Täällä taas, maailmankaikkeuden tylsyyden keskittymässä ja tiivistymässä. Olen tällä viikolla ainoa vieraileva tähti toimistolla, pirun fantsuu!!!
Onneksi pääsen torstaina jo täältä pois.
Pääni on omituisen tyhjä, en jaksa sen kummemmin ajatella tänään maailmanmenoa. En edes vaivautunut ulostautumaan hotellista työpäivän jälkeen, ei vain yksinkertaisesti innostanut, ei niin pätkääkään. Hassua sikäli, että juuri tähän samaan aikaan vuodesta, maalis-huhtikuussa, viimeiset pari-kolme vuotta mulla on iskenyt aivan järjetön motivaation puute töiden suhteen. Sitten taas kohti syksyä motivaatio taas hiukkasen kasvaa. Hain pari viikkoa sitten uuteen työpaikkaan, mutta vielä ei ole kuulunut pihaustakaan takaisin. Alkaa vähitellen kyrsimään tämä nykyinen homma, tämä homma nimittäin tekee ihmisestä kyynisen ja jollain tavalla perusnegatiivisen, sitä en haluaisi olla. Lisäksi tämä jatkuva reissaaminen stressaa aika helvetisti, vatsa on sekaisin jatkuvasti, unihäiriöitä vaikka muille jakaa, puhumattakaan sosiaalisen elämän täydellisestä romahtamisesta. Mutta ajattelen sentään asian näin, että parempi tätä hommaa on nyt tehdä kun vielä jaksaa, kuin nelikymppisenä raakkina. Sitäpaitsi, aika paljon hyödyllistä kokemusta tässä saa: työskentelyä erilaisissa business-kulttuureissa, minusta on tullut entistäkin avoimempi,mutta samalla hieman piilorasistisempikin (ne kansalliset stereotypiat monasti pitävät paikkansa). Oikeastaan rasistisuuteni on kasvanut eniten suomalaisia kohtaan, hassua sikäli, älkääkä kysykö miksi. Bongailemme monasti kahviloiden terasseilla ihmisiä ja yritämme samalla arvailla heidän kansallisuuttaan, suomalaiset monasti näkee kilometrin päähän ;-D kyllä koira koiran tuntee..... vähän kuin homo homon :-)
