Scherzo-journalism

Näytetään bloggaukset kesäkuulta 2008.

Parantelua...

Vielä tämä viikko sairaslomaa. Ensi viikon maanantaina jälleen lääkärille jutustelemaan, josko olen kunnossa menemään töihin jo.
Verenpaine ei ota kyllä asettuakseen ja tänä aamuna sain taas ahdistuskohtauksen kun yhtäkkiä rupesin ajattelemaan työasioita.

Kävin kotopuolessakin juhannuksena, rauhallinen juhannus taas kerran. Kotosalla kyllä pääsi loistavasti irti kaikista työasioista, jotka mylläsivät mielessä. Mutta ei siellä silti olisi pidempään jaksanut viipyä. Vaikka kyseessä onkin "koti" se ei ole ollut sitä minulle enää moneen vuoteen, jotenkin on aina sellainen olo että olisi kylässä. Varmaan se vanha sanonta pitää paikkansa "Siellä koti missä sydän".

Onneksi vanhan orjapiiskurifirman palveluksessa on jäljellä enää pari kuukautta. Lisäksi, että aloitan uudessa työpaikassa, minut myös valittiin Haaga-Helian International Business Management -koulutusohjelmaan. Nyt pitääkin sitten pähkiä pistänkö taas elämäni kerralla uusiksi, opiskelua ja uusi työpaikka, kaikki kerralla.

Decisions, decisions...

kahvia....


Almost Burn Out...

Jep... tällä viikolla sitten meni yli, töissä siis.
Viikon puolen välin paikkeilla alkoi tuntua fyysisesti, etten vain jaksa. Torstaina kävin työterveyshoitajalla ja jonkin aikaa juteltuani hänen kanssaan, hän totesi, että minulla on kaikki tyypilliset ylirasituksen oireet. Ahdistus, kurkun kuristustunne, voimattomuus, väsymys, rauhattomuus, jne...
Verenpainekin oli aikas mielenkiintoisissa lukemissa 135/114, kun alapaine ainakin on normaalisti minullakin siinä 80 tietämissä.

Hän käski pitää silmällä verenpainetta viikonlopun maanantaiaamuun asti, jolloin minulla on taas tapaaminen terveydenhoitajan kanssa ja keskiviikkona sitten työterveyslääkärin kanssa.

Hoitaja käski myös listata kaikki työtehtävät ja laittaa lista pomolle. Lista oli aika pitkä... karkeasti sanoisin, että listalla on ainakin sen verran tehtäviä, jotta sillä työllistäisi täysipäiväisesti ainakin kaksi ihmistä, jopa kolmekin. Ja tällä hetkellä minä olen ollut yksin vastuussa kaikista niistä tehtävistä...

Maanantaina ja keskiviikkona aion sanoa suoraan, etten yksinkertaisesti jaksa kesälomaan saakka, joka alkaa vasta 28. heinäkuuta. Kesäloman kun pitäisi olla kesäloma, ei stressiloma.
Onneksi 1.9. minun ei tarvitse välittää tuosta firmasta enää lehmänläjän vertaa.

Toki, jos jään nyt sairaslomalle, kaikki ne minun tehtäväni siirtyvät tiimikavereilleni, jotka hekin ovat ollet ylityöllistettyjä koko kevään, mutta eipä ole minun ongelmani, jos meillä on liian vähän ihmisiä. Vertailun vuoksi, muutama vuosi sitten vastaavassa projektissa oli mukana ehkä n. 150 ihmistä. Nyt meitä on n. 15 ja valmista pitäisi saada puolessa siitä ajasta mitä muutama vuosi sitten vastaavaan projektiin käytettiin.
Something is not quite right...

Mutta nyt on sunnuntai... yritän unohtaa työasiat ainakin hetkeksi ja mennä vaikka pyöräilemään hanin kera.

Huomista tuomiota odotellessa...


I so need a drink

Tämä viikko on ollut jotenkin kaoottinen töissä.
Kamalaa hässäkkää, tuhansien rivien Exceleitä, kymmeniä puhelinpalavereja...

Olen nyt muutamalle kollegalle kertonut lähteväni elokuun lopussa ja tieto on herättänyt kaikissa aika samanlaisia reaktioita
"Et sä voi jättää meitä!!!"
"Petturi!!! :-D"
"Mitä me tehdään kun sä lähdet?!?!?"
"Sä onnellinen pääset pois tästä kaaoksesta!"

Noh... olen vain myhäillyt tyytyväisenä.
On mukavaa tietää olevansa korvaamaton, mutta samallla pelottavaa.
En nimittäin tiedä, onko tässä firmassa ketään joka tietäisi minun osaamisalueeltani enemmän kuin minä, ja tässä firmassa on sentään kuutisenkymmentätuhatta ihmistä.
Noh, ei ole minun ongelmani.

Tämän viikon jälkeen olen ansainnut drinksun!
Tai kaksi....
Tai jopa kolme!!!

Mutta ensin pitää hoitaa alta pois kaksi puhelinpalaveria....


Kesäkuuta

Tänään on jo kesäkuu! Apua!
Aika vyöryy eteenpäin aivan järkyttävää vauhtia. Hyvä kun pysyy mukana!

On tässä kyllä tapahtunutkin ihan tarpeeksi. Viime viikolla kävin työhaastattelussa piskuisessa softafirmassa erään rekrytointitoimiston minusta antamien suositusten perusteella. Ilmeisesti heille jäi minusta sen verran hyvä kuva, että jo keskiviikkona tarjosivat minulle konsultin paikkaa! Nyt minulla on siis uusi työpaikka! Hommat pitäisi aloittaa syyskuun alussa. Lisäksi parin viikon päästä minun pitäisi saada tietää pääsenkö aloittamaan ylemmän amk-tutkinnon syksyllä...

Pistetään taas kerralla elämä uusiksi!

Nyt kun selviäisi vaan kesän hengissä nykyisten töiden kanssa iilimatofirmassa. Sitten voikin hyvällä omallatunnolla siirtyä vähän pienemmän iilimadon imettäväksi. Toivottavasti kuitenkin tein oikean päätöksen töiden suhteen. Koko tähänastisen työurani olen ollut saman firman palveluksessa, melkein 8 työntäyteistä vuotta, joten eiköhän ole aika vähän kurkistaa aidan toiselle puolelle, onko ruoho siellä vihreämpää.
Lisäksi... on ehkä tervettä myös muuttaa työympäristöä 60000 ihmistä työllistävästä firmasta n. 20 ihmisen putiikkiin. Toisaalta tuo muutos myös vähän pelottaa, mutta eiköhän se siitä :-)

Ja varmasti koko kesän päässä pyörii "Teinkö oikein?" mutta aion pysyä kannassani... :-)