Tunnettu ja tunnustettu Harry Potter -elokuvien tähti Daniel Radcliffe esiintyy todennäköisesti homona tulevassa elokuvassa The Woman in Black. Tosin mitään varmaan tietoa asiasta ei anneta, mutta hän on tiedottanut todennäköisestä esiintymisestään elokuvassa, josta tosin on julkaistu jo promokuviakin. Elokuva tulee jakeluun vuoden 2013aikana. Radcliffe on kuitenkin kieltäytynyt kommentoimasta laajemmalta asiaa.
Têtu-lehden nettisivustojen mukaan nuori näyttelijä, joka varmaankin on monen homon unelma, on toistuvasti kiistänyt sukupuolisen poikkeavuuden, joskin hän on esiintynyt, kuin mainostaakseen minäänsä, kahden homo-lehden kannessa.
Vuonna 1974 ilmestyi Pentti Saarikosken kirjoittama Kirja Eino Leino legenda jo eläessään. Siinä kaksi legendaa kohtasi toisensa. Jo kauan sitten menneen syyslomani aika lueskelin kirjan Lapin rauhassa. Mutta kirja teki silti suuren vaikutuksen, sillä siinä ei saattanut oikeastaan tehdä eroa Pentin ja Einon välillä. Kumpi oli äänessä milloinkin, Eino vai Pentti.
Yksinkertaisesti, kirja on hienoa ja älyllisesti säkenöivää runoutta. Tekijänä on Saarikoski mutta Leinoa lainataan ja pastissia rakennetaan. Kaksi eri runoilun kautta siinä kohtaavat, mutta niin upeina ja herkkinä teksteinä.
Saarikoskinkin kyselee minuutensa perään. Ja lukija voi vain nauttia kokemastaan. Todella erilainen kirja kuin ovat muut pönäkät sarjan teokset. Miksi minulta on aikanaan jäänyt teoksen lukeminen väliin ja en ole se ilmestymistä edes huomannut? No, olin silloin pitkää ulkomailla opiskelemassa.
Elämä on taas järjestyksessään. yli 12 tunnin ajomatka Levin korvesta sujui normaalisti. Ruska ei ollut hääppönen, koska ei ole ollut vielä pakkasia, puut ovat vaan muutaneet väriään. Joskin värin ollut eräänlainen ruskea vivahde. Ei oikeastaan muuta.
On taas se aika vuodesta jona matka suuntautuu tuhat kilometriä pohjoisemmaksi eli Leville tai oikeammin Levin korpeen. Siellä sienisato on ollut mahtava ja pitää tuoda talven varalle tänne eteläänkin. Varsinkin tatteja on kuivattu minua varten kymmeniä litroja!
Tietenkin mukaan pakataan jokunen hyvä kirja kirjaston täydennykseksi ja ehkä muutama hyvä elokuva katseltavaksi. Ei siellä pahemmin pysty nettiä seuraamaan kuin satunnaisesti silloin kun käy kylällä langattomien verkkojen alueella.
Ehkä ainoa ongelma tulee matkasta, jaksanko? Sillä tarkoitus on ajaa omalla autolla mennen tullen, koska vien sinne etelän luomutuotannon parhaita hedelmiä ja samalla tuon sienten lisäksi poronlihaa ja muuta luonnosta saatavaa.
Taina Tervonen on luonut tekstin ja Zabou Carrière on kuvannut 30 homovanhempien tyttärien ja poikien elämäkerrat tai oikeammin näkemyksiä heidän kasvamiseensa sateenkaariperheissä. Haastateltujen iät ovat 18 ja 87 vuoden välillä. Näyttelyn nimenä on ”Fils de…”
Kokonaisuus on nähtävillä galleria BENJ:issä, osoitteessa 56, rue Saint-Sébastien, Pariisin kuudennessa kaupunginosassa.
Näyttelystä sekä teksteineen ja kuvineen on tehty myös kirja. Näyttely kuitenkin on avoinna lokakuussa, jollain kirjankin on tarkoitus ilmestyä.
Homolehti Têtu mainostaa Tervosta lehtensä homovanhemmuuteen perehtyneenä toimittajana. Mutta mitä me tiedämme Tainasta?
Ranskan virallisessa lehdessä julkaistiin 7. heinäkuuta tiedonanto, jolla alkyylinitriitten alalaji amyylinitriitti luokiteltiin huumaavien aineiden listalle. Tämä on useimmin tunnettu tuotenimellä Poppers. Ranskassa siis kiellettiin välittömästi aineen kaupallinen myynti ja käyttö.
Poppersin valmistaminen on Ranskassa ollut kielletty jo aiemmin, sillä asiasta annettin asetus jo marraskuussa 2007.
Myös Suomessa ilmeisesti juuri homojen piirissä tuotteen käyttö on melko yleistä.
Se ei ole siis minun, vaan nimi ranskalaiselle lyhytfilmille Une Robe d'étè, joka valmistu 1996 ja jonka katsoin montasti ja tyskästyin ja nautin rajattomasti.
Tarina on yksinkertainen. Kaksi kaverusta on lähtenyt lomalle rannikolle. Heillä ei mene kovin hyvin yhdessä. Toinen tapaa rannalla naisen ja rakastelee tämän kanssa. Kaverin vaatteet kuitenkin viedään ja nainen lainaa kesämekkoaan, jotta kaveri pääsee kämpille takaisin.
Kämpillä ei suinkaan synny riittää ja meuhkaa, vaan kotiin jäänyt saa kunnolla seksiä rannalla olleelta. Vierailusuhde parantaa elähtymiseltä. Ja kun nainen vielä seuraavana päivänä lähtee pois, niin ehkä poikien suhde paranee tuosta intermezzonsta huomattavasti.
Elokuvassa näyttelevät: Frédéric Mangenot, Lucia Sanchez ja Sébastien Charles. Kesämekon on käsikirjoittanut ja ohjannut François Ozon.
Merkittävintä elokuvassa on ehkä sen taustalla soivat ja osin koko draamaa johdatteleva musiikki. Sen esittä ranskalainen laulajatar Sheila. Kyseessä on ranskannos eli Bang bang eli Sonny Bonon tuotantoa oleva musiikki.
"Älä koskaan pelkää ihmisiä. Pelkää vaikka kuolemaa, ukkosta tai käärmeenpuremaa jos sinun on pakko, mutta älä koskaan pelkää ihmisiä. Sillä pelottavinkin ihminen pelkää jossain sisimpänsä sopukassa, on yksinäisyydessään heikko ja helposti riisuttavissa aseista. Luotettava ulkomuoto, hiven välinpitämättömyyttä, nokka vähän pystyssä. Kysymys in näyttelijäntaidosta. Röyhkeinkin rehentelijä hukkaa tyylinsä törmätessään toiseen vielä röyhkeämpään. Karjuva tyyppi valahtaa kansaan kun joku karjaisee vielä kovemmin. Ja maailmanmiehen käytöksen ja lujan rauhallisen auktoriteetin omaava johtaja ei vältä vatsahaavansa ja masennustaan huomatessaan lopulta että hänen lävitsensä on nähty perinpohjin."
Näin kirjoittaa kirjailija Christer Kihlman teoksessaan Kallis Prinssi (Dyre prins). Kirja osui käteeni Levin korvessa olevan mökkini kirjahyllystä. Olenhan vähäisen osan kirjastostani sijoittanut vara ajanvietteekseni tuonne mökille.
Minulle kuitenkin juuri tuo lause toi mieleeni nuoruuteni ajan, jolloin taisteltiin homojen oikeudesta oikeaan ja aitoon ihmisyyteen meillä Suomessa. Olihan siellä mukana myös Olli S., joka edelleen taistelee samojen oikeuksien puolesta – väsymättä!
Ei minulla silloin ollut mökkiä Levin korvessa, eikä ollut uskallustakaan kovin äänekkääseen toimintaan, olin enemmänkin sivusta seuraaja ja hengailija. En ollut uskaltanut osallistua Pariisin vuoden 1968 pippaloihin, vaikka olin paikalla opiskelemassa ja mielen olisi toki tehnyt. Tuli kuitenkin ajatuksiin myös toinen saman kirjailijan teos eli Ihminen joka järkkyi.
Tuossa teoksessaan eräiden näkemysten mukaan Kihlman puhuu 100 sivua alkoholismistaan, 50 sivua kielletystä biseksuaalisuudestaan ja 50 sivua avioliitostaan, vaimostaan ja itsestään. Ja nyt monen lukemisen jälkeen vasta käsitin, että Kallis prinssi puhuu myös Ihminen joka järkkyi kirjan kirjalijan omasta rohkeudesta, mutta myös siitä nuoresta miehestä, joka oli hänen halujensa kielletty kohde. Samalla ryöpsähtivät esiin Setan alkuvaiheiden kokemukset, mielenosoitukset Vanhankirkon puistossa, kirjailija Märta Tikkanen keskustelutilaisuudessa jne jne.
Miten muistorikkaaksi muodostuikaan tuo hiljainen ja syvän yksinäisyyden hallitsema lukukokemus, se oli suuresti nautinnollista.
