Minä, sinä, hän, hallinta, kontrolli, eläimellinen anarkia

Ihmissivilisaatiota on määritelty monella tavalla. Yksi määritelmä kuuluu jotenkin niin, että nykyihmiselle ja tämän muodostamien yhteisöjen toiminnan edellytyksenä on primitiivisten halujen tietoinen tukahduttaminen. Eläin meissä on tukahdutettuna, tietoisesti.

Kontrolloimme ja hallitsemme itseämme ja elämäämme. Ne, jotka eivät tähän kykene täysin, ovat yhteiskunnan paarioita, outouksia, taiteilijoita, sofioksasia (vaikka hän kyllä kontrolloi itseään vähän liiankin hyvin...)

Tästä voisi kirjoittaa oman bloggauksensa: ihmiset, jotka nostavat itsensä yhteiskunnassa esille kontrolloidun näennäisen kontrolloimattomuuden kautta; "olen villi ja vapaa ja rikon rajoja!", mutta vain äärimmäisen harkitusti rajojen sisällä.

Sisäisen eläimemme tietoinen tukahduttaminen. Kuten olette varmaan huomanneet, olen kiinnostunut ihmiseläimestä ja tämän laumakäyttäytymisestä. Erityisesti minua kiehtoo ihmisen ajattelu ja toisaalta ihmisen metakognitio ja itsereflektio, ajattelun ajattelu.

Itseään ei voi piilottaa itseltään. Omia ajatuksiaan ei pääse karkuun. Moni yrittää kieltää, kiertää, piilottaa, väistellä tai muuten karata omilta ajatuksiltaan, mutta ne ovat päässäsi. Toiset ihmiset eivät vain tietoisesti käsittele näitä ajatuksiaan, ajattele ajatuksiaan läpi. Kahdentasoinen ajattelu: ajatus ja sen ajatteleminen.

Saako kukaan mitään selvää? Suomeksi siis: kuinka moni teistä käyttää aina aikaa myös siihen, että pohtii oman ajattelunsa syitä ja rakenteita, eikä vain tyydy toimimaan ajatustensa pohjalta.

Interconnected processes, I admit, and therefore not to be separated. Jotkut vain ovat tietoisempia tietoisuudestaan kuin toiset.

Ajattelun hallintaa voisi käyttää metakognition synonyymina. Ihmine pyrkii ajattelunsa ja siitä juontuvan toimintansa ainaiseen hallintaan, kontrolliin, rajoittamiseen. Kiinnostavaa sinällään, että kaikki tämä on rajoittavaa.

Lapsen mieli on avoin ja rajaton. Kahdehdimme sitä ja ehkä syystä. Anarkia on vapaan aikuismielen synonyymi, negatiivinen asia, hallinnan menetys, joskin tietoinen sellainen (?).

Paradoksaalista on se, että kaikki pyrkimyksemme hallintaan on oikeastaan turhaa. Elämä by definition on täysin hallitsematonta. Illuusio vaikutuksestamme siihen on ihmismielen kuvitelma siitä, että hallinta olisi mahdollista. Ei, ei se ole. Tästä jossain bloggauksessa jo puhuinkin, mutta elämänhallinta käsitteenä on valtavan raskas. Ja jostain syystä nykymaailma korostaa sitä, että kaikki pitäisi olla yksilön hallittavissa. Kun sitten kumppani jää auton alle tai tilauskirja katoaa postissa tai auto varastetaan, katoaa yksilöltä "elämänhallinta", minkä saavuttaminen alunperinkään ei ollut mahdollista. Seuraa ahdistus, paniikki ja pakokauhu; syy ja seuraus syntyneet molemmat täysin turhaan.

Elämä on juna täynnä leikkiratteja, joita vääntelemällä kuvittelemme junaa liikuttavamme ja ohjaavamme.

Ihmisolennon olemusta läpileikkaa tietoinen kontrolli. Mutta se kontrolli on opittua. Olemme kulttuurisen evoluution kautta rakentaneet itsellemme uusiutuvan häkin. Jokainen sukupolvi rakentaa siihen lisää kaltereita ja öljyää vanhat. Mielestäni myös ajatus itsekontrollista on outo: voiko mikään oikeastaan kontrolloida itseään, yksi systeemi kontrolloida omaa itseään sisäisesti? Muna munia munan?

Ei, en ole angstissa tätä kirjoittaessani vaan teksti vain kumpuaa siitä, että olen tietoinen, tuskallisen tietoinen, siitä vapaudesta, jonka olen menettänyt kasvamalla ihmiseksi ihmisten yhteisöön :)

...taiteilijan tuskaa.

_____

Outoa on se, että monet ihmiset yrittävät kieltää ajatuksensa. Jos päähäsi putkahtaa ajatus, se on siellä ja sinusta syntynyt. Miksi sitä yrittäisi kieltää? Siitä ei pääse eroon. Se on osa sinua.

Olet niin kauan vankina itsessäsi kuin elät. Ehkä kannattaa käyttää aikaa siihen, että tutustut kaikkiin päässäsi pyöriviin persooniin ja siihen, mitä ne sinulle mutisevat. Jos ne ikävät sulkee sinne peräkammariin, niiden mölinä ja oven paukuttaminen vain haittaa loppujen vuoropuhelua. Mingle and let mingle, kaikkien ajatustesi.

On surullista ajatella, kuinka moni ihminen pyrkii rajoittamaan, kieltämään, torjumaan, kiertämään jne. omia ajatuksiaan. Päässäsi ovat ne ja sinä ja ne ovat sinä. Niiden kanssa täytyy keskustella, get along.

Ei ole kukaan vielä ilman itseään tästä maailmasta lähtenyt. Kai. Joten ihmiset, jospa käyttäisitte loppuelämänne siihen, että kuuntelette itseänne?

____

Jotta en kuulosta asiantunijalta ja saarnaajalta ja kaikkitietävältä, lisätkää itse lauseiden väliin: "mielestäni, ajattelisin näin, ehkä, mahdollisesti, voisi olla, todennäköisesti, sanoisin vaikutelmani perusteella..."

:)