Mopsi's

No niin, nyt on kalenteri täynnä luentoja. Eksyi sinne merkintä päälääkärillekin. Elämä on taas jälleen parin vuoden jälkeen kalenteripaperilla elettyä. Se läpyskä kertoo, mihin menen ja milloin.

Iski ahdistus. Ihan yhtäkkiä. En kerro miksi, mutta iski. Paniikki jopa, ahdistuksesta. Vittua. Miten tämä laukaistaan?!?

Vaatesuunnittelijan ohje hänen uimapukujaan esitteleville malleille ennen valokuvausta: "If you don't like it, I don't give a shit. Just make it look good!"

Voisiko joskus sanoa oppilaillekin noin? Ihan sama huvittaako, tehkää!

Mieli tekisi. Täytyy kuitenkin olla motivoiva ja rakentava ja blaa blaa.

:)

Kamerani on käytössä, kun vain tietoisesti muistan sitä käyttää. Bf ei ole erityisemmin innostunut kapistuksesta, mutta olen muutaman verrattoman yllätetyn ilmeen saanut hänenkin kasvoiltaan tallennettua :)

Ohessa olevan kuvan räpsäisin Raumalta. En ole ennen nähnyt hämähäkkiä aterioimassa. Ko. lajiin liittyy vielä sellaisiakin ihania muistoja, että noita vaelteli teini-ikäni kämpässä laumoittain, kunnes tajusin mistä ne tulivat. Yhtenä yönä heräsin, kun tuollainen käveli naamallani. Trauma! Ja saatoin huutaa. En mennyt takaisin nukkumaan, ennen kuin olin käynyt koko huoneen taskulampulla läpi. Löysin 8 samanlaista lisää. Pyydystin ja heitin ulos. Yök.

Olen kielellisesti lahjakas ja pystyn kielen avulla tekemään ja toimimaan paremmin kuin monet muut ihmiset. Jään harvoin sanattomaksi; eri asia on, haluanko sanoa jotain.

Kielellisestä lahjakkuudesta sen verran, että nykymaailmassa se on vertaansa vailla oleva lahja. Teit mitä vain, hyödyt siitä, että pysty verbalisoimaan haluamasi ajatukset tarvittavalla tavalla, oli kyseessä sitten mikä tahansa virallinen tai epävirallinen asiayhteys. Taito osata kirjoittaa ja puhua sitä kieltä, jota tilanne vaatii, ei ole todellakaan itsestään selvä taito. Valitettavan usein tapaa ihmisiä (tai oppilaita), jotka eivät osaa tai pysty sanomaan, mitä ajattelevat ja mitä haluaisivat sanoa. Heiltä puuttuvat sanat tai tottumus puhua ja verbalisoida ajatuksiaan. Kuinka monta suurta ajattelijaa maailma on menettänyt niissä ihmisissä, jotka eivät ajatuksiaan ole tekstiksi muuttaneet?

Noksun kanssa parannettiin maailmaa kolmen punkun voimin (neljäs ja ainoa, jota olisimme halunneet maistaa, oli selvästi korkkivikainen :( ). Nyt näin aamutuimaan, neiti noksu näyttää sangen hehkeältä juuri kömpiessään pedistään keittämään minulle kahvia :P

___________________________________________________________

Otsikkoon palatakseni, keskustelufoorumin otsikot viittaavat enemmän ja enemmän homouden ja uskon(non) sekä kirkon väliseen suhteeseen. Onko aihe vain pinnalla vai onko uskontoon liittyvät asiat jotenkin vereviä homojen keskuudessa. Seuraan keskusteluja yleensäkin vähän sivusilmällä sen tarkemmin paneutumatta niihin. Kuitenkin välittyy vaikutelma, että uskonto (tai kirkko tai usko, mistä nyt puhutaankin milloinkin) herättää tunteita erityisen paljon ranneliikkeen keskustelijoissa.

Minun puolestani tämä kirjoitus on paremminkin vain huomio, ei kannanotto keskustelujen sisällöstä. Jotenkin vain, aiheen ei kiinnostaessa minua, kaipaisin muunkin sisältöistä keskustelua vaihteeksi.

Ahdistaa!

Jestas!

Ehkä se on kotiinpaluukrapulaa, mutta ahdistaa ihan helvetisti. Sellainen olo, että halkeaa. Kamalaa.

Mihin tämän(kin) purkaisia?! Vähän tänne, huudan ja raivoan.

Jotenkin outo olo palata takaisin "kotiin", kun ei tämä sellaiseksi vielä ole muuttunut. Pyykki peseytyy tuolla hissukseen ja maali kuivuu keittiössä pienen hyllymaalailun jäljiltä. Kaipaan alkoholia...!

Tulee hulluksi täällä, kun on vaikka mitä tehtävääkin...huoh.

raks raks raks...

Ja pitäisi (ja pitäisi ja pitäisi) bodailla...tekee mieli vaan syödä, prkl...ehkä johtuu tästä olotilasta. Käsittämätön ahdistus, ehkä turhautuminen, ehkä vittuuntuminen, tiedä häntä. En pidä tästä.

Oloa ei paranna se, että vietän ensimmäistä koti-iltaani yksin. Pitkä aika, kun olen ilman poikaystävääni ollut (vaikka tämä omalla tavallaan mukavaa onkin, kun en täällä kämpässäni ole ehtinyt mitään puuhailla). Keitän nuudeleita ja hukutan ne öljyyn...mässäilen...muuta olekaan tehnyt viimeiseen 8 viikkoon. Prkl.

Huoh.

Puuh.

Kitinää ja valitusta virutaaliyhteisölle. Säälittävää. Todella säälittävää.

No, elämä on, säälittävää siis. Ehkä haen kaupasta bisseä ja liityn Puolalan puiston teinien joukkoon. Ehkä, ehkä, ehkä...

Huoh.

Vittu. :/

Kesäduuni on plakkarissa.

Opiskeluduuni alkamassa.

Kumpi hyvä, kumpi huono, kertokaa se.

Keskusteluun on jälleen ilmestynyt tuo otsake "missä tapasit kumppanisi?"

Kumppanin tapaaminen on outo asia. Jotkut etsivät ikänsä löytämättä, jotkut eivät etsi, mutta löytävät. Toiselle annetaan neuvoksi, että älä etsi se tulee kyllä, toiselle, että ulos etsimään.

Monet löytävät, toiset onnellisemman ja toiset vähemmän onnellisen parisuhteen. Toiset eivät löydä. Toiset ovat onnellisisa ilman.

Itse etsin ja löysin jotain epätäydelistä. Se täydellinen tuli sitten puolivahingossa, etsimättä. Kyllä kaikille joku on, uskon. Se on monesti itsestä kiinni, sekä siitä mitä hakee.

Mitään viisauksia ei varmaankaan voi sanoa, muuta kuin ikivanhan ja kuluneen "ole oma itsesi".

...se, että voi purskahtaa nauruun kesken suudelman :)