Haluanko olla luokanopettaja?
Työ on haastavaa ja sitä on paljon. Ollakseni hyvä opettaja, minun pitäisi nähdä valtavasti ylimääräistä vaivaa ja käyttää omaa aikaani. En halua omistautua ammatilleni kokonaisvaltaisesti, vaan pitää työn työnä. Tämä tarkoittaa kuitenkin sitä, että minusta ei tule niin hyvää opettajaa kuin haluaisin olla, tai niin hyvää kuin minun pitäisi olla, jotta työtä jaksaisin tai viitsisin ylipäätään tehdä.
Toki kaikissa ammateissa täytyy antaa itsestään enenmmän kuin muodollisesti vaaditaan tai mistä maksetaan. Opettajan ammatti on vain siinä mielessä erilainen, että työsi vaikuttaa niin suoraan niin moneen eri ihmiseen ja toisaalta, joudut olemaan päivän valtavassa vuorovaikutuksessa k o k o ajan, puhumattakaan hektisyydestä ja metelistä.
Kuormittaa aivoja aivan liian monella tavalla, niin kognitiivisesti kuin fyysisestikin. Voisin mielelläni tehdä haastavaa työtä ja vielä omalla ajallankin vähän, jos se olisi rauhaillisemmassa ympäristössä eikä kapasiteettini kuluisi ihmisten kanssa toimimiseen kokonaisuudessaan.
Ja lapset ovat kuulkaa vaativia vuorovaikutksen osalta. Joudut jatkuvasti tietoisesti miettimään mitä ja miten sanot ja et sano. Aikuisten kanssa säästyy paljon energiaa vuorovaikutuksessa siksi, että asetelma on niin kovin erilainen.
Kaiken opetuksen ja vuorovaikutuksen ohella pitäisi koko se homma vielä suunnitellakin. Opettajan ammatti on niin kamalan monipuolinen ja kokonaisvaltainen, että sen kantaminen vaatii ehkä enemmän kuin mitä olen valmis antamaan. Olisin hyvä opettaja, jos jaksaisin panostaa työhöni 80 h viikossa. En jaksa, joten en ole kuin korkeintaan keskinkertainen opettaja.
Toisaalta, yhteiskunta ei mitenkään kannusta hyvään opettajuuteen toimillaan. Päinvastoin edellytyksiä tuottaa hyvää opettajuutta - näin yhteiskunnasta viitekehyksenä puheen ollen käytän tuotantokieltä, jälleen taas...- on karsittu ja karsitaan jatkuvasti. Toki opettaja voi vieläkin ajatella, että hyvän opettajuuden toteuttaminen on itsestä kiinni, mutta jossain vaiheessa on ihan luvallista lapioida taakkaa ja vastuuta vähän ylemmillekin tahoille. Ei se tee opettajasta vastuunpakoilijaa, jos sanoo suoraan, että mulla on nää edellytykset tehä tätä hommaa näillä resursseilla, että turha tulla kitisemään, jos pikku-liisapetteri ei nyt opi soittamaan nokkahuilua - niitä ei ole hankittu ku kakaroiden tartti saada lyijykynät...
Ongelmallinen aihe sillä kuten todettu ja hoettu, opettajuus on jossain määrin kutsumusammatti ja täten sitä tehdään muiden arvojen pohjalta kuin taloudellisten ja silloin on kamalan helppo myös karsia. Toisaalta opettajat ovat myös työstään niin väsyneitä, ettei omia etuja jakseta edes ajaa. Liitto nyt on munaton. Puhinaa ja puhkuntaa on kyllä, mutta mitään ei tapahdu.
Mietin, että voisin hakea jotain työtä kokonaan toiselta alalta. Sitten kuitenkin olen koulutettu opettaja ja se työ on minulle sen vuoksi helpoiten lähestyttävä. Palkallakin elää, vaikka toisin kuin Aboa, en todellakaan ihan sille tulotasolle pääse - jos edes töitä on. Opettajan paikkojakaan ei ole mitenkään laajalti avoinna, toisin kuin annetaan ymmärtää. Niitä on itse asiassa todella vähän.
Yksi vaihtoehto on keväällä tehdä mahdollisuuksien puitteissa enemmänkin töitä ja samalla yrittää väkertää opintoja, mutta sitten kun väikkäri pääsee vauhtiin, hakea tohtorikoulutettavan paikkaa ylioopistolta. Koiranhommaa sekin on, en kiellä, ja opettajan duuniin verrattuna jopa huonommin palkattua (tai ainakin sisältää henkilökohtaista lisää, josta muodostuu iso osa palkasta). Voisin pitää yliopistosta enemmän kuin peruskoulusta.
Rahaa on jostain kuitenkin saatava. Työttömänä on ikävä olla, sillä tukijärjestelmä loputtominen lomakkeentäyttöineen on puuduttava jo ajatuksenakin :S Varsinkin kun opettajansijaisuudet ovat ennalta-arvaamattomia ja jokaisesta tienatusta eurosta jää vain 50 snt käteen, kun tukia lyhennetään asiotulojen mukaan. Onneksi sijaisuuksista tienaa ihan asiallisesti, peruspalkkana lienee noin 25 euroa/opetustunti. Vuokran eteen saa silti tehdä viikon töitä ja sitten pitäisi elääkin jollain :S
No, kai se on odotettavissakin, että kun 18 vuoden opiskelun ja 5,5 vuoden yliopistoelämän jälkeen on aika siirtyä edes osittain työelämään tai ainakin elämään, jossa joudut kustantamaan kaiken itse, on pientä kriisiä tulossa. Niin taloudellisen selviämisen kuin itse uuden elämäntilanteenkin hallinnassa ja totuttelussa ja...huoh :)
