Kulissin takaa

Näytetään bloggaukset syyskuulta 2007.
Seuraava

Oppihistoriallinen luento

Maanantaina kävin kotimatkallani katsomassa Åbo Akademin pääkirjaston Linné-näytttelyn. Itse Carl von Linné on käynyt kerran Turussa palatessaan Lapin-matkaltaan. Hänen nuoruudenystäviään, oppilaitaan ja kirjeenvaihtotovereita on ollut Turun Akatemiassa aikoinaan. Näihin kuuluvat muiden muassa Suomen luonnontieteen isä Browallius, Mennander, aikanaan Suomen ainoa akateemisesti koulutettu lääkäri Spöring ja tutkimusmatkailija Kalm.

B, M ja K olivat jokainen aikanaan Piikkiön kirkkoherroja (rahan takia). B ja M olivat fysiikan ja teologian professoreja sekä Turun piispoja, M myös Ruotsin arkkipiispa. K oli taloustieteen professori.

Spöringin poika oli James Cookin mukana kartoittamassa Australiaa ja kuvasi ensimmäisenä eurooppalaisena kengurun. Pojan muistomerkki on Rettigin palatsin muurissa ja hänen mukaansa nimetty katu Canberrassa. Mennanderin kaunosielupoika aateloitiin isänsä ansioista nimellä Fredenheim ja hän perusti Ruotsin ensimmäisen museon kuninkaanlinnaan. Tunnetut Gadolin-nimiset luonnontieteilijät ovat B:n tyttären jälkeläisiä.

Muutama vuosiluku vielä. Vuonna 1747 Turun akatemian runousopin professuuri muutettiin taloustieteen professuuriksi (mitä uusliberalismia!), vuonna 1749 julkaistiin maailmanhistorian ensimmäinen ruotsinkielinen väitöskirja Suomen Turussa, vuonna 1742 valmistui ensimmäinen lääkäri Suomessa yliopistosta.

"Täällä Suomen synnyinmuistot, täällä työn ja toimen puistot."


Kone

Sain tänään uuden kannettavan tietokoneen työpaikassani. Tämän merkki on HP Pavilion TX1250EO. Tässä on kahdentoista tuuman näyttö ja tämä painaa vajaat kaksi kiloa. Minun teknisellä lahjakkuudellani/kiinnostuksellani ei oikeastaan pitäisi vaihtaa mitään laitetta milloinkaan.


Ylevästä alaspäin

Yksi lempiradio-ohjelmistani on sunnuntaisin uutisten ja jumalanpalveluksen välillä lähetettävä Musiikkia Euroopan hoveista ja katedraaleista. Tänään musiikista vastasivat Boccherini, Mozart ja Händel.

Kävin Aboa vetus & ars novassa. Tarkoituksenani oli osallistua Turku biennalen opastukseen mutta näköjään osallistuin molempien museoiden kiertoon.

Aboa vetus, siis Rettigin palatsin alle kaivettu keskiaikainen Turku, on tähän saakka ollut minulle suunnattoman pitkäveteinen kokoelma kivikasoja. Hyvä opas teki jälleen ihmeitä.

Ars nova, siis Rettigin palatsissa toimiva nykytaiteen museo, esitteli suomalaisten ja barcelonalaisten taiteilijoiden yhteisnäyttelyn. Virkistävä käynti.

Ars novassa seuraamme liittyi kaksi museon työntekijää oppaamme rinnalle. Olisin halunnut tarttua miespuolista työntekijää persauksista ja raahata hänet vaikka museon vessaan parittelemaan. Oli sen verran minuun vetoava pakkaus. Pääsinpä taas asiaan, taiteen jalostava vaikutus toimii hitaammin joidenkin kohdalla.


Fauni ja satyyri

Kävin puolilta päivin suorittamassa kilometrin uimista. Mikä hieno esteettinen kokemus! Tarkoitan nyt viereisen radan/suihkun kaunista nuorukaista.

Ajattelin häntä mielessäni faunina: metsäaukiolla lepäävänä metsänhaltijana, joka ilman rihman kiertämää loikoilee valmiina keihästämään lähestyvän naaraan (tai uroksen, sillä kai fauneissakin on homoja).

Kotona tutkailin faunin määritelmiä. Yleensä niissä viitattiin kreikkalaiseen satyyriin. Molemmat puuhailevat samojen teemojen parissa, siis seksin ja viinin.

Faunin erottaa satyyristä siten, että fauni on keholtaan karvainen vyötäröönsä saakka ja satyyri on kokonaan karvainen. Molemmilla on sarvet, häntä ja sorkat.

Eräässä sanakirjassa satyyrin kuvainnollinen määritelmä oli elosteleva, irstaileva ja rietas (vanhempi) mies.

Niinpä niin. Meitä oli siellä uimahallissa fauni ja satyyri.


Seuraava