Myöntäkää, kuinka moni lähettää noita kirottuja maailmaa ekologisesti tuhoavia pahvilappuja vain, koska "niin kuuluu tehdä"?
Ostakaa rahoilanne vaikka lehmä tai kanoja tai kouluja tai kaivoja tai mitä vaan, mutta ei joulukortteja. Niiden ainoa hyvä puoli on ihmisten työllistyminen Itellan palveluksessa joulusesonkina.
Massaidiotismia.
Kyllä, olen tätä mieltä.
Niinhän se on, emme kykene mahdottomuuksiin. Kiinnostavaa tässä(kin) on se, että mitä enemmän yritämme sitä vähemmän kykenemme saavuttamaan. Joskus sillä vähemmällä siis todellakin saa aikaan enemmän.
Meikäläisen light-burn-outit tulevat juurikin niissä tilanteissa, joissa on miljoona pientä asiaa muistettavana ja tehtävänä samanaikaisesti. Jostain syystä opettajan duunia tehdessäni eivät monet pienet asiat haittaa, mutta omassa arkielämässä ne alkavat ahdistaa heti.
Mitkä ovat työntekijän/-tekijöiden mahdollisuudet vaikuttaa omaan työhönsä nyky-yhteiskunnassa? Ihmisiä laitetaan niin helposti pellolle asenteella "do it or leave!", että eipä siinä asuntolainaansa makseleva juurikaan voi mitään tehdä. Ihmisiä kuristetaan ja kiristetään. Ja sitten ihmetellään viattomasti, että miksikäs nyt niin huonosti voidaan. No, eihän tämä mitään uutta ole. Se vain ärsyttää joka kerta todeta kuinka tyhmä eläinlaji ihminen on. Harva laji tuhoaa itseään niin tehokkaasti kuin ihminen.
"To deal with loss, fling yourself back to life."
~ a Lady from a tv-series
Aijjai kun tekee hyvää olla välillä taas kyyninen. Poikaystävä on poissa muutaman päivän ja olen näyttänyt lähinnä naamastani ihmisille sen norsunvittumaisen ulkomuodon. Olen olemustani ryydittänyt kyynisyydellä, umpimielisyydellä ja yleisellä vittuuntuneisuudella.
Tekee ihan hyvää taas vaihteeksi olla jaksamatta aina hymyillä.
_______________________________________________________
Miksi poikaystäväni ei pysty katsomaan sairaalasarjan feikkileikkausta, mutta nauraa kippurassa kotivideoita, joissa oikeasti ihmiset loukkaavat. Minulla taas vaikeuksia katsoa niitä.
_______________________________________________________
Voisin seuraavan joulun, siis 2009, viettää olemalla viettämättä joulua.
_______________________________________________________
Pitäisi kai pitää kevyttä taukoa juomisesta. Olen tällä viikolla juonut joka päivä alkoholia, joskaan en suuria määriä (tai no, maanantaina enemmän, torstaina pullon viiniä). Tipaton tammikuu on vaan niin out ;D. Ehkä tipaton tiistai?
_______________________________________________________
Kotivideoista puheen ollen, niitä tässä katselen kirjoitellessani, ihmiset ovat tyhmiä olentoja. Erityisesti nuoret miehet. You get what you deserve...
Hmm
Onko tietämättömyys seurauksista yhtä hyvä syy tehdä jotain kuin jättää tekemättä? Voiko sitä, ettei tiedetä tarkalleen jonkin asian seurauksia, käyttää yhtä hyvin perusteluna tehdä asia kuin jättää se tekemättä?
Yleensä kun tuntuu olevan ajatuksena, että jos ei tunneta seurauksia, ei tehdä asiaa A. Mutta miksei voisi ajatella, että ei tiedetä olevan seurauksia asialla A, joten se voidaan tehdä?
Yksin artikkelin koostaminen gradustamme oli helvettiä. Kahdestaan se sujuu helposti. Toimimme parini kanssa yhtenä paremmin kuin eriksemme mitä tulee kirjoittamiseen ja tutkimuksen tekemiseen.
...mut sit kuitenkin näin ku niin, mutta ei mee näin ku noin, ja on se niinki, paitsi näin, ettei oo noin ku on sillee, mut toisinaan tällee, jos toi onki tollee, vaikka se onki näin.
Juurikin noin se on. Elämä. Usein. Kaikki liittyy kaikkeen, eikä mikään liity mihinkään. Paitsi tietysti riippuu keneltä kysyy, jos kysyy, mutta totta kai...
:)
Harmaudessta huolimatta ulkona on valoisaa. Mustien verhojen läpi siivilöytyy kevyesti valoa huoneeseen. Muhkean, kevyen, pumpulinpehmeällä satiinilla verhotun täkin alla poikaystävä ryömii lähemmäs ja kaivautuu syliin. Hiljaista hengitystä. Koira tuhisee jossain peiton kätköissä. Lämmintä ja pehmeää. Kaupungin äänet vaienneet itsenäisyyspäiväksi.
"rakastan sua kulta."
"nii mäkin sua."
Rauhallinen lämmin tuhina jatkuu.
Voisiko enää ihanammin herätä päivään?!
voi että nauran, ja olen ihan selväkin :D Elämä on toisinaan ihanaa, yleensä toisten ihmisten ansiosta.
Jep.
Tällä viikolla olisi vielä toinen tentti. Paljon muutakin elämää mietittävänä. Pieniä arkipäiväisiä asioita. Puro niistä kasvaa, virtakin. Jätän tentin väliin ennen kuin kuuluu poks. Olen liian vähän lukenut muutenkin siihen, vaikka tentti on helppo.
Myin akvaarioni. Sen siirtäminen on eräänlainen insinöörioperaatio, se kun on kooltaan 1000 litrainen. Sen saaminen ulos kapeasta ovesta vaatii vähän pohdintaa.
Joulu tulee. Minun sukuni on yhtä kuin äitini äidin lapset ja hänen lapsenlapsensa eli tätini, setäni ja serkkuni. Äitini on vanhin lapsista ja hän on yleensä joutunut järjestämään viimeisen 30 vuoden aikana suurimman osan sukujuhlista; olemaan keittiössä kun muut pitävät hauskaa. Häneltä olen oppinut organisointitaidon yleensä kuten myös kutsujen pitämisessä. Kiitos siitä.
Tämä vuonna päätimme serkkujen kesken, että kun mummu on jo vanha ja myy talonsa (suvun keskus, mummola, jonka yksi sekuistamme ostaa, eli jää sukuun, jee!) niin voisimme viettää siellä eräänlaisen "viimeisein" joulun, kun suvun matriarkka sitä vielä hallitsee. Pointti on se, että neljä sisarusta, tätini ja setäni ja äitini VAIN maksavat joulun, serkkujen keksken teemme KAIKEN muun. Näin siis tämä teettä vähän suunnittelua (kun yli-innokaana organisoijana olen jotenkin automaattisesti omaksunut tiedottajan ja tilinhoitajan velvollisuudet, sekä toki osani ruokien valmistelusta).
Hankin pakastimen yksiöön. Tilaa ei ole. Pidän ongelmanratkaisusta ja yksiön tilankäyttö tehokkaasti on nimenomaan sitä, ongelmanratkaisua. Mutta kun sitä ei ole kapasiteettia harrastaa, alkaa lähinnä vituttaa jo toimivien ratkaisujen muuttaminen pakastimen takia, joka on kuitenkin tarpeellinen. Valintoja (joskin nämä täytyy kyllä tehdä ihan älyllä, tunteet kun sanovat vuokraamaan 200 m2 talon merenrannalta ;).
Lauantaina tulee vieraita. Mitä syötän heille? Pienimuotoiset itsenäisyyspäivän gender blenderit: naisille jotain miehekästä asustusta, miehille naisellista. Karsi erään heteroparin jo pois, tuo vaatimus kutsussa :D. Mutta neuroottisuuteni asuntoni suhteen, pakastimen luoma epäjärjestys ja lähestyvät kutsut stressaavat liikaa. Tyhjästä tavallaan, mutta mitäpä olisi ihminen ilman omia neuroosejaan?
Pitäisi kirjoittaa kolme esseetä naistutkimuksesta, yhteensä 45 sivua. Aiheet suhteellisen vapaavalintaisia. Tätä tehtävää tavallaan odota, koska saan VAPAALLA aikataululla perehtyä suht kinnostaviin aiheisiin. Pitäisi vihdoin kirjoittaa gradusta tieteellinen artikkeli, mutta siinäkin on positiivinen pluspuoli: teen sen graduparini kanssa yhdessä ja meillä ei ole ollut kuin helvetin hauskaa yhdessä työskennellessä. Viinipullo meesiin ja vrkauden työ.
Sitten graduohjaaja taas kärtti jatko-opintoihin. Huoh, kun en tiedä. Vielä on tämä maisteri finalisoimatta. Sitten haluan valtio-oppia. Toisaalta, tekisin väikkärini koulujen johtamisesta, joten se ei olisi ainakaan huonosta ajatellen, että olen uraani kaavaillut ihmisten johtamisen parissa. Voisihan sitä ajatella ottavansa seuraavan viisivuotissuunnitelmansa osaksi tutkimuksen. Tekee sitä sitten valtsikan kandiopintojen ja työn ohessa (näkis vaan!).
Mitä mieltä olette, saanko mitään lisäarvoa pelkästä kasv.t.tohtorin arvosta, vai tuleeko lisäarvo pelkästään tutkittavasta aiheesta (tohtoreita kun on joka paikassa nykyään)? Vai tuleeko siitäkään? Hyötyajattelua vaan, kannattaako, saanko oman panokseni takaisin reaalisesti? Jos siis ei ajatella sitä, että totta kai oppisin helvetisti johtamisesta tuon työn tekemisen aikana. Kirjoittaisinhan käytännössä kirjan aiheesta, joskin kapea-alaisesti.
Mitä muuta? Kevät täynnä opintoja. Kesätöistä ei hajuakaan. Kelalta tulee keväällä JUMALATON lasku opintotukien palautuksista.
Niin, että overload :) Mutta saanen huomauttaa, että tällä kertaa ovat kyseessä arkiset huolet, eivät päänsisäiset. Ja tässä elämäreflektiossa olen oppinut näkemään, että minulla on ihana ja rakastava poikaystävä, hyviä ystäviä ympärillä, toimiva perhe, suhteellisen mukava elintaso (mitä nyt pieniä kupruja :) ja tulevaisuus valkoisena miehenä on suhteellisen avoin (mitä nyt homoutta vähän, mutta tuskin mitään lasikattoja on vastassa, tai 80 sentin euroa tms.; munista on hyötyä muuallakin kuin vessassa ja sängyssä :P).
Nih, arkioverload siis, sellainen, josta kaikki kärsivät. Jätän siis suosiolla tentin väliin ja vapautan aivokapasiteettini pohtimaan kaikkea muuta, jonka muuten joutuisin väkisin yrittämään änkeä johonkin pois mielestä. Ei onnistu.
edit: enkä jaksa jatkossa suuremmin välittää kirjoitusvirheistäkään, so deal with it :D
editedit: tähän sopii vielä mopsismi, joka kerran pöllähti mieleeni: "Joskus yrittämällä vähemmän, saa aikaan enemmän." Että moon sitten fiksu ;P