Mopsi's

Näytetään bloggaukset heinäkuulta 2009.

Kuolemanpelosta ei saa kirjoittaa yöllä!

Kuolemanpelko on outo juttu mielestäni, tai ainakin pohdituttava. Ollessaan kuollut ihminen lakkaa olemasta (no, tästä voidaan keskustella, mutta meikäläisen näkökulmasta kemia lakkaa skulaamasta siinä vaiheessa). Puhun nyt yleensä kuolemasta ottamatta huomioon erilaisia tulkintoja siitä, milloin ihminen varsinaisesti on kuollut.

Niin, ihminen lakkaa kuoltuaan olemasta. Miksi sitä sitten pelätään? Ei ihminen mitään enää silloin tiedä tai tunne tai aisti, joten mitä pelättävää kuolemassa on. Pelkänemme siis itse asiassa ajatusta kuolemasta ja sitä, että tiedämme kuolevamme, emme niinkään itse kuolemaa.

Ja tässä kohtaa taas tajuan availevani jo kauan sitten kirjoitettuja sanontoja ja viisauksia á la "ei ole muuta pelättävää kuin pelko itse".

Pelkäämme siis itseämme ja omia ajatuksiamme (ja ajatusta niiden katoamisesta). Mielestäni on tyhmää pelätä omaa mieltään, mutta toisaalta, oma mieli on, no, k a i k k i mitä on, joten...

*tästä on poistettu monta kappaletta täysin pointless pohdintaa oman yksilön todellisuuden merkityksestä ja blaablaa-läpinää, joka ei johtanut mihinkään järkevään, vaan kuulosti vain yöllisen ylimielisiltä suurilta ajatuksilta*

___

Itse olen aina suhtautunut kuolemaan jotenkin välinpitämättömästi. Vähän samoin olen kyllä suhtautunut moniin muihinkin ikäviin asioihin. Tavallaan harrastan itsekidutusta laittamalla henkisissä asioissa, jotka tiedostan, pääni puskaan ja kärsin käsittelemättä asioita. Inhoan hautajaisia siksi, etten kestä toisten surua, se masentaa. Itsekästä, tiedän, mutta olen itsekäs paska, se nyt on selvä.

Kuolemanpelko on jotenkin, outoa. En saa ajatuksiani kiedottua aiheen ympärille. Itse en pelkää kuolemaa, mutta toisinaan ajatus siitä saa aikaan pientä pakokauhua ja tuon pakokauhun koen irrationaaliseksi kuitenkin samalla ymmärtäen sen syntymisen.

___

Vituttaa, kun en saa koskaan oikein perusteltua ajatustani siitä, että kaikki on turhaa. Ja joo martin, iisi vastaus tähän olisi se, että ehkä kaikki EI ole turhaa; sinistä on vaikea perustella punaiseksi.

Mutta jo kauan - lienee kyyninen viba meikäläisessä - olen jotenkin päätynyt kaikessa ajattelussani siihen, että oikeastaan millään ei ole mitään väliä. Taustalla vaikuttanee jonkinlainen reduktionistinen ajattelu. Esimerkiksi joku voi puhua rakkaudesta ja sen aiheuttamista ongelmista/tunteista jne. Meikäläisen päässä ajattelu kulkee jotenkin rataa rakkaus on aivokemiaa, joka voidaan hajottaa vieläkin pienemmiksi osiksi, jolloin itse tunne tavallaan lakkaa olemasta (vaikka se kai subjektiivisesti onkin olemassa ylemmällä tasolla ketjua).

Samaan ajatteluun perustunee ajatuksen kaiken turhuudesta. Onko millään mitään väliä, kun se kuitenkin tapahtuu vain pienten osasten vuorovaikutuksen johdosta täysin satunnaisesti. Mitä edes on ihmisen tietoisuus? Kaikki mitä on, on yksilön tietoisuudessa, mutta mikä se tietoisuus edes on. Ihanasti myös tämä kiertyy ympäri niin, että ajatus noista osasista on ajatus noista osasista on...

Tällaisia pieniä kyynikon ajatuksia ajattelen. Mielestäni kaikki on vain turhaa (joskin kai tämäkin tunneajatus voidaan omalla logiikallaan pilkkoa ja viedä siltä sitä kautta merkitys).

Ehkä vain ajattelen liian monimutkaisesti. Ehkäpä kyseessä on vain tapa viedä ikäviltä asioilta merkitys muuttamalla ne joksikin muuksi :)

(tässä kohtaa taas pohdin sitä, kuinka saatanan idioottimaista tekstiä kirjoitan tänne ja millaisen mölön kuvan annan itsestäni...semitunteellista paskanjauhantaa, jolla ei ole mitään substanssia, eikä edes kunnon mututuntumaa "tää vois olla näi" HUOH)

___

"Is it broken, working properly or did it ever even work right?" questions I'm asking myself, though not about me.

___

On taas vähän ikävästi sellainen olo, että seinät kaatuu päälle pikkuhiljaa. Ärsyttävää. Ei pahasti, mutta ahdistavasti kylläkin. Voisi muuttaa siis Helsinkiin pakoon :)

___

"Can't say what I want, 'cause being self-mentally gaged."

___

Olen varmaan tyhmempi ihminen kuin luulen olevani. Mikään ei ole niin tuskallista kuin luulla olevansa älykäs, saati luulla olevansa älykkäämpi kuin muut. Tuskin olen älykäs, mutta ehkä käytän aikaani enemmän asioiden pohtimiseen (=LIIKAA AIKAA)

___

Onko itsepetosta vai -suojelua, etten muista mitään noloa kokemusta tai tekoa elämäni varrelta. Tiedän, että niitä on ja paljon, muttei tule yhtään mieleen :S

___

Kaadoin jukurttia tietokoneelle, pöydälle, käsille ja kalliille matollenikin. Kun kumarrut, kädessä oleva jukurttikin kallistuu. Opin jälleen jotain uutta.

___

Mistä tiedän, koska ananas on kypsä? Ostin hienon ananksenkuorintajutun ja totta kai sitä pitää käyttää, joten ostin ananaksenkin. En vain oikein tiedä, koska se on kypsä.

___

Pakko lopettaa tältä illalta, kun alkaa tulla niin randomilla ajatuksia ja ilman mitään suodinta pään ja näppiksen välillä. Öitä.

What would I do had I the resources

Jos olisi varaa olla työskentelemättä, tekisin seuraavaa:

Opiskelisin ranskaa ja saksaa, ottaisin pianotunteja 3-5 kpl viikossa, alkaisin harrastaa ratsastusta ja kävisin arkipäivisin vähintään tunnin salilla henkkohttrainerin avustuksella siistimässä löysimpiä lihoja kuosiin.

Hankkisin koiran seurakseni ja matkustelisin.

Lukisin kasapäin kirjoja ja jättäisin niitä hyvällä omallatunnolla keskenkin. Opettelisin kunnolla kokkaamaan, leipomaan ja kondiittorin taitojakin.

Hankkisin itselleni mökin (jossa olisi tietysti piano ja kunnon keittiö, kuntoilun hoitaisin halkojen pilkkomisella).

Hankkisin itselleni asunnon Helsingista, Lontoosta, Pariisista ja Berliinistä. Usaan en mieli, koska näen sen vain suurena ostoskeskuksena ja hotellit on keksitty, jos satunnainen hinku sinne matkata tulisikin.

En ihmettele, että aatelismiehet ovat vieneet tieteitä ja taiteita eteenpäin, sillä he ovat olleet ainoita, joilla on ollut siihen resursseja ja niillä hankittua aikaa.

Teki mitä vain miten päin vain, elämä on liian lyhyt. Syy yrittää vai syy jättää yrittämättä? Mielestäni yhtäläinen perustelu molemmille :)

___

Ulkona on kylmä, toteaisin jos olisi viileää. Toisaalta voisin todeta, että ulkona ei sada/ulkona on mukavan viileää eikä hellettä/aurinko paistaa ulkona.

Olen ikuinen kyynikko, joka taistelee positiivisen näkemisen kanssa, mutta siihen kyllä kykenee. Yleensä vieläpä samassa tahdissa kyynisten ajatusten kanssa. Kyyninen on kuitenkin luonteeni ja tunnen itseni valehtelevaksi, jos menen jotain positiivista sanomaan, joka ei ollut ensimmäinen/vahvin ajatukseni/näkemykseni.

Näen kyynisen ja positiivisen puolen asiasta samaan aikaan, kyyninen vain tulee helpommin ja aidommin ulos. Positiivinen on aina ollut vittuilua meidän piireissä, ja on sitä vieläkin. Siksi katsonkin kaikkia positiivejä kieroon: "vittuiletko vai mitä selität?!".

Hence the inability to take a compliment.

Tragedia ehkä, mutta jotenkin nautin kyynisyydestä. Se toimii oikein mukavana suojamuurina aina välillä. Ja siihen kuuluu myös itsestä leikin tekeminen, oli se sitten hyvä tai huono tapa suhtautua itseensä. Minun mielestäni se on vain hyvä osata katsella maailmaa niinkin, että tajuaa oman idioottimaisuutensa :)

miniloma, well needed one

Olin viime viikolla siskon ja sen naisen kanssa siskon anopin perheen mökillä. Mukavaa oli ja viivyin yhden yön sijaan kaksi yötä. Mikäs siinä ollessa, kun siskon anoppi paasasi ruoat ja kahvit pöytään ja lämmitti vedet sun muut ja sai pelata lautapelejä hyvässä porukassa. Paljon tulikin pelattua :)

Siskon kanssa vähän parantaa maailmaa saunassa (johon se pöllähti alastomana...trauma mulle ;). Me ollaan siskon kanssa niin erilaisia ja kuitenkin tosi samanlaisia. Meidän parisuhteistakin löytyy paljon yhtäläisyyksiä niin kahdenvälisistä kemioista kuin ihan yksilöihinkin paikannettavista ominaisuuksista.

Löysin antiikkiliikkeestä Kustavista myös suloiset pienet lusikat, jotka kullanvärisinä sopivat mainiosti isoäidiltäni saaman valkoisen kullatuin koristein varustetun kahviastiaston kanssa. Ah, kuinka pikkusievää :)
___

Loma oli ihan mukava pieni todellisuuspako :)

On taas vähän prosessia mielessä...pääosin ihmissuhteiden osalta. Ei oo helppoo, ei.

___

Aurinkolaskua saaristossa...

doggy fever

omg, se iski, tauti....koirakuume :S

ei oo varaa, ei tavallista elämänrytmii eikä mitään järkee, mutta haluisin koiran. onneksi haluun kalliin koiran, joten en voi sitä hankkia vielä vuoteen pariin ainakaan.

ranskanbuldoggi kiikarissa. ihana rotu, vähä luonnetta, sopivan homo, mutta kuitenki aika hetero ku kuiteski bulldoggi kyseessä :)

onneksi ne maksavat niin paljon, eikä mulla oo taloudellisesti mitää mahiksia lääkäreihin tai vakuutuksiin, joten suapi odottaa vähän.

varmaa on, että koira mulle vielä tulee ja 99 % se on ranskanbulldoggi.

poikaystävä on kauheen huolissaan, että koira rajottaa elämää. totta kai se rajottaa, mutta elämä on valintoja. mä siedän, tai tyydyn (pieni piikki, <3) siihen, että ku saa jotain, nii täytyy yleensä jostain myös luopua. ne on niitä vaihtoehtokustannuksia, jos menis tää termistö paremmin perille :)

ja sitä paitsi, koira on mitä parhain tapa tavata ihmisiä. käsittämätöntä, mutta koira rikkoo jopa suomalaisen melankolisen älä katso silmiin -asenteen. joutuisin koiran kautta tottumaan siihen, että joku vieras ihminen saattaa joskus jopa puhua minulle.

kyllä sen tietää, että on koiraihminen ja ei voi elää ilman koiraa. tai voi, mutta kun koiraan kerran tottuu, niin siitä tulee jotenkin elimellinen osa elämää. käsi hamuaa aina, että missäs se lämmin karvakasa onkaan. puhumattakaan liikunnasta: satoi tai paistoi, ulos meet. ja mä oon semmonen, että ku kerran ulos menee, nii kävelee sitten samoin tein tunnin lenkin. laihduin korani takia 33 kiloa aikanaan. en olisi muuten harrastanut ulkoilua (mitä nyt pari vuotta juoksin, mutta sitte alko pumppu reistata, vaikka eivät siitä vikaa löytäneetkään...friikkasin ja lopetin...)

tahtoo koiran. ei noksullakaan oo koiraan varaa ja silti sillä on eksoottinen nahkapallero...:P

mutta mä oon tästä kaksikosta se rationaalinen (tai no, aattelen ainaki nii...), joten odotan, että mulla on varmasti varaa ylläpitää isin pikku mussukkaa ;)

siis kattokaa ny totaki pentua.....aaawww