Pakko luokitella

Tuli tuossa taas mieleen, City-lehden bi-artikkelista kun lukaisin lyhyen uutisen, että miksi tosiaan tarvitsee luokitella homoihin, lesboihin tai bisseihin tai mihinkään muuhunkaan ryhmään.

Oma koulutukseni tosin tarjoaa joitan yleisiä vastauksia. (Mitvit? Ai, ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen tänne bloggailuni aikana - ja usein tämän ikkunan minimaalista kokoa kirotessani, huomaan oikeassa alakulmassa mahdollisuuden venyttää kirjoituskenttää...).

Takaisin asiaan. Niin, ihmisen aivot toimivat vähän karsinan tavoin, tai oikeastaan navetan. Päässämme ei voi olla sellaista tietoa tai tiedon murusia, joita ei ole liitetty johonkin suurempaan kokonaisuuteen. Ei ole irrallista tietoa siis. Ihmisen aivot luokittelevat kaiken ja sellainen tieto, joka ei oikein mihinkään mahdu, ängetään väkisin johonkin liittyväksi. Tietorakennelmat tietysti elävät ja muuttuvat siten koko ajan. Klassinen esimerkki on esim. lapsi, joka ei ole eläessään nähnyt muuta kalaan liittyvää tietoa tai kuvaa kuin lastenkirjan kuvan hauesta, jolla on siivet. Kunnes tietoa tulee lisää, luulee lapsi hauilla olevan siivet.

Jos siis vastaan tulee ihminen, joka alkaa puhua seksuaalisuudestaan, eivät muut tyydy luokittelemaan häntä vain esimerkiksi sukupuolen mukaan, koska seksuaalisuus on nostettu esiin. Ihminen täytyy sen perusteella saada sullottua johonkin päässä olevaan valmiiseen karsinaan.

Myönnän, että esitys on karkea ja jo osin siksikin, ettei tämä ole ihan täysin omaa alaani tai että olisin mitään sen suuremmin aiheesta opiskellut (tai no vähän, mutten muista enää kaikkea lukemaani :9 ).

Syy sille, miksi tieto liitetään kokonaisuuksiin, on yksinkertaisesti tietohallinnollinen. Jos päässämme olisi vain irrallisia "hakusanattomia" tiedonmurusia, ei niistä olisi mitään hyötyä, sillä emme pystyisi niitä noutamaan. Mutta kun tieto liitetään suuremmiksi, toisiinsa liitoksissa oleviin kokonaisuuksiin.

Toinen syy on tietysti ihmisen tarve määritellä itsensä johonkin ryhmään. Ryhmään kuulumisen tarve on sangen syvälle piintynyt ihmisiin, laumaeläimiä kun olemme olleet, joten siitä eroon pääseminen ei ole erityisen helppoa (tai edes tarpeellista nähdäkseni). Niin kauan kuin yksikin määrittelee itsensä kuuluvaksi johonkin ryhmään, niin kauan sellainen ryhmä on myös muiden käytössä määrittelyyn. Ja toisaalta, niin kauan kuin joku määritellään johonkin ryhmään kuuluvaksi, on sellainen ryhmä kaikkien käytössä. No, taas ärsyttävää yksinkertaistamista, mutta mitä voi vaatia sunnuntaiaamulta?!

Mutta periaatteessa emme voi aivoillemme mitään tietoisesta yrittämisestäkään huolimatta. Tässä mielessä ajatus siitä, että "en halua että minut määritellään" on enemmän tai vähemmän toiveajattelua. Siis silloin kun puhutaan toisen ihmisen suhtautumisesta. Yhteiskunnan sen sijaan olisi suotavaa käsitellä kaikkia mahdollisimman määrittelemättömästi yksilöinä eikä ryhminä.

***

Pienen selailun jälkeen löysin sangen tiiviin ja hyvän katsauksen mielen toimintaan ja tiedon rakentumiseen (joskin tästä puuttuu Vygotskin ja Piaget'n assimilaation ja akkomodaation käsitteet, joskin skeema on mukana):

http://www.uta.fi/tyt/avoin/verkko-opinnot/sosiaalipsykologia/kognitiivisuus.html