OppimisPaniikki

Tässä on monenlaista uutta näköpiirissä. Pitäisi opetella vähän markkinoinnin aakkosia, erityisesti asiantuntijuuden markkinointia. Pitäisi tehdä vapaa-aikana vähän tauluja ja opetella erilaisia tekniikoita. Työssä tulee vastaan ongelmia, joihin olisi mukava perehtyä oman pohdinnan lisäksi tutustumalla sopivaan kirjallisuuteen.

Ongelma on se, että näen jokaisen asian sellaisena, että siihen täytyy paneutua Kunnolla. Tarkoittaen sitä, että opiskelen kasan kirjoja ja yritän etsiä kaikki käytännön tilaisuudet perehtyä aiheeseen, jotta saan laajan ja kritiikin mahdollistavan kuvan aiheesta. Haluan tietää tarpeeksi pystyäkseni asiallisesti kritisoimaan ja kyseenalaistamaan opiskelemaani asiaa. Pelkka yhden tai kahden kirjasen lukeminen markkinoinnista ei anna minulle vielä tarpeeksi laajaa kuvaa alasta, jotta voisin oikeasti siitä jotain ymmärtää.

Alan tajuta, miksi ihmsiet ahdistuvat elinikäisen oppimisen edessä; mikään ei tunnu riittävän. Ihmisen aivot oppivat koko elinikämme uutta. Mutta se, jaksammeko aina opiskella ja tottua jälleen uuteen, onkin sitten eri asia.

On uuvuttavaa, jos jatkuvasti joutuu altistumaan jollekin uudelle. Toki arkipäivä on uusia tilanteita, mutta se, että pitää tiedollisesti omaksua uutta, on rasittavaa. Uudet tilanteet hoituvat vanhojen pohjalta mukavasti, mutta kun mukana on tiedollista opiskelua, eikä vain käytännön opettelua, on asia vaativampaa aivoille. Huonohko selitys. Tajuaa ken haluaa :)

Tunnen oloni riittämättömäksi, sillä en voi mitenkään osata kaikkea niin hyvin kuin haluaisin. Koskaan ei voi tietää, tietääkö tarpeeksi voidakseen kyseenalaistaa. Ja aina on joku, joka tietää enemmän. Liekö kyseessä oman vajavaisuuden myöntämisen ongelma perfektionistisen luonteen kanssa? Ehkäpä.

Kadehdin ihmisiä, jotka kykenevät vain makaamaan ja olemaan tyytyväisiä!