Pariisissa kisatiin, avajaiset olivat henkeä salpaavan upeat, jotkut pitivät niitä liian homona tapahtumana. Päättäjäisistä ei tullut yhtä suurta mekkalaa.
Suomi jäi mitaleitta, eli pukeutukaamme surupukuun ja ripotelkaamme tuhkaa päällemme.
Kuitenkin mitaleita meni eniten Yhdysvaltoihin, sen saattoi arvata edeltä käsin. Venäjä ei saanut mitään, se ei saanut (onneksi) osallistua koko leikkiin.
Kisat kuitenkin menivät todella hyvin, eli siis. . . .
Mutta jos laskemme mitalit hiven toisin, mitalitilastossa kuudennelle tilalle, siis heti Ranskan jälkeen. Kokonaissaalis LGBTQ-urheilijoilla oli 66 mitalia. Näistä mitaleista oli 33 kultaista.
Kisoihin Pariisissa osallistui 195 urheilijaa, jotka ovat tunnustaneet olevansa LGBTQ-ryhmän jäseniä. Aiempi Tokion kisojen mitalisaali oli yhteensä 33 mitalia.
Eli voimme olla enemmän kuin ylpeitä kisamenestyksestämme!
"Tutkijat tosin arvelevat, että korkeasti koulutettuja työntekijöitä kiinnostaa ylipäätään asua alueilla, joissa monimuotoisuuteen suhtaudutaan hyväksyvästi.
”Kaiken kaikkiaan syrjivät säädökset ovat huono asia taloudelle, ja tämä oli yksi tapa osoittaa se”, kommentoi tuloksia tutkimuksen toinen tekijä, professori Jill McCluskey.
Yhdysvallat tunnusti ulkomaalaisten samaa sukupuolta olevien avioliitot vuonna 2013.
Toimenpide hidasti eurooppalaisten viisumihakemusten vähenemistä. Tämä tukee tutkimuksen mukaan ajatusta, että juuri avioliiton tasa-arvoinen mahdollistaminen vaikuttaa asiantuntijatyötä tekevien muuttohaluihin."
Siinähän se tosia on ja eräs talouden menestymisen keskeinen avain, eikä perusjen ja kristillisten hopinät asian tiimoilta.
Tämän viikon uutinen on eittämättä ollut Vantaan kouluammuskelu. Itse pidän opettajia ainakin osasyyllisenä, sillä he eivät tunnista, joko he eivät osaa tai sitten eivät edes viitsi perehtyä koulukiusaamiseen.
On helpompi olla kollegoiden kanssa opettajainhuoneessa ja rupatella.
Don Bachardy ja Christopher Isherwood heidän tapaamisensa alkuvaiheessa 1953.
[IMG undefined]
Bob Fossén musikaali ja myöhemmin elokuva Cabaret sai vaikutteita pitkälti Christopher Isherwoodin, saman miehen, joka kirjoitti Tom Fordin valkokankaalle sovittaman A Single Man (2009), romanista Jäähyväiset Berliinille -teoksesta.
Isherwood, upea kirjallija, joutui kiertämään ja välttämään panettelua, kun hän seurusteli romanttisesti 30 vuotta nuoremman muotokuvamaalari Don Bachardyn kanssa (juuri tämä ikäero ruokki suuren määrän kalifornialaisia juoruja), joka jakoi hänen päivänsä ja yönsä kuolemaansa asti. He pitivät yhtä yli kolmekymmentä vuotta.
Tästä pahansuopaisuudesta huolimatta nämä kaksi ystävää kykenivät kutomaan kadehdittavan suhdeverkoston kulttuuri- ja showbisnesmaailmassa, mikä tavallaan selittää monia erilaisia asioita.
Elokuva juliste
Elokuva
Vuonna 2007 sai ensi-iltansa Tina Mascaran ja Guido Santin tekemä kaunis dokumenttielokuva Chris & Don: A Love Story, jokakertoo Bachardyn ja Isherwoodin ikuisesta rakkaudesta. Se on tarinan kahdesta miehestä, "nuoresta" ja "vanhasta", jotka olivat yksinkertaisesti luotu toisilleen.
Koskettava, liikuttava, joskus hauska elokuva on todellinen rakkauden hymni, joka saa tavallisen heteromiehen, joka uskaltaa olla utelias, ällistymään.
Elokuva on loistava oppitunti ihmisyydestä.
Lisätietoja:
Don Bachardy — Wikipédia (wikipedia.org)
Christopher Isherwood — Wikipédia (wikipedia.org)
Noin kaksikymmentä vuotta sitten amerikkalaiset Hugh Nini ja Neal Treadwell menivät Dallasissa sijaitsevaan paikalliseen antiikkiliikkeeseen, jossa he olivat käyneet monesti aiemminkin. Selaillessaan Treadwell löysi laatikon täynnä vanhoja valokuvia ja törmäsi vuodelta 1927 peräisin olevaan tilannekuvaan kahdesta romanttisesti toisiiaan syleilevästä miehestä. Heidän löytönsä oli yllätys sekä itse valokuvan vuoksi että siksi, että se oli 73 vuoden jälkeen päätynyt heidän käsiinsä Dallasissa, Teksasissa. Pariskunta luuli, etteivät he enää koskaan löytäisi toista yhtä vanhaa valokuvaa.
Kuherruskuukausi, ilman päivämäärää.
Löytönsä jälkeen he eivät odottaneet löytävänsä enää lisää. Totuus on kuitenkin se, että he ovat löytäneet kirpputoreilta, jäämistömyynneistä ja nettimarkkinoilta valokuvia, joilla on samat aiheet aina vuodesta 1850 vuoteen 1950 (daguerrotyyppejä, lasinegatiiveja, kabinettikortteja, valokuvakopioita ja valokuvakoppien tilannekuvia), jotka kaikki on otettu aikana, jolloin tällaiset suhteet olivat laittomia. Nykyään Hugh Ninin ja Neal Treadwellin Texasissa sijaitsevassa kokoelmassa on yli 4 000 vanhaa valokuvaa 36 eri maasta.
Lukuun ottamatta muutamaa valokuvakopista otettua (koneella luotua) tilannekuvaa ja varhaista selfietä pariskunnasta peilin edessä, kuvien tekijöitä ei myöskään tunneta. Valtaosa kokoelman valokuvista on nimettömiä ja päiväämättömiä, ja ne on otettu ennen kuin kotikameroita oli saatavilla, joten on ymmärrettävää, että pariskunnat käyttivät valokuvaajia, joihin he saattoivat luottaa. Vain harvat 1800-luvun valokuvaajat ottivat muotokuvia homoseksuaalisista pareista, jkuvaajista New Yorkin Alice Austen on tunnetuin. Tämä kokoelma osoittaa, että oli monia muitakin, joita ei ole kuvattu, ja avaa samalla monia kysymyksiä siitä, mitä tiedämme ja mitä emme tiedä menneisyydestä.
Biseksuaalinen Taidemaalari ja näyttelijä Edouard Dermit (1925-1995), joka oli biseksuaalia, ja hän oli myös taitelija ja runoilija Jean Cocteaun rakastaja. Tämä adoptoi Edourardin ja teki hänestä ainoan perijänsä.
Edouard Dermit nu2
Edouard näytteli Paulia Jean-Pierre Melvillen elokuvassa Les enfants terribles (Kauhukakarat).
Komea kuin kreikkalainen patsas, hän jättää jälkeensä muiston ystävällisestä ihmisestä: kauniista ihmisestä sanan kaikissa merkityksissä.
Runoilija Cocteaun rakastajat (André Desbordes, Edouard Dermit ja tietysti Jean Marais) eivät olleet hänen rakastajiaan vain itsekkäistä ja vain omaa etua tavoitellakseen, eivät myöskään vain ihailijoina. He kaikki olivat myös lahjakkaita luovia taitelijoita.
Jean Cocteau ja Edouard Dermit
Dermitin kaksi alastonkuvaa ovat Herbert Listin ottamia.
Kun avoimesti homoseksuaalinen näyttelijä Jean-Claude Brialy paljasti, että Yves Montandilla oli ollut homoseksuaalinen suhde ranskalaisen laulajatähden kanssa, se aiheutti järkytyksen sen aikaisessa Ranskan kulttuurielämässä. Tuo lalajatähti oli Reda Caire, eräänlainen pahamaineisen Tino Rossi* homovastike.
Vaikka Caire oli varsin "näkyvä", niin hän oli erittäin suosittuvarsinkin Marseillessa, jossa hän tapasi nuoren Montandin, joka oli italialaisen siirtolaisen satamatyöläisen (komea) poika. Sitten vuonna 1944 Édith Piaf löysi hänet Pariisissa ja otti hänet mukaan esitykseensä. Lopulta Montandista tuli suuri kansainvälinen tähti. Montandista oli tullut Réda Cairen yksityissihteeri ennen sotaa ja hän oli hänen rakastajansa yhdeksän kuukautta.
Resa Caire
Caire opetti kouluttamattomalle Montandille paljon muun muassa laulamisesta, lavaesiintymisestä, vaatetuksesta ja sosiaalisesta etiketistä. Hélène Hazara, kulttuurikriitikko, radiojuontaja ja ranskalaisen chansonin asiantuntija, kertoi, että Montand kirjoitti muistelmissaan, että Reda Claire oli lähestynyt häntä, mistä hän oli kieltäytynyt, mutta että hänestä oli tullut tämän sihteeri.
Siis "sihteeriksi", joka tuohon aikaan osasi hädin tuskin lukea ja kirjoittaa. Kyseessä oli salailuyritys, eikä Brialyn paljastus Montandin homosuhteesta tullut yllätyksenä valistuneille pariisilaisille. "Itse asiassa", kirjoittaa Hélène, "kaikki showbisneksessä tiesivät, että Montand oli ollut Cairen rakastaja.
Montandilla oli 50-luvulla tapana vitsailla homofobisesti Redasta, joka soitti hänelle eräänä päivänä ja sanoi: "Jos sinä puhut minusta ilkeitä asioita, voin kertoa tarinoita myös sinusta!". Reda Cairesta kirjoittanut toimittaja kertoo: "Eräänä päivänä Marseillessa ollessani eräs hullu vanha rouva kertoi, että Reda, joka saattoi olla petollinen, oli sanonut Montandista: ”On outoa, että poika, jolla on niin ihanat raajat, haisee jaloista niin pahalle! "
Montand oli tietysti tunnettu jäsenensä koosta; hänen vaimonsa Simone Signoret kutsui Montandia "oriksensa". Nyt jo kadonneen ranskalaisen viikkolehden Gai Piedin haastattelussa 1980-luvulla Montand myönsi harrastaneensa seksiä poikien kanssa "kuten kaikki Välimeren pojat".
* On syytä huomata, että Reda Cairen 1930-luvun lopulla esittämän hittibiisin nimi oli J'aime les femmes (Rakastan naisia).
Yves Montand seuranaan pikku ompelijatar ja toimittaja
Yhteiskunnassamme onneksi tapahtuu kehitystä kohden parempaa ja entistä suvaitsevampaa ilmapiiriä. Suomessa on ministerinä ollut ja nyt vaaleissa ehdolla presidentiksi julkihomo mies.
Ranskassa on juuri presidentti Macron nimittäni Gabriel Attal’in uudeksi pääministeriksi. Tämä nuori entinen opetusministeri, ei ole koskaan kätkenyt homouttaan. NäinGabriel Attal on viidennen tasavallan kaikkien nuorin pääministeri, sillä hän on vain 34 vuoden ikäinen.
[I
Toivottavasti tämä tulee vaikuttamaan positiivisesti seksuaalivähemmistöjen elämään niin Ranskassa kuin Euroopassakin, mutta myös muualla maailmassa.
Venäjän korkein oikeus päätti torstaina suljettujen ovien takana luokitella LGBTQ-liikkeen ääriliikkeeksi, ja siksi se on kielletty maassa.
Tämä on dramaattisin askel kohti koko LGBTQI-liikeelle yhä konservatiivisemmassa maassa.
Päätös on valtava takaisku koko Venäjän LGBTQI-yhteisölle.
Tuomioistuin asettui oikeusministeriön puolelle, joka aiemmin tässä kuussa nosti kanteen, jossa vaadittiin, että LGBTQ+ -liike Venäjällä luokitellaan ääriliikkeeksi.
Ihmisoikeusaktivistit väittävät, että tämä avaa tien laajoille tukahduttamistoimille ketä tahansa yksilöä tai ryhmää vastaan, jonka katsotaan olevan osa tätä liikettä, uutistoimisto AP raportoi.
Julkaistu 2023. marraskuuta 11 Päivitetty 30.2023.1
