• mopsi22

Porkkanaa?

Hmm, jotenkin ihmettelen vähän, vaikka en sen syvemmin ole perehtynyt aiheeseen, että miksei oppisopimuskoulutus ole yleisempää? Se sopisi monelle eri alalle ja erityisesti monelle ihmiselle (noin koulussa istumisen sijaan). Koulussa jo näkee, että monella on älliä, mutta ei istumalihaksia ja niitä Suomen koulutusjärjestelmä nykyään vaatii.

Oppisopimuksella oleva myös yleensä saa palkkaa ja näin voisi maksaa verojakin paremmin kuin tavallinen opiskelija (niih, katainen, kehitäs koulutusta vaiks tähä suuntaa, sen sijaa että yrität(te) puristaa vaa ihmiset lukiosta suoraa kouluu ja viides vuodes ulos..ei tuu hyvää duunarii sillee ei).

Muutenkin kaivattaisiin luovuutta eikä rajoituksia ihan kaikilla osa-alueilla Suomen toiminnassa. Koulutuksessa kuitenkin erityisesti, koska nykyisellään peruskoulu on muuttumassa kaikkia huomioivaksi, lukio hieman perässä kuten myös ammattikoulut, mutta yleisesti ottaen perusopetuksen jälkeen ei erilaisuus ole oikein huomioituna. Harmittavaa...sekin on harmittavaa, että pohdin näitä, koska se tarkottaa että välitän (oppilaista(ni)) ja musta voi vielä tulla semmonen, että TYKKÄÄN opettamisesta ;D

___

Toinen harmittava asia on veroprogressio. Korjatkoon ken halajaa, jos olen väärässä, mutta laskeskelin aikani kuluksi eri tuloista perittävää ansiotuloveroa. Ope, joka tienaa noin 32-33.000 vuodessa saa verojen jälkeen noi 22-23.000 käteen. Kun palkka nousee noin 54-55.000 (sivistystoimen johtajan keskipalkkaa, noin) nii käteen jää 33.000. Lopputuloksena noin 20-22000 suuremmasta palkasta jää käteen vaa 10.000 enemmän käteen. Perseestä tää on sen takia, että sivistystoimen johtajan duuni on vastuullisempaa ja työaika huomattavasti suurempi kuin opella. Kannattaako vaihtaa opettajan suhteellisen hyvät loma-ajat ja toisaalta kohtuullinen palkka kovaan vastuuseen ja pidempiin duuniaikoihin vain noin pienellä erotuksella.

Ei kannata työnteko. Samoin lepakkosisko, joka toimii avustajan vaikeasti vammaisille lapsille, saa niin pientä palkkaa, että jos ei saa tehdä 8 tunnin päivää, ei työnteko yksinkertaisesti kannata, koska liitto maksaa sitten jo saman kuin lyhyemmästä työajasta saa. Tähän on tietysti valtion ratkaisu leikata tukia (eli käytännössä heikentää ihmisten elämänlaatua) eikä keksiä porkkanaa tehdä työtä. Ärsyttää kyllä välillä tämä toiminta täällä lintukodossa, mutta tästä olenkin jo pauhannut. Rajoitusrajoitusrajoitus...huoh

___

Bf tuossa juuri mutisi siitä, että jos listattaisiin kaikki yksilöön kohdistuvat uudet rajoitukset vuosittain, olisi lista valtava, mutta jos samaa listaa tehtäisiin suuriin yrityksiin kohdistuvista rajoituksista, olisi lista huomattavasti lyhyempi tai ehkä jopa niin, että niiden vapaudet laajenevat. Valintana on siis yritysten eikä yksilöiden vapaus ja hyvinvointi. Tottahan tuo on, vaikka en itse ole asiaa tuolta kannalta ajatellut.

Kiinnostavaa tuossa on myös se, että jos ajatellaan vaikkapa lamantappotalkoita (vittu mikä nimi) ja kohdistetaan vaikkapa yksilön valtion maksamaan tukeen leikkaus nii tuo leikkaus kohdistuu täysin ja kokonaan yksilöön. Mutta jos isolle osakeyhtiölle laitetaan jokin kuluja muodostava rajoite, se jakaantuu kaikille osakkeenomistajille ja todennäköisesti vielä laajemmalle alueelle (kansainvälisesti). Toki tuen leikkaus kohdistuu kaikkiin tuellisiin, mutta kuitenkin se kohdistuu suoraan yksilöön ilman välikäsiä. Tässä mielessä on mielenkiintoista, että yksilön elämää tunnutaan rajoittavan aina vain lisää.