Scherzo-journalism


Täh.. jo joulukuu!!!!

Siis herranjumala tätä ajankulkua, vastahan oli kesä...
Pitäisi siis laittaa kuusi pystyyn kotosalle, olen jotenkin aina tykännyt joulukuusen koristelemisesta ja sen katselemisesta. Ja mielestäni kuusi ei oikein voi olla ikinä liian kitch... pidän jotenkin jenkkityyliin koristelluista kuusista (tietysti rajansa kaikella... pitää sitä kuustakin näkyä sieltä jostain välistä...). Mutta myös perinteiseen suomalaiseen tyyliin, olkikoristeilla, omenoilla, pipareilla ja lippunauhoilla koristelu kuusi on pelkistetyn kaunis :-)
Ongelman tänä vuonna tekevät pikku kisumiukkilaiset... pitääkö kopioida idea Stockalta ja heittää kuusi ylösalaisin katosta roikkumaan?

Kävimme viikonloppuna kiertelemässä hieman kirpputoreja halvat designlasi ostokset silmissä kiiluen ja kyllähän niitä sitten tuli löydettyäkin. Pääosin Kumelan tuotantoa, mutta yksi Wirkkalan pieni vaasi ja oletettavasti Franckin vaasi tarttuivat myös mukaan.. aivan pilkkahintaan, kummatkin 3€... Kumelan maljat ja vaasit maksoivat yhteensä sentään n 50€, mutta määrään nähden edullinen hinta... Snapsilaseja mainostettiin Franckin laseina, jota jo epäilimme kirpparillakin, mutta ne paljastuivat myöskin Kumelan laseiksi, ei hassumpi ostos 12€:lla... :-)



Paska lentää ja banjot soi

No tulis nytten sitten se talvi eikä vaan tällaista sohjovesipaskaa.
Helsingin säässä on pari huonoa puolta, tuulee aina, kun ollaan rannikolla ja ei ole kunnon talvea vaan jotain kamalaa marraskuuta yleensä koko se aika milloin sisämaassa on lunta maassa ja kipakka pakkanen.
Mutta, koti on siellä missä sydän on. Enpä täältä nyt heti ajatellut muuttaa pois, vaikka sohjoa riittääkin.

Ja autokin näyttää lähinnä mutakylvyssäkäyneeltä ;-D voi pikkuista... Onneksi muuten voin pitää työpaikan parkkipaikalla autoa, sillä kotikatu on niin kamalassa kunnossa, ettei sinne autoa saa tungettua lumikasojen ja kymmensenttisen sohjokerroksen sekaan millään.

Ah juu.. Boris oli sunnuntaina tuomarin paras luokassaan ja sai Excellent 1 arvosanan :-)
Se komea tuomaripaneelin pokaali jäi tuomatta kotiin tällä kertaa, kun joku ylisöpö Maine Coon pentupallero vei sen meidän komean teinipojun nenän edestä. Onneksi Boris pääsee seuraavassa näyttelyssä teiniluokkaan, eikä tarvitse ylisöpöjen pentujen kanssa kilpailla ;-)


Suomen Turuus

Olemme siis saapuneet Suomen Turkuun, huomenna on kissanäyttely, jonne Boris on ilmoitettu. Meille näyttely on ensimmäinen mutta Boris on jo kokenut ja palkittu konkari ;-)
Tämä ilta on mennyt hotellilla kissaa puunatessa, föönätessä, harjatessa ja kynsiä leikellen... Saldo, muutama verinaarmu...

Mutta, pitää todeta, että kun tulee tuolta kaukaa kaupungista tänne maalle >;-) niin kamalaa, kun täällä ei pidetä kaduista huolta! Liukasta on kuin niillä kuuluisilla jälkiliukkailla ja kylmää kuin helvetissä Lordin voiton jälkeen!
Kupumme täytimme paikallisessa ravitsemusliikkeessä, torin laidalla oleva Rico oli keskinkertainen ruoantarjoaja. Viini tosin pelasti kaiken.
Onneksi sentään sai S-Bonusta!!! (how common of us...)

Lisäksi kävimme tutustumassa paikalliseen gay-iltaelämään SuXes-baarissa, tosin tunnelma oli kovin lattea kahdeksalta illalla :-P
Totesimme samalla, että Yliopistonkatu on se katu mikä tarjoaa kaiken homoille... gay-baarin, antiikkiliikkeitä ja muutakin shoppausta :-D
Sekä hotellin vieressä Eerikinkadulla on pari aivan uskomatonta antiikki-/vanhaintavarainmyymälää!
Turussa on näennäisesti hyvä antiikkivalikoima, mutta valitettavasti myös hyvät hinnat....


Muutosta! Tai sitten ei...

Kuivakakkua tarjoamme vieraille tästälähtien!

Välillä tulee piimäkakkua, välillä hedelmäkakkua, välillä ihan vain perinteistä kuivaa kökköä. Ehkä tämä kuvaa blogiani parhaiten :P

Teetin muuten nahkatakin, siitä tuli aika hiano. Ensin ajatuksena (ainakin minulla) oli teetättää pikkutakintyylinen takki, jota kenties voisi pitää sisälläkin, mutta ensimmäisen kunnon sovituksen jälkeen totesin, että tästä kyllä tulee ulkotakki. Hieno tuli, ehkä jopa hieman militantimpi mitä olin alunperin ajatellut. Viisi senttiä lisää pituutta niin olisi vielä militantimpi :P
Jawohl!

Voisinkin jopa räntätä tänne kuvan kunhan kerkeän kameran kanssa huitomaan...
Kiitoksia siis Hard Design :-)


Evoluutiota...

Kävin juuri hierojalla ja kerroin hänelle, että nyt viimeisen viikon koko kroppa on ollut ihan jumissa.
Hartiat, kaula, niska, käsivarret, pohkeet ja likipitäen kaikki muutkin isommat ja miniskuukkelit lihakset ovat olleet aivan täysin viulunkielenä ja kosketusarat.
Yleensä tuollaiseen kuntoon saa lihaksensa kun on rääkännyt itseään salilla ja pumpissa ja spinningissä joka päivä viikon ajan, eikä ole venytellyt tippaakaan.
Mutta ei... nyt en ole edes käynyt puoleentoista viikkoon salilla.

Hieroja sanoikin, että minulla on flunssa.
Nykyiset flunssat ovat entistä harvemmin kuulemma "tavallisia" nuhakuumeita, vaan nämä pirulaisvirukset ovat oppineet oveliksi ja pistävät vain koko kropan juntturaan ja tyhmä ihmisorganismi vaan yrittää hieroa ja venytellä kipeitä ja jumittuneita lihaksiaan, jotka hieronnasta ja venyttelystä jumittuvat entistä enemmän. Ja virukset pitävät pippaloitaan.
Nyt tarkemmin ajatellen, minulla oli kurkku kipeä viime viikolla yhtenä aamuna ja parina päivänä minua yskitti hieman. Eli tauti ilmaisi olemassaolostaan kyllä. Nyt tauti ilmoittelee itsestään selkeämmin.
Hieroja sanoikin, ettei hän uskalla kovasti hieroa, ettei tauti innostuisi, mutta nyt tuntuu siltä, että se pöpö innoistui sittenkin.
Keuhkoissa tuntuu, päässä tuntuu, poskia kuumottaa ja kurkkua karhentaa.
Jep...

Eli muistakaa flunssan uudet ilmenemismuodot...


Kissanpäivät!

Meillä osataan nauttia elämästä, kuten kuvasta näkyy :-)
Pomo ja Boris ovat tykästyneet toisiinsa (ainakin näin ihmisnäkökulmasta katsottuna), tosin välillä pitää aina vähän purra toista...

Autoilu on muuten sitten kallista hommaa... joku hyväkäs oli päättänyt tarvitsevansa talvirenkaitamme ja eilen kun lähdin sitten niitä talvirenkaita vaihdattamaan, niitä ei sitten ollutkaan siellä kellarissa missä niitten piti olla.. nyt sitten metsästämään renkaiden ja vanteiden hinta-arviota, jotta saa vakuutuksesta jotain takaisin...
Samalla auton huoltokeikasta tuli vaivaiset 1700 Euroa kalliimpi kun piti ne uudet renkaat ja vanteet hommata.
Oujee...
Eilen vitutuskäyrä oli aamulla kohtalaisen korkealla, nyt onneksi se on jo hieman tasaantunut.. ainoa että saisi ne rengasliikkeet tajuamaan, että heidän pitää antaa se arvionsa kirjallisena... prkl...


Muanantai ja mulukuttaa

No lähinnä mulukuttaa kun pitää tulla töihin, mutta toisaalta ei tämä töiden teko hullumpaakaan ole kun saa palkkaa ja on kivoja työkavereita!

Koko viikonloppu meni ihan kotona hääriessä, nurkkiin oli kerääntynyt niin kamalat määrät kaikkea turhaa krääsää, että oli pakko ruveta raivaamaan kamaa. Siitä sitten tulikin kaksi kasaa, toinen kirpputorille ja toinen hanin siskolle. Lisäksi bongasin naapurirapussa tehtävän remontin takia uloskannetut eteisen priimakuntoiset kaapit, jotka nyt menevät myös hanin siskolle! Kierrätys kunniaan!
Ja jopa sain varattua Valtterin kirpputorille pöydänkin joulukuulle. Nyt vaan pitäisi raivata lisää kamaa, että saa sen pöydän täyteen.
Noh.. vielä on vaatekaapit käymättä läpi, jos vaikka sen raivauksen jälkeen kaappien ovet pysyisivät kunnolla kiinnikin...

Tämänaamuinen spinning sai virtaa minuun niin paljon, että teen pyhän lupauksen, että tästä lähtien yritän raahata perseeni spinning-tunnille joka maanantaiaamu klo 7:00!
Aivan mahtava tapa aloittaa viikko!
Lisäksi ohjaaja on pirtsakka tyttönen, joka ilmeisesti kuuluu seurakuntaamme ;-) Ainakin kovasti YMCA ja Scissor Sisters soivat ohjelmassa ;-)

Pitäisköhän vetää YMCA jumppa tässä loossissa....


Haaste!!!!

Apuva!!!
Kauneuspilkku oli jättäny mulle haasteen jo aikoja sitten ja vasta nyt huomasin...
Anteeksi :-)

Eli viisi viisua pitää mainita...
Tässä on vielä säännöt kopsattuna jälleen kätevästi Kauneuspilkulta :-)

Säännöt: Listaa viisi laulua, joista pidät tällä hetkellä.
Ihan sama, mitä genreä ne ovat, millaiset sanat niissä on
tai ovatko ne edes hyviä, mutta niiden täytyy olla lauluja,
joista todella nautit tällä hetkellä.
Tämän syksyn parhaat biisit, jotka saavat olla joko täysin tuoreita
tai mahdollisesti vanhempia tapauksia.
Postaa siis lista näistä viidestä tämän hetken lempparilaulusta blogiisi
ja haasta sitten viisi muuta bloggaajaa samaan!

Madonna - Hung up
-Tämä biisi on vain jotenkin jäänyt päälle sen ilmestymisestä saakka. Aivan ehdoton siivouspäivän biisi! Koko levy on oikeastaan kaikkein parhaimmillaan kun itsellä on lattialuuttu kädessä ja voi jammailla Madonnan tahtiin. Toim. huom. ei sentään jumpperissa ja korkkareissa... vaan nahkahousuissa ja tanktopissa... siinä oli naapurin tytöllä pokassa pitelemistä kun ryykäsi samaan hissiin kanssani, kun vein roskia :P

Poets of the Fall - Locking Up the Sun
-On vaan pirun hyvä, ei mitään muuta syytä

The Verve - Bitter Sweet Symphony
-Silloin joskus videon "asenne" kolahti ja myös biisikin. Nostalgiaa.

Mory Kante - Yeke Yeke (vai miten se kirjoitetaan)
-Tästä tulee aina hyvälle mielelle ja samoin tämä biisi oli yhdellä ensimmäisistä ikinä omistamistani CD-levyistä, joka on nyt jo hukkunut jonnekin

U2 - One
-Tästä tulee aina mieleen '97 stadionilla kun U2 soitti One:in viimeisenä kappaleena ja screenillä loisti jättimäinen punainen sydän... tulee aina kaihoisa mieli.

Jatkohaaste... hmmm.... Druusi, Aboa ja joku jota ei ole vielä haastettu :D