Mopsi's

Varjoissa elää meille tuntematon maailma,
todellisuus, jonka voimme aistia,
mutta jota emme voi koskea.
Maailma, jota emme ehkä haluakaan kokea.

Varjot ovat eläviä, liikkuvia,
kuitenkin meille tavoittamattomia,
lähestymistämme varovia ja ulottumattomiimme karkaavia.

Varjot hiipivät pois valon alta,
muuttavat muotoaan,
mutta pysyvät alati läsnä, katoamatta paikalta.

Varjoista yksi kun katoaa, tulee toinen aina tilalle.

Varjot ovat ahdistavia,
niihin kätkeytyy asioita, omia tunteita,
pelkomme ja epävarmuutemme on varjoissa käsinkosketeltavia.

Varjoissa on asioita, joista emme saa otetta
asioita, jotka meitä seuraavat armotta,
antamatta rauhaa, jättäen meidät suojatta, valotta.

Varjomme omamme on on aina mukanamme,
liikkuen kannoilalmme,
vaikka sen välillä kadotamme katseeltamme.

Se on vainoajamme.

Poetry is dead.

A proclamation has been given.

The muse has left the artist.
Leaving behind but an empty mind,
a state of hibernation of a kind.

The need to create still exists.
It's looking or a way out, not finding one,
cause there is none.

What's left is anxiety,
unerupted creativity.
Bottled feelings,
waiting to burst out,
giving my life a meaning.

Miksi kaipaan jotakin, mitä en voi saada?

Miksi haluan, jotakin joka on tavoittamattomissani?

Miksi turhaudun joka kerta, kun totean hamuilevani pelkkää ilmaa?

Ikävä, jota ei voi täyttää.

Hauskaa, miten innokkaita tokaluokkalaiset ovat sanomalehdistä! Ihan kuin uusi maailma, vaikka kaikille kotiin sellainen tuleekin. Innollla etsitään uusia juttuja ja kaikki mainoksista lähtien, saa lasten käsissä ihan uusia ulottuvuuksia, joita ei itse ole ajatellutkaan.

Vielä huominen pitäisi jaksaa.

Onneksi saa hieman ylimääräistä rahaa. Kävin alkossa hakemassa vähän itsehoitolääkettä, hyvää punaviiniä. En ehtinytkään tällä viikolla olla rauhassa kirjan kanssa, mutta voihan sitä punkkua oppikirjojenkin kanssa olla tuntien suunnitteluun "luovuutta" tuomassa :)

Oli porukka vähän levoton tänään...opella meinasi päivän loppupuolella jo suoni jos toinenkin revetä päässä.

Kun on viidettä kertaa puhaltamassa pillliin ja käskemässä 8 vee kersoja "pysymään rivissa, varpaat viivalla ja suut kiinni" ja ne muksut joka välissä häsläävät ihan muuta, niin...

Eiivät MILLÄÄN kuunnelleet tai edes pysyneet paikoillaan. Meinattiin avustajan kanssa jo laittaa koko porukka suihkuun ja luokkaan istumaan. Onneksi päästiin pelaamaan, otettiin lapsille uusi leikki, jonka parissa viimeiset 10 minuuttia (reaalisestihan liikunnantunnista jää pelaamiseen max 30 min) meni hauskasti. Sinällään jäi hyvä maku tunnista.

Olivat sitten sählänneet vielä käytävillä jotakin, vaikka osapuolleen talutin oppilaat ulos itse. Eivät olleet menneet. Käsittämätöntä. Saarnaa vaan viimeisen tunnin alkuun, kun itse sain palautetta "oppilaideni sähläämisestä". Palaute ei onneksi kohdistunut minuun. Että ne kersat ehtii.

Viimeinen äidinkielentunti menikin numeraalien parissa mukavasti. Jaksoivat istua hiljaa. Kummallista, mutta ehkä liikuntatunti vaikutti.

Luokassa olen taas myös saanut todeta yksittäisen oppilaan vaikutuksen koko ryhmään. Joukossa on yksi häslä, joka saa muunkin luokan sekaisin. Sellainen ärsyttävä kersa, joka ei tarkoituksella ole ärsyttävä, mutta kuitenkin on :D Oli niin enkelilauma, kun ko. oppilas oli pois ekat päivät. Ei ole villiintyminen siis minun syytäni :)

Vielä pari päivää pitäisi jatkaa alunperin vain parin päivän sijaisuutta. Muutenkin odotamme innolla kaverien kanssa influenssakautta. Se on vaan meille duunia. Tosin homma tehdään hengityssuojaimella varustettuna ja kädet koko ajan käsidesikulhossa lillumassa, välttäen myös menemästä kahta metriä lähemmäs yhtään oppilasta ;)

"Tosta puuttuu i:n piste!"

"Joo, laitetaan se siihen, mutta mitäs opettaja kysyikään?"

"Tostakin hei puuttuu piste!"

"Katos vaan, niin onkin. Hyvin huomattu, mutta mitä opettaja taas kysyikään?"

jne.

Aina käy niin, että unohdat pisteen, oli se sitten i:, ä:n tms. päällä, tai sitten jää t:n viiva tai mitä tahansa, ekaluokalle opetusta pitäessäsi ja taululle kirjoittaessasi.

Se on siinä sitten. Ekaluokkalaiset ovat aika ehdottomia ja mustavalkoisia ajattelultaan. Eivätkä ne tosiaankaan pääse sen pisteen yli.

Siihen sitä sitten jäädään kiinni, vaikka aivan muut asiat olisivat keskeisiä. Sen tietää, mutta silti aina unohtaa jonkin niistä hemmetin pisteistä :/

Noh, annettakoon krediittiä, huolehdin - joustavana siijaisena - kahdesta luokasta aamun ekalla tunnilla, eka ja toka luokka. Vähän oli semmosta sähläämistä, kun rehtori kysy tasan 10 minuuttia ennen tunnin alkua, voisinko mitenkään hoitaa 1. luokan matikkaa. Niillä tuli ekaa kertaa sanalliset tehtävät. Onneksi kaikki osasivat jo lukea...

No se lakko kesti tasan vuorokauden...

Lasi viiniä ja petti...

Ei tuu mitään...

:)

Hahaa! Klassikko :D

Netti mitään katkennut laskun takia; johto oli irti! Oonko blondi vai oonko blondi ;D

Mutta tuli nyt kuitenkin tehtyä päätös jättää mese vähemmälle. Pidetään se, vaikka tällä hetkellä se muodostaa varmaan 60 % sosiaalisesta elämästäni.

Blondi oon...johto irti....voi hitto sentään :D :D

Unohdin sitten maksaa nettilaskuni. Kas kummaa kun yhteys katkesi kesken istunnon :D

No, universumi (lainaan ystävääni) lähettää vaan viestiä: "Aika vähentää ajan tuhlaamista netissä ja ennen kaikkea mesessä."

Niinpä päätin pitää multimediavapaan viikon, television sallin uutisten ja muutaman elokuvan ajaksi, netin koulutöihin ja sähköpostiin. Muuten käytän aikaani lukemiseen ja ajattelinpä kirjoittaa lyhyen novellinkin. Antaas kattoa :)

Pullo punkkua ja kirja, ei hassumpi ajatus.

Jos jotakin kiinnostavaa mieleeni tulee, aion sen tänne kirjoittaa. Päiväkirjahan tämäkin tavallaan on.

Kurkottaa,
yrittää koskettaa,
jotain niin kaukaa.

Hamuta pimeässä,
yrittää saada elämässä,
irti jotain hänestä.

Railoon jään,
tuntuu kuin vajoaisi,
kädellään toista kättä yrittää tavoittaisi.

Aina ulottumattomissa,
tavoittamattomissa,
liusuu ote jään pinnassa.

Olen lämmin,
vedessä jäisessä,
vääjäämättä viilenin.

Tavoitteluni on turhaa,
alkaa jo paleltaa,
pääni vajoaa.

Jäätyy tunteet,
jään veteen,
ei jää mitään käteen.

Vesi jäädyttää minut,
hiljaa mielessäni ehkä jätän sinut,
on enää jäätävä vesi jäljellä, kylmyys olemassaolo ainut.

Turhaan, niin turhaan yritän etsiä pelastusta,
katsot tietämättäsi mieleni hajoamista,
vailla kätesi ojennusta.

Olin täynnä toivoa ja jäälle astuin,
toivoin, itseäni petin, on mieleni petollisin,
seurauksena sen sisältä jäädyn, jäihin vajosin.

Itseni tuhoan,
upotan,
lopulta hajotan.
Olenko vain kokematon?