Onpas tästä bloggaamistest tullut väkinäistä, tänne ei meinaa milloinkaan saada mitään järkevää tekstiä aikaiseksi. Eli siis olisin voinut erittäin loistavasti jättää tämänkin herneitten kolinan aiheuttaman ajatuksen tuonne pääkoppaani, mutta ilmeisesti sormeni päättivät itsetahtoisesti naputtaa tämän tekstin tänne.
Ilmeisesti silloin, kun oli ja eli yksin, tuli purettua omia tuntojaan tänne enemmän. Nyt kun voi hölpöttää päivän turhanpäiväiset pölinät kotosalla jollekulle muulle, niitä turhanpäiväisyyksiä ei tule sitten enää kirjoitettua tännekään. Tosin elämä tuntuu kyllä jotenkin tylsemmältä tällä hetkellä, ei tapahdu enää niin paljon, tai sitten on vain yksinkertaisesti turtunut niin, ettei mikään tunnu enää missään.
Pitäisi ilmeisesti joka päivä olla draamaa ja äksöniä niinkuin Mi Gorda Bellassa.
Se muuten on ehkä kaikkien aikojen addiktoivin saippua!
Ah juu!
Breaking news!
Pääsin eroon kynsien pureskelusta!
Ainoa ongelma nyt sitten on että nyt kun kynnet kasvavat pidemmiksi, niitä pitää viilata ja leikellä säännöllisesti, ettei niihin pääse ilmestymään mitään röpöjä ja säröjä joita voi sitten ruveta rapsuttelemaan ja repimään kun tulee tylsä hetki.
Koneella kirjoittamisesta on tullut jotenkin erilaista kun kynnet naputtelevat näppäimiin.
Pitäisi hommata jotain kynsiä vahventavaa tököttiä, jotteivät kynnet lohkeaisi ihan niin herkästi.
Vai hommaisinko samantien rakennekynnet ranskalaisella manikyyrillä :P
Olisi siinä uudessa työpaikassa monen ilmeet tallentamisen arvoiset kun marssisin maanantaina korppikotkan kynsineni paikalle. :-D
Jos ei sittenkään....
