"Voisiko homoseksuaalisuus olla vain hormonikysymys?
Hormonitalouden tasapainottomuus on eräs toinen selitys, johon homoseksuaaliset turvautuvat. Ikävä kyllä tämäkään selitys ei ole vedenpitävä
Perusajatus juontaa siitä tosiasiasta, että sekä miehen että naisen verenkierrossa kiertää samanaikaisesti molempien sukupuolten sukuhormoneja. Homoseksuaalisen hormoniteorian mukaan miehessä ilmenee naisellisia piirteitä ja homoseksuaalisuutta, jos naisen sukuhormonit hallitsevat hänen elimistössään. Kokeellisissa tutkimuksissa tämä olettamus on kuitenkin kumottu.
Ensinnäkään se ei selitä maskuliinisten homoseksuaalisten ongelmaa. Tietyt lihaksikkaat, atleettiset ja miehekkään näköiset miehet ovat tosiasiassa innokkaita homoseksuaaleja. Jotkut niistä ylilihaksikkaista nuorista miehistä, joiden kuvat koristavat ruumiinkulttuuria esitteleviä lehtiä, ovat kiinnostuneita vain toisista nuorista miehistä. Heillä on kuitenkin selvästi riittävä määrä miehen sukuhormoneja.
Toiseksi, mikäli edellä mainittu olettamus pitäisi paikkaansa, niin suurten testosteronimäärien ruiskuttaminen mieheen pitäisi vaikuttaa homoseksuaalisia yllykkeitä vastaan. Sitä se ei tee, vaan päinvastoin. Aktiiviset homoseksuaaliset, joille annetaan suuria annoksia miesten sukuhormonia, tulevat entistäkin aktiivisemmiksi homoseksuaaleina.
Miksi näin tapahtuu?
Tutkimukset ovat osoittaneet, että miehen sukuhormoni testosteroni on vastuussa seksuaalisesta halusta molemmilla sukupuolilla. Naisilla testosteronin antaminen saa aikaan seksuaalisen halun lisääntymistä. Tällä tavalla naisille myös kasvaa viikset, heidän äänensä muuttuu baritoniksi, ja heissä tapahtuu muita muutoksia, jotka vaikuttava epäedullisesti heidän mahdollisuuksiinsa nauttia uudesta mielenkiinnostaan seksiin. Sama ilmiö tulee esiin miehillä. Testosteronia saaneet homoseksuaaliset kiinnostuvat seksistä entistä enemmän, kuten oli odotettavissakin, mutta vain homoseksuaalisesta seksistä.
Tässäkö kaikki, mitä tutkimuksissa on saatu selville?
Ei. Lääketieteen tutkijat ovat perusteellisia ja luopuvat harvoin ongelmasta ennen kuin ovat saaneet siitä puristetuksi viimeisenkin tiedonjyväsen. Niinpä he käänsivät menetelmän toisin päin ja ruiskuttivat miehiin suuret annokset naispuolista sukuhormonia, estrogeenia. Ensin he kokeilivat sitä heteroseksuaalisiin miehiin ja sitten homoseksuaalisiin.
Mitä heteroseksuaalisille miehille tapahtui seksuaalisessa suhteessa?
He tulivat kaikki nopeasti kykenemättömiksi minkäänlaiseen seksuaaliseen toimintaan. Ei erektiota, ei siemensyöksyä, ei orgasmia, ei halua. Yhdenkään näistä miehistä ei koskaan havaittu kalastelevan miespuolisia partnereita ravintoloissa. Ainoa naissukuhormonin näkyvä vaikutus voitiin todeta muutamassa koeryhmän jäsenessä. Heissä tapahtui rintojen suurentumista ja he menettivät karvoituksensa. He olivat hyvin järkyttyneitä.
Entä homoseksuaaliset miehet?
Tulos oli täysin sama. Hekin menettivät kaiken kiinnostuksensa seksiin. Heidän sukuelimensä kieltäytyivät toimimasta. He jopa lopettivat miespuolisten kumppaneiden etsimisen. Muutamien rinnat kasvoivat ja karvat katosivat. He olivat siitä iloisia.
Eikö homoseksuaalisuus voisi olla synnynnäistä?
Monet homoseksuaaliset ajattelisivat mielellään niin. He haluavat mieluiten suhtautua ongelmaansa samoin kuin kampurajalkaan tai huomiota herättävään syntymämerkkiin; asiaan, jonka kanssa heidän on taisteltava elämän läpi.
Tämä selitys on hiukan pessimistinen. Se merkitsisi samalla sitä, että kaikki homoseksuaaliset olisivat peruuttamattomasti tuomittuja elämään, josta jotkut heistä sanovat niin suuresti nauttivansa. Mutta tosiasiassa niille, jotka haluavat muutosta, sen mahdollisuus on olemassa. Jos homoseksuaalinen, joka haluaa luopua homoseksuaalisuudesta, löytää psykiatrin, joka tietää, miten homoseksuaalisuus parannetaan, hänellä n kaikki mahdollisuudet tulla onnelliseksi, hyvin sopeutuneeksi heteroseksuaaliseksi."
Seuraavassa nrossa käsittelemme sitä, mitä homoseksuaaliset tekevät yhdessä. Sitä sitten riittääkin. Vähän liiankin hyvin on psykiatri asiaan perehtynyt...
