Kiusaamisen ymmärtämistä

Kiusaamista, kouluissa ja työpaikoilla, on pohdittu paljonkin, niin ammattipiireissä kuin mediassakin.

Ilmiö on monimutkainen, mutta samalla oudoksuttaa sen tuominen "uutena" juttuna näkyviin.

Ainahan on ihmisiä sorsittu, ja joku voisi väittää sen kuuluvan kasvuprosessiinkin.

Itse olen sitä mieltä, että fyysinen ja henkinen väkivalta tulee tehdä näkyväksi, sen mahdollistavat tekijät poistettava parhaan kyvyn mukaan ja aina näitä todettaessa niihin on puututtava. En ole niin naiivi, että olettaisin esimerkiksi opettajien pystyvän havaitsemaan edes 25 % kaikesta kiusaamisesta, mutta toisaalta, olen sitä mieltä, että tietty ihmissuhteiden opettelu kuuluu elämään, eikä kaikkea voi pitää aina kiusaamisena.

Ehkä nykymaailmassa ihmiset ovat liian herkkiä, kasvaneet liiassa pumpulissa? Ehkä juuri tästä syystä kiusaamiseen pitäisi puuttua. Vai onko tämä juuri se syy, miksi ilmiötä pitäisi sietää? Arvovalintoja.

___

Kiusaaminen on minulle henkilökohtainen ilmiö. Minua kiusattiin yläasteen ajan ja vielä jäänteitä seurasi, amiksen sijaan, lukioonkin. Kiusaaminen oli nimittelyä ja fyysistä tönimistä, tavaroiden viemistä ja sen sellaista. Ikävää kaikin puolin.

Minäpä vain olin sangen omapäinen ja itsetunnolla varustettu ihminen, joten suhtauduin kiusaamiseen, hmm, asiallisesti. Välillä annoin turpaan, mutta pääasiassa, pikkuvanhana, annoin asioiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Kunnes kyllästyin, ilmoitin asiasta luokanvalvojalle ja koko kiusaajaporukka oli sitten koulukuraattorin juttusilla.

Eniten minua ihmetytti se, että pahin kiusaaja tuli valittamaan minulle ja ihmettelemään oikeasti, miksi olin mennyt moista kertomaan.

No kaverilla on nykyään keliakia ja muutenkin hän on jäänyt vähän kelkasta.

Vahingoniloa, kyllä, mutta tiesin näiden kaverien jäävän jonnekin taakseni, mitattuna nyky-yhteiskunnan arvoilla, joita ovat koulutustaso ja asema yhteisössä.

Yläasteen kiusaamisesta ei ole jäänyt muuta vauriota kuin se, etten osaa kunnolla Suomen äidinkieleen liittyviä asioita. Jostain syystä häirintä onnistui pilaamaan tuntikeskittymiseni.

___

Aakkosia ihmisen psykologiasta. Aggressiivisuus on perustunne, se johon turvaudumme aina, kun mitään muuta ei ole hallussamme.

Yhteiskuntamme ja yhteiselomme perustuu aggressiivisuuden tietoiseen hallintaan. Muuten emme pysty elämään yhteisönä.

Aggressiivisuus on kuitenkin niin voimakas ja primitiivisesti laukeava tunne, että sen hillintä vie voimia. Vai voiko joku sanoa, ettei joutuisi päivittäin hillitsemään itseään niin pienissä kuin suurissakin tilanteissa.

Kiusaaminen johtuu monesti joko siitä, ettei ymmärrä yhteisön normeja tai siitä, että purkaa pahaa oloaan aggressiona, sinä helpoimpana tapana, johon aina turvaudumme viime kädessä. Monesti on kyse näide molempien yhdistelmästä.

Hyökkäykset sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka eivät edusta valkoisen kantasuomalaisen perityyppiä, ovat lisääntyneet.

Asiasta kirjoittelee mm. Mielonen:
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/N%C3%A4k%C3%B6kulma+Suomessa+lis%C3%A4%C3%A4ntyneest%C3%A4+rasismista+Nyt+riitt%C3%A4%C3%A4/1135265931798?fb_ref=fb-recommend&fb_source=home_oneline

Herää kysymys, lisääkö perussuomalaisten kannatus ja tietyn ideologian saama lisänäkyvyys väkivaltaisuutta? Vaikea sanoa, mutta väitän, että tiettyjen asioiden ääneen sanominen sellaisen henkilön taholta, joka on auktoriteettiasemassa, sallii joillekin päästää aggressiivisuuttaan ikään kuin luvallisesti irti.

Yhteiskunta ei välttämättä hyväksy väkivaltaista käyttäytymistä yhtään sen enempää kuin ennenkään, mutta viesti kuitenkin saattaa olla, että nyt voin mätätä bussikuskia turpaan kun tekee mieli purkaa aggressiota. On lupa olla käyttämättä niin paljoa energiaa aggression hillitsemiseen.

Toki tämä aggressiivisuus kohdistuu helpoiten vähemmistöihin. Kuka nyt niin tyhmä olisi, että alkaa enemmistöä mätätä turpaan? Siinähän voisi itselle käydä huonosti. Pienempäänsä on aina parempi käyttää aggressionpurkukanavana.

Toivon vain, että yhteiskunnan vastaus lisääntyvään vähemmistöihin kohdistuvaan aggressiivisuuteen ei ole ilmiön hiljainen hyväksyntä, eikä edes nykytilanteessa toimivat normit, vaan ilmiöön täytyy vastata vähintään yhtä voimakkaalla vastareaktiolla, mielellään voi vähän ampua ylikin. Emme saa antaa viestiä, että oman itsehillinnän voi antaa pettää, ja seurauksien kaatumista vähemmistöjen siedettäväksi.

___

Miksi kiusaaminen on pohdinnassani? Opettajana se on ainainen ilmiö ja päivittäin vastaantuleva.

Oikeastaan tarkoitukseni ei ollut suoltaa sosiologis-psykologista peruskauraa, jonka jokainen päivän sosiologianlaitoksella istunut olisi pystynyt kertomaan, vaan ottaa kantaa erääseen tapaukseen työssäni.

Luokkani tyttö tuli itkien sisälle. Häntä oltiin haukuttu neekeriksi pallopelin tuoksinassa.

Suutuin valtavasti. Ja aloin välittömästi hyvänä itsereflektoivana opettajana käsittelemään suuttumuksen tunnettani, sillä opettajana tuollaiset tunteet täytyy tietysti tunnistaa, mutta ne täytyy myös tietoisesti pystyä käsittelemään ja jäljittämään syy niihin.

Miksi siis suutuin? Päivittäin lapset nimittelevät toisiaan, toisinaan vakavammin, toisinaan vähemmän vakavasti. Aina joku loukkaantuu jostain, jota en pidä haukkumisena itse ja toisaalta toinen ottaa mielestäni pahastikin sanotun leikkinä.

Mietin erilaisia haukkumissanoja. Olet tyhmä, olet läski, hiton idiootti, oot tosi surkee tyyppi, vitun neekeri. Päädyin siihen, että läskiksi voidaan haukkua ketä vain, tyhmäksi vielä useampaa. Nämä sanat ovat kokeneet tietyn inflaation, vaikka toki nekin satuttavat ja käyttäjästä riippuen välillä paljonkin. Silti, tyhmää käytetään hellittelyyn, läski on jossain tapauksissa lähes neutraali (ja paino on asia johon voi vaikuttaa, vaikkei tämä nimittelyä oikeutakaan).

Idiootti tulee vahingossa meidän kaikkien suustamme.

Mutta neekeriksi haukkuminen on tietoisempaa, pahantahoista, aina tarkoituksellisesti sanottua. Läski voi olla hieman ylipainoinen tai todella pulska, tai vain hellittelysana kahden anorektisen välillä. Tyhmäksi voidaan kutsua pienekin asian takia, harvoin asiaa niin edes tarkoittamatta. Neekeriksi ei kutsuta ketään ilman pahaa tahtoa, sillä asiaa ei voida ymmärtää mitenkään muuten kuin ihonvärin perusteella nimittelyksi. Ei vielä Suomessa ainakaan, jossa kyseessä on selvä vähemmistö. Ehkä yhteiskunnassa, jossa 99 % on mustia, sanalla saattaisi olla lievempi merkitys. Mutta Suomessa sillä ei ole.

Tästä syystä suutuin. Joku halusi todella satuttaa. Ja tuntien sanojan, älykäs lapsi, tiesin myös tarkalleen hänen tietävän mitä suustaan päästi.

Asia käsiteltiin, asialliset kasvatuskeskustelut käytiin. Koulu ja maailma rullaa jälleen eteenpäin.

Pelkäänpä vain, että tyttö elää pienessä samanlaisessa epävarmuudessa ja pelossa kuin minäkin. Koskaan ei voi tietää kuka juuri nyt ja tässä haluaa päästä itsehillinnän tuskasta ja purkaa sinuun omaa pahaa oloaan. Neekeri ja homo ovat vapaata vähemmistöriistaa Idiooteille purkaa omaa oloaan.