• mopsi22

Työyhteisöplussia

Huomenna alkaa sitten syksyn rupeama sijaisuuden muodossa. Luotsaan 4. luokkaa yksisarjaisessa koulussa (siis jokaista luokkaa 1. - 6. on vain yksi kpl á).

Opetusaineinani on lukuaineiden lisäksi kuvista ja teknistä työtä. Helppoa nakkia, sillä teku on kolmosille ja nelosille, joille voin soveltaen vetää samat työt molemmille.

No, pieni koulu, inhimillisen kokoinen työyhteisö ja ekan näkemän perusteella aivan mahtavat opettajat. Huumori kukkii lomautuksista huolimatta ja yhtä köyttä vedetään. Ei turhaa kangistelua, eikä edes tarpeeksi ihmisiä kuppikuntailuun. Rehtoria kun sijaistan, niin hiiret hyppivät heti pöydälle kylläkin: päätimme vararehtorin johdolla, että opekokouksia ei pidetä, jos ei erikseen tarvitse :P

Tosin pienessä yhteisössä asiat hoituvat kaffepöydän ääressäkin, ilman tarvetta muodollisuuksille.

Laadin oman lukujärjestyksenikin. Sangen monimutkainen prosessi pienessäkin koulussa. En edes halua kuvitella, millainen se on isommassa :S

Bloggailuni tuli mieleen, sillä vararehtori, joka siis syksyn koulua johtaa minun sijaistaessani reksiä, soitti äsken. Ilmoitti vain pienestä lukkarimuutoksesta (harmittava sellainen kylläksin, kuvista lähti kävelemään :( ), mutta samalla halusi tiedustella, olenko henkisesti valmistautunut aloittamaan työt ja tulossa hyvällä fiiliksellä. Kaikki kuulemma kuuluukin aluksi olla ihan sekaisin jne., mutta kyllä se siitä. Sellainen äidillinen puhelu.

Sanoisin, että aika mieltä lämmittävää saada esimieheltä puhelu sunnuntaina, jossa tämä tietysti ensisijaisesti haluaa ilmoittaa muutoksesta, mutta samalla juttelee mukavia ja kuulostaa oikeasti siltä, että on kiinnostunut meikäläisen hyvinvoinnista :)

No, silti stressaan :D

Joskin stressaan sitä, että stressaan, vaikka tiedän, että stressaan turhaan ja kunhan pääsen parin päivän jälkeen vauhtiin, pääsevät organisointikykyni valloilleen ja homma muuttuu helpoksi. Tässä pikkuhiljaa jo suunnittelen kuviksen ja teknisen työn töitä syksyksi, ovat nekin sitten etukäteen mietitty valmiiksi (ja opetussuunnitelman mukaan, toivottavasti :P).

Nyt aloin lueskella matikan, äikän ja ympän opeoppaita ja perehtyä vähän syksyn ohjelmistoon. Joskin nämä ovat laadittu niin hyvin, että ei paljoa vaadi opettajalta tuntien valmistelua, jos näitä käyttää. Luenpa nyt vähän kuitenkin, jos en muuten niin siksi, että osaan sitten äidinkielen kirjasarjan eri hahmojen nimet...

____

Paljon ajatuksia on myös luokkatyön järjestämisestä. Johtoajatukseni on se, että luokka on oppilaiden ja he saavat osaltaa osallistua sen juoksevien asioiden hoitoon. Tämän hoidan siten, että kehitän viisi tai kuusi eri ryhmää. Jokainen ryhmä saa värikoodin ja tietyt tehtäväsisällöt.

Jokaiseen ryhmään arvotaan viikon alkajaisiksi 4-5 jäsentä (riippuen kuinka monta ryhmää nyt teen) sillä periaatteella, että jos joku on samassa ryhmässä ollut edellisen viikon, ei tarvitse toista viikko samassa olla.

Tulee maanantaiarvonnassa vähän jännitystä elämään ja samalla varmistan, että ryhmien sisäinen kokoonpano on joka viikolla eri.

Eri ryhmien vastuualueiksi kaavailin seuraavia:

1) kuvisvälineistä huolehtiminen (huoltaa, järjestää, kuljettaa välineitä, laittaa töitä esille jne.)

2) luokan siisteydestä vastaavat: korjaavat roskia, tuulettavat, pyyhkivät taulun, pyyhkivät pöydät ruokailun jälkeen jne.

3) open apurit: nämä ryhmäläiset tekevät sekalaisia töitä, joita opettaja määrää tai pyytää; "open apureista kaksi tulee nyt hakemaan nämä vihot varastosta open kanssa"

4) esitysryhmä: ryhmä laatii joka perjantaiksi esityksen, näytelmän, tietoiskun, tarinan tms. jonka esittävät luokalle. Saavat valmistella välituntisin ja opettaja voi tarjota aiheita ja ideoita ja apua

5) Vapaaryhmäläiset: vapaaviikko töistä

6) jokin ehkä muu, riippuu vähän mitä tulee eteen :)

Ryhmät muuttuvine kokoonpanoineen sekoittavat oppilaita vähän eri tavalla luokan sisäisessä hierarkiassa ja sosiaalisessa piirissä. Ryhmiä voi käyttää myös muuten, esimerkiksi ryhmätyöt voidaan tehdä silloisen viikkoryhmäjaon mukaan; opettaja voi laittaa kiertopistetyöskentelyn ryhmien mukaan jnejne.

Ryhmät ovat valmiit ja voin niitä käyttää moneen muuhinkin, vaikka niin, että keltainen ryhmä menee tänään ensin hakemaan ruokaa jne.

Samalla annan ohjeistukseksi, että jokaisessa ryhmässä tulee jokaisen jäsenen tehdä viikon aikana tehtäviä. Ei saa käydä niin, että yksi hoitaa ja muut kirmaavat aina välitunnille. Oppivat oppilaat keskenään jakamaan myös töitä. Ja toivottavasti jouduttuaan hoitamaan luokan siisteyttä yms. oppivat olemaan roskaamattakin vähän sun muuta tällaista.

No, ajatuksia ajatuksia. Ajattelin pitää kahdesta periaatteesta kiinni. Ensinnäkin Aina kun tulen luokkaan tunnin alussa, kaikki nousevat seisomaan, sulkevat oman suunsa ja lopettava kaiken tekemisen. Seistään kädet sivuilla ja katsotaan eteenpäin nojailematta mihinkään. Toiseksi, olen mopsi-opettaja tai opettaja, ei mitään sinuttelua. Ja kerrankin aion pitää tästä kiinni!

Onnea huomiseen esittäytymiseen vaan meikäläiselle, niin :)

"Olen sitten Mopsi-opettaja, eikä minua tule kutsua etunimellä pelkästään."

rautakanki syvällä. ja hymyillä ei saa, näin on sanottu. heikkouden merkki, elävältä syödään sut jos sen teet. vanhat parrat neuvoneet. toimii.

4 kommenttia

Aboa

16.8.2010 09:27

Kuulostaa hyvältä ja huolellisesti suunnitellulta. Ja tuo seisottaminen ennen tunnin alkua on hyvä myös pedagogisesti siksi, että tunnin aloitus ja lopetus ovat selkeitä ja havaittavia. Varsinkin heikkoja oppilaita ajatellen kaikki tuollainen on hyvää. Muistathan myös kirjoittaa kotiläksyt aina taululle?

Tuosta sinuttelusta ja hymyilemättömyydestä olenkin taas eri mieltä...

Aboa

16.8.2010 09:27

Niin, ja hyvää ekaa työpäivää!

mopsi22

16.8.2010 21:14

No, turns out, ku juttelin kolme vuotta oppilaitani opettanutta opettajaa, että "juu, mä oon aina nostattanu niitä pystyyn"

Siltä näyttikin. En jotenkin odottanut tuollaista enkeliryhmää. Tosin koko koulun oppilaat vaikuttavat erilaisilta kuin Turussa. Ja varareksikin totesi, että ei tarvii montaa kymmentä kilometriä mennä pois Turusta, ku oppilaat muuttuvat erilaisiksi. Nainen on opettanut 10 vuotta Turussa.

Joten, summa summarum, oppilaani kutsuvat minua mopsi-opeksi ja nousevat aina ylös vaieten kun tulen luokkaan. Eivät tosin täysin minun ansiostani, mutta silti :)

Ja ovat kivoja, avuliaita, hyväntahtoisia (uskokaa pois, pahantahtoisiakin oppilaita on!). Tulivat tytöt varttia yli kolme jo koulusta päästyään keskeyttämään opekokouksen (kohteliaasti) ja muistuttivat minua siitä, että unohdin monistaa osalle kotiläksyt. Eihän tässä jää minulle kohta enää töitä, kun oppilaat huolehtivat niistä.

Ihastuin kyllä luokkaani, vaikka siellä 25 oppilasta onkin. Ovat vaan semmosia, no, kunnolla lapsia eivätkä mitään pikkuaikuisia, niin kuin yleensä kaupungissa on.

Ja työyhteisö on kiva. Kokous lensi naureskellessa, mutta asiat etenevät. Maalaisjärki on se ohjenuora kaikessa. Ei turhaa patsastelua, ylvästelyä, sähläämistä, vaan tehdään niinku hyvältä ja järkevältä tuntuu :)

Palkka on sama kuin kaupungissakin...

mopsi22

16.8.2010 21:15

Tietysti läksyt kirjoitetaan läksytaululle :)

Oppilaat saavat vielä läksymonisteenkin, johon voivat kirjoittaa läksyt muistiin, kun "meillä on välillä niin huono muisti"

aiai