Oscarin omia?

Näytetään bloggaukset joulukuulta 2018.

Soinin ja kumppaneiden kauhistusko?

Lontoolaisen ostoskeskuksen pysäköintipaikalla ovat uudet liikennemerkit häirinneet joidenkin mielenrauhaa ja aiheuttaneet jopa liikenneruuhkia.

On se nykyisin vaan niin vaikeaa olla hetero. Joillakin Westtfield Shepherd Bushin ostoskeskuksessa on heteroilla ollut vaikeuksia saada autonsa pysäköidyksi. Syynä ovat pääsääntöisesti uudet pysäköintimerkit, joita asennetiin, kun Volvo halusi tehdä uusimman mainoksensa aiheensa kuvat modernia perhettä.

Uudet merkit ilmestyivät 24 paikalle. Niissä oli kuvattu miespariskunta lapsen kanssa, trans-henkilö ja hänen kumppaninsa lastenrattaiden kanssa sekä yksihuoltajaäiti.

Kuitenkin valitukset asiasta ovat olleet harvinaisia ja Volvon aloite on saanut paljon kannatusta asiakkaiden keskuudessa.
Tosiasiassa mainoskampanjan johtaja toteaa, että yli 65 % Yhdistyneiden kuningaskuntien perheistä on ns. ”ei-perinteisiä”. Nykyinen pysäköintipaikkojen ikonografia ei siten vastaa enää nykyistä todellisuutta.

Mutta miten Timo Soini ja koko äkkiväärien lauma voisivatkaan enää toimia, jos ja kun meillä Suomessa tehtäisiin samaa!

Kuvakaappaus / Youtube
Kuvakaappaus / Youtube

Solttujen seurustelu!

Suomessa on keskenään seurustelevia varusmiehiä yhä enemmän!

Palveluohjesääntö antaa tiukat ohjeet käyttäytymisestä seurusteleville pariskunnille varuskunta-alueella, mutta ohjeet ovat tulkinnanvaraisemmat siviilialueella.

– Palvelusohjesäännön mukaan kaikenlaiset hellyydenosoitukset kasarmialueella ovat kiellettyjä. Muutenkin kanssakäymisessä pitää noudattaa hyviä tapoja, puolustusvoimien tiedotuspäällikkö Max Arhippainen Pääesikunnan tiedotusosastolta kertoo.

Koskeeko tämä ns. erikoista heteroparia vai tavallista homoparia?

Uutinen Iltalehdessä: https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/17bd9a13-8835-4d67-81f5-e40e6ec4024a

Kapteeni Haddock on väkivaltaa vastaan.
Kapteeni Haddock on väkivaltaa vastaan.

Joulahjatoiveet

Nyt lienee viimeisin mahdollisuus esittää Joulupukille lahjatoiveet tai ainakin se kaikkein tärkein toive.

Mehän voimme toivoa mitä erilaisimpia asioita, mutta onko tavara ihmistä tärkempää?

Paras toive Joulupukilleni.
Paras toive Joulupukilleni.


Turhia ovat paavin pallit ja nunnan nännit!

Kohta saamme taas kokea jäätävää viimaa meillä Suomessakin. Net ulkoministerimme suurin idoli maan päälle, eli Paavi Franciscus on hyökännyt LGBT -vähemmistöjä vastaan ja sitä mitä paavi edellä, niin samaa Timo hänen perässään.

Erään antamassan haastattelun mukaan paavi on todennut, että "kirkon työntekijöiden piirissa ei ole homoille paikkaa" ja, että "kysymys homoseksuaalisuudesta on hän huolestuttanut".

Useasti on paavi Franciscus mainittu jopa eräänlaisena kirkon uudistajana, mutta tässä lausunnossa hän tekee itsestää taas kerran patamustan konservatiivin.

Pedofiliaa hän ei toki tuomiset, mutta aikaiset ihmiset ja heidän seksuaalisen suuntauksensa. Odottakaa vaan, kun Timo tulee taas Suomeen, niin saamme kuulla tai tuta tämän sanonnan.

Hänen pyhyytensä niistää nokkaansa homoille!
Hänen pyhyytensä niistää nokkaansa homoille!