Mopsi's

Too much dineros!

Elokuvissa käynti on ihan Törkeän kallista. 10,50 € lipusta on aivan liikaa, vaikka kävisinkin töissä. Elokuvateatterikokemus ei juurikaan hätkäytä (varsinkin kun olen nuoresta asti pitänyt kotiteatteria, vaikka se ei nykyiseen yksiööni mahdukkaan, eikä 42" telkkarikaan yksiössä ole kaukana elokuvateatterin kuvan kokoluokasta :D).

Kuitenkin olen käynyt tänä keväänä 4 kertaa elokuvissa, tämä tuleva ilta mukaanlukien. Sattumalta ensin sisko, sitten noksu ja nyt poikaystävä tarjoavat leffan, ilmaisten lippujen muodossa.

Kallista hupia.

Elokuvat ovat olleet hyviä kyllä :)
___

Kävin pitkästä aikaa ruokakaupassa ja ostin ruokaa kuten olen ostanut pari vuotta sitten, kun en pihistellyt rahan kanssa niin paljoa. Oli mukavaa ostaa tuoreita hedelmiä ja kasviksia sun muuta "luksusta", jota ei normaalisti raaski ostaa. Kuitenkin noin 3-4 ruokiin meni 30 euroa. Kallista tämäkin, vaikka en edes mitään ihmeellistä ostanut ja suosin halvimpia tuotteita, mitä hyllystä löytyy (poikaystävä ei oikein innostu kilo/litrahintojen vertailusta...).

Lihaa en silti raaskinut ostaa :S

___

Eläminen on nykyään kallista, vaikka miten päin sitä ajattelisi. Maailmasta kun energia, tai no halpa energia, alkaa vähentyä, kaikki vain kallistuu entisestään...

___

Ikkunaremppakin alkaa ensi viikolla...odotan innolla pölyn määrää yksiössäni...ehkä tyydyn peittelemään kaiken vaikka sitten omilla lakanoillani (onneksi ovat sitä tuplaleveää sorttia!).


Luvallinen ilkeys

Oikeastaan ihan hyvä, etten kelpaa verenluovuttajaksi. Syrjivä käytäntö antaa minulle luvan olla tyly punaiselle ristille ja veripalvellu, kun ne kitisevät veren vähyydestä.

Mitäs ei kelpaa, turha tulla kitisemään mulle.

Saan ihan luvalla olla kakara ja valittaa :)


S.Ä.H.L..Ä

eieieiei

mokamokamoka

viiiiiittttuuuuu...

Noniin, facebook, tuo armas yhteisö, jota pitäisi kai osata käyttää.

Vappu 2009 ja uusia ystäviä tuli sen jälkeen lisättyä. Kaikkia en tuntenut, viltin reunalla käyneitä tutuntuttuja. Toki lisäsin heidätkin, koska kauniisti ystäviksi pyysivät ja toki heihin ehkä tulen toistekin törmäämään.

Mutta...

Yksi tyttö, en tunnistanut, mutta nimi oli tuttu. Lisäsin ystäväksi.

Toinen tyttö on pyytänyt ystäväksi jo kolme kertaa ja olen ignoorannut, kun en ole tuntenut. Hän on kuitenkin yhden vappuna lisäämäni ystävä, joten ajattelin, että ehkä ollut kanssa viltin reunalla kääntymässä, mutten vain muista. Nyt kolmannella ystäväksipyyntökerralla aloin sitten tutkiskella, että miksikäs nyt niin sinnikkäästi minut ystäväkseen haluaa. Aloitin tutkimalla tuon ystäväksi haluavan kaveria, jonka siis olin vappuna liittänyt ystäviini nimen perusteella, vaikka en ihan kasvoja muistanutkaan.

Sitten pientä kiroilua, kun tuota profiilia tarkkailin. Syntymävuosi oli 1995...

...eli in other words, olin vahingossa liittänyt feissiini jonkin oppilaan, jota olen opettanut...

mopsi hakkaa päätään seinään ja poistaa paniikissa tuon tytön omasta kaveriporukastaan...ja hakkaa päätään taas seinään...

Ei muuten, mutta tytsy on ollut muutaman viikon lukemassa ei-niin-siistejä-ja-kunnollisia kommenttejani sun muuta kivaa...

Mopsi toteaa taas onnistuneensa...pyykit vessanpytyssä -tyyliin.

Miten tämä on mahdollista?!?


Joo jooo! myönnän! sählä..

Poikaystävä jaksaa muistuttaa, että olen kauhea sählä. Mielestäni olen huolellinen ja tarkka.

Palasin jälleen maanpinnalle, kun eilen illalla löysin vessanpytyssä uivia vaatteita. Olin mielestäni vienyt ne pyykkikoriin...

:D

___

Täällä tuntuu remontoivan naapurit niin vieressä kuin alakerrassakin sekä sen lisäksi jotain porukkaa ullakollakin :S:S

saatananmoinen meteli koko ajan, vittua..


hrrr, paluu menneisyyteen

- When the Last Horn Sounds -

Kirjoitettu: 13.02.2008, 22:07:27 (Muokattu: 13.02.2008, 23:30:33)

When the last battle horn sounds its cry,
it's time to walk among the dead,
among the lost souls and open wounds,
among the ones that are no longer here.

The cries of the men are gone,
the spirits of the lost ones are vanished,
all the life is perished,
it is time to continue living,
and remember that life itself is to be cherised.

It is not the time to wish yourself a place in the underworld,
it is not your turn to travel with the doomed,
to take the journey to predition,
to be eternally lost and to ashes be burned.

(onko väärin, että tuo runo on mielestäni vaikuttava, vaikka sen itse olenkin kirjoittanut?? ja toiseksi olen todennut, että minkäänlainen runous ei toimi ilman suuria tunteita, angstia tai rakkautta tms.)


Itsetyytyväisyys

Kävin maanantaina tekemässä kypsyysnäytteen gradusta. Sitä varten minun piti lukea gradumme läpi.

Varmaan ensimmäinen minun itseni (siis parin kanssa, mutta silti) tekemä työ, siis gradu, johon olen tyytyväinen :S

olen perfektionisti, jos olette huomanneet

Pidin tekstin sisällöstä ja sen erittäin hyvästä ilmaisukyvystä sekä ennen kaikkea siitä, että kaikki ylimääräinen sanahelinä, täytesanat ja paskanjauhanta puuttuu. Teksti on puhdasta infoa.

Nautinnollista, että pitkä ja hyvin arvioitukin prosessi ja sen lopputuote tyydyttää minua :)


Renegade

Oon pahis ja pelasin opettajan toiveiden vastaisesti jalkapalloa pesiksen sijaan.

Oppilaat juoksivat hulluna, valittivat sokeasta opettajasta, teloivat itseään kunnolla ja yksi pelasi koko ajan omaa joukkoettaan vastaan. Ahkeralta liikkumiselta ei kukaan kuitenkaan välttynyt ja peli sujui.

Tunnin tosin kruunasi se, että koululla oli pieni putkirikko ja suihkut olivat käyttökiellossa :D

...siinäs sitte vitoset haisivat loppupäivän


huolestunut

Vähän huolestuttaa stressaamiseni määrä :S

Huomenna olisi sijaisuus, kaikin markkerein suhteellisen helppo.

Mutta...liikuntaa. Ei pitäisi olla vaikeaa, pelataan pesäpalloa, mutten ole koskaan ko. peliä viheltänyt.

No joo, ei se monimutkaista ole, mutta on siinä seurattavaa tuomarille.

Se mikä huolestuttaa, on se määrä stressiä, jonka tuo yksi tunti aiheuttaa minulle :S. Vaikka järki sanoo, ettei siinä nyt mitään stressattavaa ole, sen kun kertaat säännöt ja viheltelet sinne päin, nii homma sujuu. Aurinko paistaa ja oppilaat onnessaan kun saavat pelata koko tunnin.

Ei onnistu kuitenkaan. En saa nukuttuakaan kunnolla :S. Mistä ihmeestä ylenmääräinen stressi oikein tulee??!

___

ihan toisesta asiasta:

http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/05/tappaja_unohtaa_usein_syoda_742450.html

onneksi olen niitä tylsiä ihmisiä, joille tulee aina alkoholin kanssa kauhea nälkä :)


Ekotoria

Oltiin noksun kanssa ekotorilla käymässä ja tuo tarttui mukaan. Vähän kaipaa uudet napit ja puhdistamista (jotain maaliroiskeita tms.). Noksulla jo saman mallinen tuoli, jonka päällinen tikattu ruudulliseksi. Yhteisomistuksessa toistaiseksi, jahka keksimme mitä tuolilla teemme.

Runko on umpipuuta ja hemmetin painava, vaikka tuoli itsessään siro onkin.

Ja niin, tuoli maksoi huimat 8 euroa :D