitti ja sanoi ettei tarttis...

Mulle kuitenkin tunne jäi että hän olis saattanu haluta mun jäävän pitemmäks aikaa tai ehkä lopullisesti mut et hän ei vaan kehdannu myöntää sitä mulle ja itselleen....Mut se varmaan olis tunnustamista että hän on ollu jäykkä ja taipumaton mielipiteissään ja ehkei hän vielä valmis oo sitä ääneen sanomaan. Luulen että hänen miehiselle egolleen on tärkeetä ettei asioita tartte pyydellä anteeks ja että hän sopivaa hetkeä odottelis sille että me voitais haudata tää koko episodi ja jatkaa eteenpäin niin ettei kumpikaan kasvojaan menettäis....

Istuin eilen iltaa valkkarilasin ääressä rakkaan siskoni kanssa, joka mulle purki pikku hiprakassa pettymystään miehiin. Hän myös sanoi lukevansa mun blogia aina kun muistaa ja sanoi vähän ihmettelevänsä tyylii jolla mä kirjoitan. Hänen mielestään mun teksti on liian provosoivaa ja kuulemma hän ei yhtään ihmettele että osa ihmisistä ei semmosta halua tai jaksa lukea. Mun kuulemma pitäis pystyy olemaan asiallisempi...

Mä häntä muistutin että mun luonne on niin erilainen kuin hänen tai monen muun. Otetaan vaikka J joka pystyy keskusteleen melkein mistä vaan kenen kanssa vaan. Hän aina nenä kiinni kirjassa on ja häneltä heti mielipide tulee maailman ongelmiin tai politiikkaan...Mut onhan hän neljän ällän ylioppilas kun mulla vaikeuksii oli saada koko valkolakkii :/ Blogin kirjoittaminen on mulle ollu uus ja ihmeellinen kokemus ja aika koukuttavakin...

Systeri tilitti sitä että hänen elämänsä rajottuu tylsän toimistoduunin, lapsenhoidon ja baarien ympärille. Mä taas mietin sitä oonko lopullisesti jumittunu vaateputiikin myyjäks. Se on duuni jonka mä osaan mut mistä ei saa kuitenkaan ihan hirveitä kicksejä. Joskus nuorempana mä haaveilin omasta mallistosta ja siitä että mä voisin olla mukana muotii luomassa. Se kuitenkin loppu siihen että mä en kehdannu itse väsäämiäni vaatteita laittaa päälle ku halusin pitää merkkivaatteita koska se merkki kuiteski kertoo siitä mihin joukkoon sä haluut kuulua...

Mä olin puolenyön aikaan lähdössä pikku hiljaa kohti keskustan klubeja mut viinin juominen sai mut muisteleen J:tä ja aloin miettimään missä hän on ja kenen kanssa. Lähetin hänelle tekstarin jossa kyselin missä hän olis ja ehtiskö tapaamaan. Vähän ajan kuluttua sain viestin jossa hän kertoi olleensa leffassa kaverin kanssa ja menevänsä kotiin nukkumaan. Aloin kelailemaan mielessäni kenen kanssa hän olis leffaan menny koska hän ei ees uusinta uutta arvosta vaan katsoo omia vanhoja aika tylsiä taideleffojaan....

Mua alkoi vaivaamaan hänen tekemisensä niin paljon että vastasin hänen tekstariinsa kysymällä "Ai kenen kans?". Kun vastausta ei enää kuulunu niiin sisko korkkas toisen pullon ja ryhdyttiin tutkimaan mun kullan fabopostauksia. Hänen kaverilistalleen oli ilmestyny muutama tyyppi joista mulla ei ollu yhtään mitään hajua keitä he on. Toisella oli valkaistu tukka ja näytti ihan homolta joten nähtävästi J ei oo kaikkia iltojaan viettäny kotona nenä kiinni kirjoissa :/ Koska me ei olla erottu vaan pidetään taukoa niin mulla hänen kumppaninaan olis mun mielestä oikeus tietää edes vähän mitä hän mun poissaollessa puuhaa...

Työkiireiden ja omien murheiden takia mielialat on olleet aika alhaalla mut onneks mun rakas vanha ystävä otti itseään niskasta kiinni ja pyys anteeks monta kuukautta jatkunutta käytöstään. Jotkut teistä muistaa varmaan kun hän talvella näytti mulle uutta paitaansa ja mun rehellistä mielipidettä pyys raivostuen sen jälkeen ihan silmittömästi kun sen kerroin. Hän myös selän takana musta puhui pahaa tosi monelle meidän yhteiselle tutulle :/

Nyt mun kampaajana toimiva ystävä halus selittää käytöstään ja kertoi että hänellä ihan kamala kolmenkympin kriisi oli kun hän joutu omaa vanhenemisen pelkoaan läpikäymään :/ Ja mun mielipide hänen ylinuorekkaasta paidastaan osua tais liian kipeeseen kohtaan...Nyt hän sitten oli kuullu kavereiltaan huhuja mun ja J:n välisestä välirikosta ja vähän siltä haiskahti et hän tiedustellu olis onko J mahdollisesti taas vapaata riistaa. Vähän tuntui että hänen anteekspyyntönsä ajoittamine just näille päiville ei ollu ihan pelkkä sattuma...

Hänelle selitin etten oo J:n suhteen valmis luovuttamaan ja hän mua kovasti rohkaisi siitä myös kynsin ja hampain kiinni pitämään...Hän myös sanoi että mun pitäis tarkkaan miettiä mun ja J:n suhteen perusjuttuja koska hän mua kokeneempana on samat kuviot nähny ja kokenu ihan liianki moneen kertaan. Mun kampaajaystävä korosti että suhteen roolit merkitsee enemmän mitä moni myöntää. Että topin ja bottomin maailma olis ihan erilainen.

Mä olen niin selvä bottom että mulle naisellinen rooli hänen mukaansa istuu ihan luonnostaan. J taas on selvä toppi ja hän haluu miehisen roolin myös ottaa. Mun kampaajaystävän mielestä toppi etsii aina uusia kokemuksia ja vaihtelua, haluaa päästä polkasemaan isoa joukkoa "naaraita". Silloin bottomin huolena olis hänen mukaan tarjota uusia kiihottavia tilanteita, yrittää koko ajan muuntua ja muuttua jottei se hyvä mies karkuun lähtis....

Ongelmana on vaan se että jokainen on kuitenki yks ja sama ihminen. Sen takii omaa ulkoista olemustaan pitäis pystyä päivittämään säännöllisin väliajoin ettei jämähtäis yhteen ja samaan...Mun ystävä sanoi että hyvin voi olla että J:n kinastelu rahasta olis turhautumista arkeen ja että hän kaipais multa jotain uutta säpinää kun sama vanha kyllästyttää....Niinpä hän suositteli että päivittäisin lookiani kesäkuntoon, ostaisin näyttäviä kesävaatteita ja hän vois omalta osaltaan auttaa muotoilemalla mun hiukset uuteen kuosiin kunhan ne taas ehtii kasvaan....

Mulla vaan ei just tällä hetkellä rahaa olis ainakaan monia satasia. Mun kaveri ehdotti että kokeilisin pikavippejä kun kerran mulla on säännöllinen duuni ja palkkakin on taas jossain vaiheessa tulossa....Mä vaan en niistä hirveesti tykkää koska niitten korkohan on ihan älytön. Hän vaan nauroi ja sanoi että onhan sekin kai mulle jonkun hinnan arvoista ettei mun tartte odottaa ja että saan niitä uusia vaatteita. Mun luonteeseen ei todellakaan kuulu pihistellä mut kaikesta huolimatta mun on vielä pakko harkita jotain muuta vaihtoehtoo...

Systerin kanssa juteltuani päätin etten voi tyytyä pitämään etäisyyttä noin vaan saamatta tietää minkä takia J on reagoinu niin tunteella näihin juttuihin. Vaikka mun blogin rakkaat kommentaattorit jaksaa joka kerta toisin väittää niin mä oon oikeesti yrittäny asettua J:n pään sisään ja miettiä mikä on syy hänen käytökselleen...

Niinpä mä otin luurin käteeni ja soitin hänelle töihin. Sanoin napakasti ettei hän voi mua laittaa syrjään kertomatta mikä meidän suhteessa on muuttunu. Eihän nää väännöt rahankäytöstä oo ollenkaan mitään semmosta uutta mikä olis alkanu vasta viime viikkojen aikana...

Me tavattiin illalla hänen kotinsa nurkilla olevassa baarissa. J tuli suoraan töistä kun taas mä olin ehkä vähän liiankin huolella laittanu itteäni tapaamiskuntoon :/ Istuin hänen viereensä ja vaadin häntä kertomaan mitä hän meidän suhteesta ajattelis ja että eikö hänen tunteet mua kohtaan oo enää samanlaisia....

J vähän hämillään oli ja sanoi ettei hänen tunteet mua kohtaan oo mihinkään muuttuneet. Mehän ekan kerran seurusteltiin jo lukioaikana kunnes meidän tiet vei meidät vuosiks erilleen....J sanoi ettei hän koskaan lakannu välittämästä musta, mikä kuulosti kyl ihanan romanttiselta ;) Tulin ihan hänen viereensä istumaan ja laitoin käteni hänen ympärilleen.

Mut J vetäyty vähän kauemmas musta. Hän sanoi että tunteistaan huolimatta hänen olis vaikea luottaa muhun kun mä olen muka niin ailahtelevainen. Sanoin että musta on vähän kohtuutonta muistella meidän nuoruusaikojen eroa kun katosin sanomatta sanaakaan. Mehän ollaan kumpikin nyt aikuisia ihmisiä ja opittu elämästä ja omista virheistä....Hänkin on vuosikausia käyny terapiassa jotta pääsis uudelleen tasapainoon. J kattoi mua syvälle silmiin ja sanoi että hän on päättäny myös jatkaa lääkitystään ja pidentää terapiaansa koska tuntuu että meidän välinen vääntö yhdistettynä työstressiin olis käyny hänen voimilleen....

Mun kulta sanoi että hän odottais kesälomaa jolloin hän sais aikaa omalle itselleen ja pääsis kaupungin melusta luonnon keskelle :/ Ja että hän vaan haluis kalastella soutuveneessä ilman että tarttee miettiä seuraavaa työviikkoa tai väitellä mun kanssa siitä mennäänkö illalla klubille bilettään vai ei....Hän sanoi että kunhan hän pääsee eroon kiireestä ja stressistä niin ehkä hän osaa paremmin miettiä meidän kahden tulevaisuutta...

Mä varmaan vaikutin aluks vähän loukkaantuneelta. En todellakaan oo tottunu siihen että mua siirretään syrjään odotteleen jotain parempaa aikaa. Kyse on kuiteskin meidän molempien elämästä ja myös mulla itselläni on kai siihen jotain sanaa sanottavana....Mut mä ajattelin että nyt on turha ärsyttää lisää kun J näyttäis toisissa asioissa aika taipumaton olevan...

Niinpä tyydyin halaamaan häntä lujasti ja annoin ymmärtää etten mä ole valmis luovuttamaan meidän suhteen ;) Jos hänen tunteensa on kerran samanlaisia niin mitään peruuttamatonta ei oo siis tapahtunu....Mä sanoin että ymmärrän hänen työtilanteensa hyvin kun meilläkin duunissa joskus tekee aika tiukkaa :/ Mutta että tää on elämää ja elämä ei oo aina helppoa....Mut on vaara et liiallinen etäisyys ajaa meidät vaan kauemmas toisistaan. Enkä häntä oo valmis yksin heikolla hetkellä jättämään vaan aion jatkossakin pysyä hänen elämässään....

Kun siskoni sohvalla eilen hänen kanssaan kuningattaren synttäreitä katselin niin mieli vähitellen muuttui aika surulliseks. Oon aina haaveillu isoista ja näyttävistä häistä ihan oikean kirkkovihkimisen kanssa. Joissakin mun haavekuvissa oon lipumassa Thamesia pitkin semmosessa tosi tyylikkäässä häälaivassa mun komean puolison kanssa. Mut se haave tuntuu nyt taas kaukaisemmalta mitä vähän aikaa sitten...

Mun sisko taitaa tietää miltä musta tuntuu. Hän on vuosikausia tapaillu miehiä ja heti kun näyttää hyvältä niin jomman kumman kiinnostus lopahtaa tai herää epäilyjä että mies on pettäny selän takana :/ Oon hänelle sanonu ettei hyviä miehiä löydä chateista vaan että hänen täytyis uskaltautua läppäriään ja lähibaariaan kauemmas...

Jäin vaan miettimään systerin sanoja. Hän sanoi mulle että miehet kuitenkin vaan aina haluaa seksiä ja sen jälkeen kun ne on sitä saaneet niin niillä on sisäine pakko etsiä uutta vallotettavaa. Että se olis joku luonnon määräämä juttu mikä vaan kuuluis miehisyyteen....Ja että mun siskon arvauksen mukaan J ei nostanu meteliä itse asian takia vaan se vaan ei oo valmis sitoutumaan muhun....

Aloin kelailemaan mielessäni että mitäs jos systeri onkin oikeassa :/ Silloin J ei oliskaan ikinä edes välittäny musta vaan hän olis viihtyny mun seurassa hyvän seksin takia. Ja että kun kaikki oli kokeiltu jo moneen kertaan niin hän ei enää oliskaan valmis uhraamaan rahaa meidän yhteisen onnen eteen kun ei enää olis varma kuin kauan haluaa meidän suhdetta ylipäätään jatkaa....

Mun sisko huomas selvästi että aloin miettimään mikä on ollu totta ja mikä ei. Hän halas mua tulisesti ja sanoi että mä olen miesten suhteen aika hyväuskoinen. Mutta että hän ison määrän erilaisia miehiä nähneenä tietää miten sikamaisia miehet pohjimmiltaan voi olla....Ja että mä ansaitsisin oikeasti parempaa enkä sellaista miestä jonka halua sitoutumiseen mä joudun vähän väliä pohtimaan....

Systeri sanoi kans että jos mies on valmis sitoutumaan vakavasti niin silloin se ei vaivaudu miettimään sitä miten paljon rahaa kuluu yhteiseen elämään...Vaan että J:n reaktio vaikutti vähän siltä että hän mielessään jonkun tekosyyn halus keksiä jolla pääsee musta eroon ja siirtyyn seuraavaan hoitoon joka taas kiinnostaa vähän aikaa....Että miehet vaan olis sellaisia ja sille ei vois mitään :/

Myöhään eilen illalla ennen nukkumaanmenoa päätin soittaa vielä J:lle ja vähän tunnustella millä tuulella hän sattuis olemaan. Ja että olisko hän mahdollisesti kotonaan vai jossain meluisassa paikassa missä muiden ihmisten ääniä taustalla kuuluis....Mut hän ihan uninen olikin ja ihmetteli että vielä puolenyön jälkeen hänelle päätin soittaa. Kysyin että onko hän ollu yksinäinen ja kaivannu mua. Ja että olisko hänellä yhtä kova ikävä mua kuin mulla on häntä....Ja että voitaisko me nähdä heti seuraavana iltana. J sanoi miettivänsä asiaa mut hänellä olis pitkä päivä ja stressaava viikko...

Mun mielialat laskussa on olleet sen jälkeen kun muutin äidin luokse asumaan Itä-Helsinkiin. Meidän suhteen ongelmien miettiminen toisen nurkissa niin ankeassa paikassa vähitellen mut sai huonotuuliseks ja stressaantuneeks...

Mua ottaa niin päähän että menin luopumaan omasta vuokrakämpästäni kantakaupungissa. Olihan se vuokra ihan sikahintainen mutta kun kattoo ihmisten elämää noissa slummilähiöissä niin oon valmis maksamaan aikamoista ylihintaa ettei mun tarttis Kontulan tapaisiin paikkoihin jäädä....

Eilen kaupan kassajonossa haiseva spurgu yritti kiilata mun ohitse kun sillä oli kiire juomaan kaljaansa. Mä oon ollu aika stressaantunu viime aikoina ja menetin täysin oman hillintäni....Kiljuin sille että opettelee ensin hyville tavoille ja sitä ennen vois käydä vaikka pesulla ja ottaa itteensä niskasta kiinni. Mä oon eläny perheessä jossa on aina tehty töitä enkä voi hyväksyä sitä että Kontulassakin porukka maleksii keskellä päivää ostarin kulmilla kaljat kädessä....

Toissapäivänä noustessani metron portaita joku musta teini juoksi mun ohi yhtään sivulle kattomatta tallaten mun varpaille. En voinu olla huutamatta sen perään että opettelee suomalaisille tavoille ja menee koulun penkille uudestaan jos liian vaikeelta tuntuu...En mä rasisti ole mutten kyllä myöskään hyvällä kato sitä että päivät ja illat toi sama värillinen jengi pyörii kadulla ilman mitään tekemistä....Ja varmaan kaikki tuet kelasta nostetaan :// Mä taas teen ihan hullun lailla duunia eikä siitä mitään jää käteen ku tässä sosialistimaassa rahat jaetaan pummeille...

Mä luulen että aika moni keskikaupungilla asunu kunnollisen sivistyksen saanu cityihminen masentuis aika totaalisesti jos joutuis loput elämästään viettämään tollasessa rumassa huonokuntosten elementtitalojen slummissa missä ihmiset elää ku siat pellossa ilman mitään käytöstapoja...

Niinpä äidille sanoinkin etten enää voi asua hänen luonaan koska koko ympäristö mun hermoille on alkanu käymään. Äiti mua halas niin hellästi ja sanoi että hän ymmärtää hyvin että mun kaltainen hyvän kasvatuksen saanu nuori fiksu ihminen ei oo tarkoitettu semmoseen viidakkoon. Ja niinpä mä soitin siskolleni että voisko hän majoittaa mua hetken aikaa heidän kotonaan lähempänä keskustaa kunnes saan asiani kuntoon....

Kun mietin miten tasokkaasti me J:n kanssa elettiin niin melkein itku tulee kun vertaa näihin nykyisiin. Hänen kämppähän oli tilava, valoisa ja loistavalla paikalla. Hänellä hyvä ammatti on eikä mitään erityistä murhetta huomisesta....Me oltiin edustava pari ainakin mun mielestä. Ja ollaan vieläkin jos se vaan musta on kiinni...