Mopsi's

Tänään oli päivä, jolloin en saavuttanut mitään. No, pääsin lenkille kahden sisällä istutun opiskelupäivän jälkeen, mutta silti on sellainen olo, että tässäkö tämä nyt sitten oli.

Olen olemalla ollut viikon tyytyväinen elämääni. Olen ollutkin, enkä vain tekohymy naamalla, vaan oikeasti vapaa huolistani. Ainakin osasta niistä.

Viime yönä löysin itseni taas astumasta väärälle polulle. Tunsin itseni aamuyöllä, sateen myötä katolta ikkunalaudalle ropisevien pisaroiden äänen seurassa, yksinäiseksi. Hetken tunsin sen tunteen, yhden niistä, joissa olen vellonut koko syksyn. Se nosti rumaa päätään taas. Työnsin sen mielestäni.

On ollut päivä, jolloin minulla on ollut liika aikaa. Voinko pitää itseäni niin kiireisenä lopun elämääni, etten vahingossakaan pysähdy ja uppoa? Onko sellainen edes mahdollista? Ja missä vaiheessa vauhti on niin kova, että en edes huomaa olevani pysähtymättä?

Toki osaan jollakin tavalla erottaa ne pimeämmät sivupolut, joilla virvatulet leimuavat houkuttelevasti, mutta joita pitkin astelemalla hukkaa itsensä. Taas. Mutta kun ne ovat koko ajan edessä ja takana, sivuillakin. Niistä ei pääse eroon.

Onneksi jotain hyvääkin on sattunut :)

Olen saanut Noksusta uuden, hyvän ystävän itselleni. Onneksi olen ollut sen verran hyvällä tuulella, etten ole kyynisellä vittumaisuudellani onnistunut häntä karkottamaan :D

Halkoo keula venheen vettä
pintaa meren tyyntä.

Koskettaa kimmeltävää,
vettä väreilevää.

Pysähtyä äärelle sen,
meren rauhallisen.

Katsoa ylös korkeuksiin,
sineen, taivaisiin.

Katsoa alas syvyyteen,
tummaan mereen.

Pinnalla meren äärettömän,
aistia voi elämän.

Se suurempi meitä on,
kuljettaa mukana aallokon,
määrää kohtalon.

Liitäessä pinnalla kimmeltävällä,
toisinaan myrskyävällä, toisinaan tyvenellä,
on onni molemmat kokea elävällä.

Onnellisia olkoon ihmiset,
jotka löytävät poukamat turvalliset.

Kuitenkin kokeakseen elämää,
ei voi jäädä rannalle pelkäämään.

Täytyy meren armoille uskaltaa,
itsensä veteen kastaa.

Kellua aalloissa, avuttomana,
elämän taidottomana.

Kuitenkin oppien,
välillä eksyen, toisinaan väsyten
ja kuitenkin elämässä edeten.

Varoa kuitenkin,
on meri petollisin.

Sitä väheksyneen,
se nielaisee syvyyteen.

Sitä kunnioittaneen,
se palkitsee.

Eläminen on uskaltamista,
syvyyksien yllä olemista.

Ei tiedä milloin uppoaa,
voi vain odottaa,
joten se siis kannattaakin unohtaa.

Nauttia pinnasta väreilevästä,
meren syleilystä, kylmästä ja lämpimästä.

Elää ja antaa virran viedä,
uskaltaa, eihän elämästä koskaan tiedä.

Olenko unessa syvässä,
vaiko aivan hereillä?

Askeleeni pimeässä haparoi,
onko ketään, joka elämääni ja untani vartioi?

Mieleni kuvia eteeni valaa,
kun niitä yrittää tavoittaa,
ne katoaa ja tuhkaksi palaa.

Vaellan kätköissä hämärän mieleni,
eksyn näissä käytävissä, kadotan tieni.

Toivon olevani unessa,
kokonaan toisessa todellisuudessa.

Pelkään vain, ettei ole tämä unta lain,
vaan olen hereillä ja elän pimeässä maailmassa,
pelkässä mustuudessa.

Meeting people online,

talking to them,

sharing ideas so fine,

listening to them,

renewing thoughts of mine.

People beyond the seas,

talking to you,

putting your mind at eas,

listening to you,

it is like verbal striptease.

Mitä kaikkea aivot osaavat? Lue eteen päin vaikka näyttää omituiselta:

"Eärän enlgatniliasen tuktiemlan preusetella on saamnteekvää msisä jäjresytkssesä kijraiemt snasasa oavt, anioa täkreä on se että esnimäminen ja vimienien krijian oavt okiella paiklala. Lpopu voi olla tyättä hlöypnölyä mtuta viot kiuteknin imlan viakekusia lkuea tesktiä. Tmää oninstuu sen tädhen että me emme lue yskitätisiä kijraiima vaan kookniasia snaoja."

Näin on :) tosin en paljasta tätä oppilailleni.... :P

"Tästä käsityksestä seuraa luontevasti positivismin taipumus samastaa kausaalinen selittäminen yleisen lain erityistapauksena esittämisen (peittavän lain malli) kanssa. Tätä on syytä korostaa, sillä positivismin ja empirismin hylkäävästä, esim. realistisesta näkökulmasta kausaalisella selittämisella voidaan tarkoittaa jotain aivan muuta."

On äärimmäisen tuskallista lukea - itsessään kiinnostavaa asiaa -, kun nuo eri käsitteet ovat täyttä hepreaa. Toki ne avataan kirjassa, mutta jo yhden uuden käsitteen sisäistäminen vaatii aikaa, saati useamman.

Ja sitten kun ne heitetään samaan lauseeseen, menee tunti, jotta lauseen ymmärtää, kun jokaista käsitettä joudut erikseen kelaamaan: "mitäs toi nyt sitten tarkotti, ja kun se nyt määrittää tota, ja toi tota ja nyt ne on hitto sitten yhdistänyt noi kaksi käsitettä kokonaan uudeksi jne."

Lukisin kasvatustieteellistä sanastoa suvereensti, sitä kun on saanut opiskella jo 3,5 vuotta, mutta kerralla näin monta uutta LAAJASISÄLTÖISTÄ käsitettä ja monimutkaisia filosofisia, hienorajajisia eroja niiden välillä.

Ei onnaa, ei.

Positiivista on se, että tulee kaikki muut kotihommat tehtyä. Ne kun alkavat mystisesti kiinnostaa filosofian tuskallisen lukemisen sijaan.

edit: mitä maailmasta tuleekaan...yllätin itseni lukemasta tätä filosofiaa kiinnostuneena, siis en huomannut ajan kulumista tai ollut muutenkaan muissa mietteissä...ja sitten vielä alan ymmärtääkin tätä...kamalaa ;)

Opetella yhtä tenttiä varten ainkin 30 uutta käsitettä,
tieteen filosofiaan liittyvää määritettä.

Kuka siihen pystyy,
ken sen taitaa ja kenen aivot siihen vääntyy.

Tuntuu mahdottomalta, tuskalliselta ja yleensä vaan kamalalta.
Suorastaan ahdistavalta.

Toki mukanaan tuo sivistyksen,
korkeamman tason mielen ja henkisyyden.

Mutta tarvitseeko sitä tietoa filosofista, tietoa korkeamapaa,
lasten kengännauhoja sitoessaan?

Noksua miellyttääkseni :) ihmeellisiä asioita samsonista...

1. Soitan pianoa alasti, huolimatta siitä, että naapuritalon parvekkeilla on jatkuvasti ihmisiä ja heillä on suora näköyhteys asuntooni.

2. Järjestän vaatteeni värien mukaan.

3. Kirjat yöpöydälläni on valittu värin mukaan, en suinkaan lue niitä :) Luettavat ovat piilossa.

4. Pystyn pohtimaan monimutkaisia käsitteitä ja keskustelmaan niistä muiden kanssa. Autossa kartanlukijana yleensä sanon, että pitää kääntyä vasemmalle ja samalla osoitan oikealle. Ja loppuviimeksi olisi kuitenkin pitänyt mennä suoraan.

5. Nukun vuoroöin patjani oikella laidalla, sen keskelle ja vasemmalla laidalla. Kulutan sitä tasaisesti.

6. Kiristän turvavyötäni minuutin välein istuessani autossa. Luin joskus, että suurimmalla osalla se on liian löysässä. Neuroosi oli valmis.

Siinäpä nuo, eivät ihmeellisiä, tai edes hauskoja. Mutta minun omiani kuitenkin...

Loppuuko niiltä aika elämässä,

jotka eivät sitä osaa käyttää,

olla ja elää,

nyt ja tässä?

Elävät kenties menneisyydessä,

sen muistoissa ja tunteissa,

niissä, jotka nyt ovat jo kateissa ajan hämärissä.

Vaiko elävät he tulevaisuudessa,

toivossa ja unelmissa,

sen haaveissa ja pehmeissä pilvilinnoissa.

Meidän tulisi osata nauttia elämästä,

ei elämällä tulevaisuudessa tai menneisyydessä,

vaan nykyhetkessä,

aivan nyt ja tässä.

Musta on väri surun ja suojan,

violetti henkisyyden, positiivisuuden.

Elinvoimaa ja seksuaalisuutta uhkuu punainen,

oranssi taas väri innokkuuden.

Vaaleanpunainen on väri Amorin ja Eroksen,

luovuutta ja rauhaa sisällään pitää vaaleansininen.

Tasapainoisuutta ja ystävyyttä rakastaa vihreä,

sininen taas älyä.

Ei väreistä yksikään luo koko ihmistä,

mutta ne kaikki yhdessä

ja olet lähellä täydellistä.