Valokuvat ovat kiinnostavia. Ja kuvat yleensäkin. En ole mitään sellaista alaa opiskellut, lukenut satojen vuosien pohdintoja kuvien merkityksestä ja käytöstä, joka käsittelisi kuvaa missään muodossa (paitsi opetuksessa tietysti).
Mikä kuva siis on? Wikipedia näemmä antaa osviittaa kuvasta ja sen määrittelystä.
Minulle kuva on tapa kertoa jotakin. Kommunikoinnin väline. Toisaalta minun ajattelussani ehkä kaikki ihmisen tekemä on jonkinlaista kommunikointia.
Kuvien merkitystä pohdiskelen oikeastaan siksi, että internetin keskusteluissa ja Qruiserissa ja Facebookissa yms. kuvan merkitys on suuri. Ennen kaikkea siis itsestä postattujen profiilikuvien.
Profiilikuva laitetaan kertomaan itsestä ja toisaalta sillä halutaan luoda tietty vaikutelma. Monesti kuvia katsellessa, varsinkin jos tuntee kuvan henkilön livenä, välittyy täysin erilainen vaikutelma ihmisestä kuin hän todellisuudessa on. Tässä valossa on mielestäni outoa miten paljon valokuvaan toisesta ihmisestä laitetaan painoarvoa. Enkä nyt tarkoita seksin vonkujia vaan yleensäkin kuva tuntuu olevan tärkeä edellytys vaikkapa tekstin kautta tapahtuvalle kommunikoinnille.
Totta kai itse kullakin on tarve saada toisesta ihmisestä muodostettua jonkinlainen, en nyt käytä sanaa kuva, mentaalinen mallli. Ulkonäkö on luonnollisesti tärkeä ensivaikutelman luoja. Silti, kuvan ollessa usein täysin toisenlainen kuin ihminen on elävässä elämässä, oudoksun sitä, että tekstin/puheen kautta muodostuva kuva jää valokuvaa vähempiarvoiseksi (jos valokuvaa siis ei ole vielä nähnyt). Fyysinen olemus on tärkeä, mutta sitähän ei valokuvasta saa useinkaan (sitäkään) selville, vaikka niin ehkä kuvittelisi.
Olenko epäselvä? Todennäköisesti...tarkoitan vain ihmetellä, miksi kuva on niin tärkeä, jos se harvoin kertoo todellisuutta?
___
Taiteesta...
Minulle taide on teos, joka herättää tunteen. Teos puhuttelee minua, antaa ajatuksen tai tunteen, jota en pysty teosta katsomalla kuitenkaan ratkaisemaan. Teokseen liittyy tunnelma tai jokin tekijä jota en pysty selittämään. Se vetää katseeni itseensä ja pitää sen siinä, ilman että pystyn sanomaan miksi näin on.
Taide siis tavallaan on minulle ahdistusta. Dramaattinen ilmaisu, mutta pidän teoksista jotka ahdistavat jollakin tavalla. Kyse ei ole siitä, että teoksen aihe ahdistaisi vaan se, että teoksessa on jokin ristiriita, jota en pysty ratkaisemaan.
Toinen tekijä, eikä todellakaan ahdistuksen poissulkeva, on se, että teoksen täytyy olla esteettinen. Se voi olla äärimmäisen kaunis tai äärimmäisen ruma, mutta jompaa kumpaa kuitenkin. Yleensä ehkä kaunis, mutta rumuudessa on omat puolensa. Se herättää myös ristiriitoja ja ennen kaikkea pohdituttaa jokaista sen suhteen, miksi teos on "yleisesti" ruma...
___
Valokuvista...
Olen vakavasti harkinnut otattavani itsestäni valokuvasarjan jollakin ammattikuvaajalla. Ihan peruskuvia, mutta myös taiteellisempia kuvia. Haluaisin samaan kuvasarjaan sisällyttää itsestäni myös alastonkuvia.
Kyse on ehkä terveestä narsisismistä. Haluan toisaalta nähdä, pystytäänkö minusta kuvilla saamaan aikaan vaikutelma, joka välittää nykykulttuuriin istuvia kauneusihanteita (mitä tulee ruumiin muotoihin jne.) ja toisaalta haluan nähdä itseni erilaisista kuvakulmista, joista olemustani katselen päivittäin.
Tuskin päätyisin kuvia seinälle laittamaan, sillä jopa minusta se on vähän tyylitöntä (joskin Samantha knew how to do it right...). Olisi kuitenkin mukavaa vielä nuorena ja ah, niin kauniina, saada itsestään ikuistettua materiaalia.
Ehkä jopa laittaisin yhden kuvasen, kenties minusta seksikkään tyylin sisältävän, jossa olen pelkästään farkuilla ilman muuta rihmankiertämää, jopa Qruiserin profiiliini. Välittämään jonkinlaista viestiä itsestäni. Minkä viestin se kuva välittää, en tiedä, mutta tuskin vastaa minua todellisessa elämässä.
___
Otsikon ajatukseen palatakseni, on totta että kuva on erittäin voimakas kommunikoinnin väline. Se voidaan purkaa tuhanneksi ja useammaksikin sanaksi. Silti välillä pohdituttaa, että voidaanko tilannetta, josta otetaan kuva, koskaan enää sanoin palauttaa takaisin tilanteeksi? Tyhmä kysymys, jonka vastaus lienee ei tietenkään. Kuva on siis vain yksi pieni jälki jostakin ajasta ja paikasta, ei muuta. Miksi sillä siis on niin suuri voima ihmisten elämässä kaikissa kulttuureissa?
